KHO:n ennakkopäätös, joka koskee lunastusta
11.6.2025 09:30:20 EEST | Korkein hallinto-oikeus | Päätös
Maanmittauslaitos oli myöntänyt yhtiölle luvan hankkia lunastamalla pysyvän käyttöoikeuden seutukuntaa palvelevan noin 30 kilometrin pituisen vesihuoltolinjan sekä siihen liittyvien laitteiden sijoittamiseksi 118 kiinteistön alueelle. Käyttöoikeus rajoitti kiinteistön käyttöoikeutta maan alle sijoitettavan vesihuoltolinjan kohdalla neljä metrin levyisellä alueella siten, että alueelle ei saanut rakentaa rakennuksia, rakenteita tai laitteita tavallisia aitoja lukuun ottamatta.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että lunastuslupa oli tarpeen laajaa ihmisjoukkoa hyödyttävän vesihuoltolinjan rakentamiseksi osana yhteiskunnan kannalta tärkeää vesihuoltoa. Saadun selvityksen perusteella lunastuksesta ei aiheutunut yleisen edun kannalta haitallisia vaikutuksia, kun otettiin huomioon esimerkiksi ympäristön- ja luonnonsuojeluun tai alueidenkäyttöön liittyvä yleinen etu.
Lunastus kohdistui pääasiassa maa- ja metsätalouskäytössä oleviin alueisiin, joita voitiin käyttöoikeuden rajoituksista huolimatta edelleen käyttää siihen tarkoitukseen, jossa alue oli lunastusluvasta päätettäessä. Kun lisäksi otettiin huomioon, että vesihuoltolinjan edellyttämä lunastus kohdistui kunkin kiinteistön osalta suhteellisen kapealle alueelle, pelkästään yksittäisten kiinteistöjen koko tai niiden lukumäärä ei antanut aihetta pitää lunastuksesta yksityisen edulle aiheutuvia haittoja muina kuin vähäisinä.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että lunastusta oli pidettävä yleisen ja yksityisen edun kannalta vähemmän tärkeänä. Lunastuslupahakemuksen ratkaiseminen kuului siten Maanmittauslaitoksen toimivaltaan.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.
Kort referat på svenska
Yhteyshenkilöt
Jaana Lappalainenviestintäpäällikkö / kommunikationschefkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 259etunimi.m.sukunimi@oikeus.fiKorkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n muu päätös, joka koskee poikkeamista rakentamisessa (80 veneen pienvenesatama huolto- ja varastorakennuksineen sekä kaksi laituria ja uusi lomamökki, Parainen)10.9.2026 09:05:34 EEST | Päätös
Korkein hallinto-oikeus myönsi poikkeamista rakentamisessa koskevassa asiassa valitusluvan ja tutki asian. KHO kumosi Turun hallinto-oikeuden sekä Paraisten kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan ja kaavoituspäällikön päätökset sekä hylkäsi poikkeamishakemuksen. Paraisten kaupungin kaavoituspäällikkö oli myöntänyt B:lle ja C:lle luvan poiketa maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n mukaisesta rantojen suunnittelutarpeesta johtuvasta rakentamisrajoituksesta pienvenesataman, varastorakennuksen, veneiden huoltorakennuksen ja uuden majoitusmökin rakentamiseksi kiinteistölle Paraisten Sydmossa. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 10.9.2026 T 2285
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee oikeudenkäyntikulujen korvaamista9.9.2026 09:05:03 EEST | Päätös
Viranhaltija oli peruuttanut hallinto-oikeudelle tehdyn huostaanottohakemuksen, koska lapsen ja perheen kokonaistilanteessa oli tapahtunut merkittäviä muutoksia asiaa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä ja tarve huostaanotolle oli lakannut.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee vankeinhoitoasiaa9.9.2026 09:03:58 EEST | Päätös
A oli ollut tutkintavankina häneen kohdistettujen rikosepäilyjen ja sittemmin syytteiden vuoksi rikosasioissa, joiden käsitteleminen tuomioistuimessa oli erotettu kahteen eri oikeudenkäyntiin. Hovioikeus oli ensin käsitellyn asian osalta 13.4.2023 antamassaan tuomiossa tuominnut A:n 1 vuoden ja 2 kuukauden vankeusrangaistukseen ja katsonut rikoslain 6 luvun 13 §:n 1 momentin nojalla A:n vapaudenmenetysajan 16.7.2019–18.5.2020 ja 8.4.2021–3.11.2022 sanotun vankeusrangaistuksen täydeksi suoritukseksi. Koska A oli ollut rikoslain 2 c luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu ensikertalainen, hän ei sanotun säännöksen nojalla olisi suorittanut vankeusrangaistuksesta vankilassa vuotta ja kahta kuukautta vaan vain seitsemän kuukautta.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ennakkoperintää7.9.2026 09:03:02 EEST | Päätös
B Oy oli A Oy:n tytäryhtiö. A Oy:n tarkoituksena oli luovuttaa 1 000 kappaletta B Oy:n osaketta toimitusjohtajansa E:n kokonaan omistamalle holdingyhtiölle. Osakkeiden luovutushinnaksi oli suunniteltu yksi euro osakkeelta. Osakkeista maksettava kauppahinta perustui substanssiarvolaskelmaan, jossa B Oy:n A Oy:ltä saama 2 000 000 euron määräinen, osakeyhtiölain 12 luvun 1 §:ssä säädetyt edellytykset täyttävä pääomalaina oli luettu yhtiön velaksi ja jonka mukaan B Oy:n substanssiarvo oli negatiivinen. Verohallinto oli antamassaan ennakkoratkaisussa katsonut, että pääomalaina oli luettava B Oy:n varoihin. Tällöin B Oy:n yhden osakkeen arvoksi saatiin 64,13 euroa.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ulkomaalaisasiaa (oleskuluvan epääminen)3.9.2026 09:01:52 EEST | Päätös
Maahanmuuttovirasto oli aikaisemmin hylännyt muutoksenhakijan oleskelulupahakemuksen, karkottanut hänet kotimaahansa Marokkoon ja määrännyt hänet Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon kahdeksi vuodeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme