Suositus luonnon monimuotoisuuden huomioimisesta metsäenergian hankinnassa
11.6.2025 10:16:55 EEST | Energiateollisuus ry | Tiedote
Bioenergia ry ja Energiateollisuus ry ovat julkaisseet päivitetyn suosituksen luonnon monimuotoisuuden huomioimisesta metsäenergian hankinnassa. Uusi suositus korostaa konkreettisia toimia, kuten sekapuustoisuuden, lahopuiden, säästöpuiden ja suojatiheikköjen lisäämistä sekä vesistöjen huomiointia.
Bioenergia ry ja Energiateollisuus ry ovat valmistelleet luonnon monimuotoisuutta huomioivaa metsäenergian hankintasuositusta. Työ on jatkoa vuoden 2021 suositukselle, jota lähdettiin päivittämään konkreettisempaan suuntaan tuomalla siihen käytännön metsänhoitotoimia. Työryhmään on kuulunut kahdeksan metsäenergian parissa toimivaa organisaatiota.
Bioenergian käyttöä ja puunhankintaa ohjaavat EU:n ja kotimaiset lait, suositukset ja sertifioinnit. Energiateollisuus ry on myös julkaissut biodiversiteettikartan vuonna 2022, eikä suositusta ryhdytty päivittämään tyhjästä vaan toimijat ovat jo aiemmin tehneet toimenpiteitä luonnon monimuotoisuuden huomioimiseksi. Suosituksessa kiinnitetään huomiota puun hankintaketjun kokonaisuuteen ja muistutetaan toimijoita lahopuun merkityksestä uhanalaisten lajien kannalta. Metsäenergian hankintasuositus täydentää tätä kokonaisuutta tuomalla konkreettisia toimenpiteitä laajasti näkyviin alan toimijoille
- Päivitetty metsäenergian hankintasuositus ilmaisee alamme tahtoa huomioida luonnon monimuotoisuus kaikessa toiminnassamme. Olemme iloisia siitä, että suositukseen on jo sitoutunut useita yrityksiä, ja toivomme, että määrä kasvaa entisestään. Jatkossa seuraamme tarkasti, mitkä yritykset sitoutuvat suosituksen noudattamiseen, kertoo Energiateollisuus ry:n tuotannosta vastaava johtaja Jari Kostama.
- Olemme vuosia pyrkineet vahvistamaan tietoisuutta luontonäkökulmasta alalla, ja tänään julkaistu päivitys on yksi askel tällä tiellä. Päivitysprosessin aikana työryhmän ja sidosryhmien kanssa käyty vuoropuhelu luonnon monimuotoisuuden huomioimisesta on ollut erityisen arvokasta, sanoo Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka.
Seuraava askel alan luontotyössä otetaan syksyllä, kun suunnitellaan konkreettisia toimia hankintasuosituksen toteutuksen auditointiin ja seurantaan. Tarkoituksena on kerätä tietoa, miten jäsenyritykset huomioivat luonnon monimuotoisuuden metsäenergiaa hankkiessaan. Tähän tarvitaan yhteisiä mittareita ja arviointitapoja, joita tullaan miettimään yhdessä.
Metsäenergian kestävyys ja sen vaikutus metsäluonnon hyvinvointiin ovat olleet viime vuosina entistä vahvemmin esillä. Puuenergialla tuotettiin 28 % Suomen energiankulutuksesta vuonna 2024. Puuenergian käyttö tulee Suomessa säilymään merkittävässä roolissa vielä pitkään, joten on tärkeää, että luonnon monimuotoisuus koko tuotantoketjussa huomioidaan ekologisen kestävyyden varmistamiseksi.
Yhteyshenkilöt
Harri LaurikkaToimitusjohtajaBioenergia ry
Puh:040 1630 465harri.laurikka@bioenergia.fiJari KostamajohtajaEnergiantuotanto
Puh:+358 50 301 1870jari.kostama@energia.fiLinkit
Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 asiakas, yhteiskunta ja ympäristö saavat hiilineutraalista energiasta uutta hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Energiateollisuus huolissaan poukkoilevasta toimintaympäristöstä1.9.2026 20:38:09 EEST | Tiedote
Suomella on merkittävä mahdollisuus puhtaan siirtymän investoinneissa. Tilaisuutta ei tule menettää tempolevalla veropolitiikalla, mitä datakeskusten ympärillä nähty poukkoileva päättämättömyys on ollut. Energiateollisuus pitää tärkeänä, että maan hallitus päätti budjettiriihessä saattaa voimaan puhtaan teollisuuden investointiverohyvityksen sekä korkovähennysoikeuden palauttamisen suurille energiainvestoinneille.
Budjettiriihessä on turvattava investoinnit ja alkanut talouskasvu31.8.2026 12:01:50 EEST | Tiedote
Suomen taloudessa on selkeitä piristymisen merkkejä. Positiivista suuntaa on tärkeää vahvistaa. Suomen vähäpäästöinen energiajärjestelmä on keskeinen kilpailukykytekijä, jonka toimintaedellytyksiä ei pidä heikentää markkinoita sotkevilla toimilla.
Euroopan on kyettävä irrottautumaan globaaleista fossiilisista energiavirroista28.8.2026 11:08:58 EEST | Tiedote
EU:n energiapolitiikka etsii suuntaa geopoliittisessa epävarmuudessa. Muuttunut turvallisuusympäristö on nostanut energiaomavaraisuuden keskeiseksi yhteiskuntien vakauskysymykseksi. Pitkän aikavälin tie globaaleista epävarmuuksista eroon pääsemiseksi on EU:n omaan puhtaaseen energiaan siirtyminen.
Suomen talous ei kasva ilman riittävää sähköverkkoa26.8.2026 08:58:52 EEST | Tiedote
Sähköverkon kapasiteetista on tullut yksi Suomen kilpailukyvyn keskeisistä kysymyksistä. Riittävä ja ennakoitavasti kehittyvä sähköverkko mahdollistaa uudet teolliset investoinnit, puhtaan energiantuotannon kasvun ja alueiden elinvoiman – ja siten vahvistaa Suomen kansantaloutta.
Tuulisähköä ennätysmäärä heinäkuussa — kuivuus rajoitti yhä vesivoimatuotantoa25.8.2026 10:21:07 EEST | Tiedote
Tuulisähköntuotanto ylitti terawattitunnin rajan heinäkuussa. Näin paljon tuulisähköä ei ole tuotettu koskaan aikaisemmin heinäkuussa. Myös aurinkosähköä tuotettiin ennätysmäärä. Tämä selviää Energiateollisuus ry:n sähkötilastosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme