Mitä yritysvapaaehtoisuus on käytännössä? Näin Pohjolan Voimalla rakennetaan vastuullisuutta yhdessä auttamalla
11.6.2025 11:00:00 EEST | Commu | Tiedote
Miltä tuntuu kerätä tiiminä roskia tienpientareelta tai rakentaa linnunpönttö toimitusjohtajan kanssa? Pohjolan Voimalla yritysvapaaehtoisuus on enemmän kuin yksittäisiä tempauksia. Auttamisesta on tullut osa työyhteisön arkea, vastuullisuustoimintaa ja yhteistä tarinaa.

Vuonna 2024 Pohjolan Voiman henkilöstö teki suuren määrän vapaaehtoistyötä eri puolilla Suomea. Henkilöstö auttoi muun muassa järjestämällä siivoustalkoita Helsingin ja Espoon puistoissa ja rannoilla, jakamalla ruokaa Caritas-säätiön yhteisötila Toivossa, kohtaamisia palvelukodeissa, vaatteiden ja kankaiden hyllytystä Ukraina -keskuksessa, linnunpönttöjen rakentamista, poistotekstiilien lajittelua kierrätyskeskus Likkessä sekä osallistumista nuoria tukeviin toimintoihin. Yli 70% henkilöstöstä osallistui hyviin tekoihin ja tunteja kertyi huimat 200.
"Kun huomaa viettävänsä työpäivää palvelukodissa kuuntelemassa ikäihmisten tarinoita ja huomaa samalla hymyilevänsä vilpittömästi, ymmärtää, kuinka syvä vaikutus yritysvapaaehtoisuudella voi olla," kertoo Pohjolan Voiman HR- ja lakiasioiden johtaja Tiina Nyström.
Yritysvapaaehtoisuus tuo ihmiset yhteen tavalla, jota tavallinen työarki harvoin mahdollistaa. Kun tiimi kokoontuu auttamaan, tittelit unohtuvat ja jokainen on osa yhteistä tavoitetta. Yhdessä tekeminen vahvistaa luottamusta, lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja rakentaa aitoa tiimihenkeä.
Yksi eniten puhuttaneista hetkistä oli, kun henkilöstö rakensi linnunpönttöjä luonnonsuojeluun. Rauhallinen ja merkityksellinen yhteinen hetki ja konkreettinen tekeminen jäi kaikkien mieleen, harjoittelijasta toimitusjohtajaan.
Miten aloittaa yritysvapaaehtoisuus? Vastuullisuus rakentuu teoista
Yritysvapaaehtoisuus ei ole Pohjolan Voimalla velvollisuus vaan mahdollisuus. Tavoitteena on ollut tarjota jokaiselle työntekijälle pari päivää vuodessa hyvän tekemiseen. Moni on ylittänyt tämän moninkertaisesti.
"Auttamiseen voi jäädä koukkuun", Nyström kertoo. "Kun autamme yhdessä, syntyy moninkertainen vaikutus, sekä avun saajille että omalle työyhteisölle. Hyvä lähtee konkreettisesti kiertämään."
Kun henkilöstö jalkautui auttamaan palvelukodeissa Oulussa, selvisi että useammalla ikäihmisellä oli aiempaa työtaustaa Pohjolan Voimassa. Myös yksittäiset teot, kuten joulukuusen vieminen hoivakotiin tai ikäihmisten auttaminen tietokoneiden kanssa, ovat olleet merkityksellisiä sekä auttajille että avun saajille. Yhteiset kokemukset ovat lisänneet tiimihenkeä, vahvistaneet yhteisöllisyyttä ja tarjonneet uusia näkökulmia siihen, millainen voima auttamisella voi olla osana työelämää.
Yksi suurimmista haasteista yritysvapaaehtoisuuden aloittamisessa oli selkeän toimintamallin puute. Mistä löytyy kohteita? Miten ihmiset ilmoittautuvat? Miten osallistuminen organisoidaan? Näihin kysymyksiin löytyi vastaus yhteistyöstä Commu -sovelluksen kanssa.
"Googlasin aluksi, miten vapaaehtoistyötä tehdään yrityksissä, mutta valmista mallia ei löytynyt. Commu -sovellus toi meille juuri sen rakenteen ja rytmin, jota kaipasimme", Nyström kertoo. "Ilman alustaa toiminta ei olisi toiminut näin hyvin. On ollut helppo kirjata osallistumisia, seurata dataa ja ennen kaikkea löytää mielekkäitä vapaaehtoiskohteita."
Pohjolan Voiman yritysvapaaehtoistyö ei ole irrallinen projekti, vaan kiinteä osa yrityksen vastuullisuusstrategiaa. Yhtiö on jo pitkään raportoinut vastuullisuudestaan, mutta nyt siihen haluttiin konkreettisempaa ulottuvuutta.
"Yritysvapaaehtoisuus on ollut meille luonnollinen jatkumo vastuullisuustyölle. Se tukee yrityskulttuuriamme ja on helppo ottaa osaksi arkea", Nyström kertoo. "Yritysvapaaehtoisuus tuo vastuullisuuden paperilta käytäntöön.”
Commua hyödyntämällä yritykset voivat helposti organisoida ja hallinnoida vapaaehtoistoimintaa. Sovellus tarjoaa tavan löytää sopivia vapaaehtoisprojekteja, ilmoittautua niihin ja seurata henkilöstön osallistumista hyviin tekoihin. Commu helpottaa viestintää, tuo läpinäkyvyyttä ja antaa arvokasta dataa, mikä tekee yritysvapaaehtoisuuden suunnittelusta sujuvaa ja motivoivaa niin työnantajalle kuin työntekijöille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina KauhanenCommu
Puh:0403614070karoliina@commuapp.ficommuapp.fiKuvat





Linkit
Commu on kotimainen hyvien tekojen tori - lataa Commu nyt!
Commua hyödyntämällä yritykset voivat helposti organisoida ja hallinnoida vapaaehtoistoimintaa. Sovellus tarjoaa tavan löytää sopivia vapaaehtoisprojekteja, ilmoittautua niihin ja seurata henkilöstön osallistumista hyviin tekoihin. Commu helpottaa viestintää, tuo läpinäkyvyyttä ja antaa arvokasta dataa, mikä tekee yritysvapaaehtoisuuden suunnittelusta sujuvaa ja motivoivaa niin työnantajalle kuin työntekijöille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Commu
Uusi työkalu arjen naapuriapuun Sodankylässä - Commu vahvistaa yhteisöllisyyttä keskellä Lappia29.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Sodankylän kunta aloittaa yhteistyön kotimaisen Commu-sovelluksen kanssa vahvistaakseen kuntalaisten välistä yhteisöllisyyttä ja arjen naapuriapua. Sodankylässä pitkät välimatkat, vaativat vuodenajat ja vilkas matkailutoiminta muokkaavat arkea tavalla, joka tekee naapuriavusta ja yhteisöllisyydestä erityisen tärkeää.
Espoossa kerättiin yli 30 000 käärepaperin verran roskaa - oppilaat innostuivat yritysyhteistyöstä28.8.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Siemens Osakeyhtiö järjesti torstaina 20. elokuuta Action Day -vapaaehtoistyötempauksen Espoossa. Päivän aikana yrityksen työntekijät muun muassa siivosivat ympäristöä ja korjasivat vaatteita yhdessä Leppävaaran koulun viides- ja kuudesluokkalaisten kanssa.
Luvassa erilainen koulupäivä: Leppävaaran koulun oppilaat pääsevät keräämään roskia ja tuunaamaan vaatteita13.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Siemens Osakeyhtiö järjestää Action Day -vapaaehtoistyöpäivän Espoon Leppävaaran koululla torstaina 20. elokuuta. Päivän aikana Siemensin työntekijät jalkautuvat koululle tekemään hyvää yhdessä viides- ja kuudesluokkalaisten oppilaiden kanssa. Ohjelmassa on kestävään kehitykseen liittyviä aktiviteetteja, kuten roskien keräystä ja lajittelua, vanhojen vaatteiden korjaamista ja ympäristöaiheisten julisteiden tekemistä.
Mistä löytyy Suomen yhteisöllisin paikkakunta?4.8.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailuun on liittynyt kuntia ja kaupunkeja ympäri Suomen. Kilpailussa palkitaan se paikkakunta, jonka asukkaat ovat auttaneet toisiaan eniten yhteisösovellus Commussa. Voittajakunta saa 3000€ palkintopotin käytettäväksi asukkaiden yhteiseen hyvään. Taustalla on yksinkertainen ajatus: yhteisöllisyys on yhteinen vastuu, joka rakentuu arjen pienistä teoista.
Suomalainen yhteisöalusta kriisinkestävyyden, varautumisen ja demokratian tukena11.6.2026 13:25:35 EEST | Tiedote
Kuntien rooli yhteiskunnan kriisinkestävyydessä on kasvamassa. Samalla kun turvallisuusympäristö muuttuu ja resurssit ovat tiukilla, on löydettävä uusia keinoja vahvistaa asukkaiden osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja varautumista. Digitaalinen yhteisöalusta auttaa rakentamaan luottamusta ja toimintakykyä ennen kriisitilannetta, sen aikana ja sen jälkeen. Se auttaa myös keventämään viranomaisten kuormaa. Yhteiskunnan kriisinkestävyys syntyy ennen kaikkea luottamuksesta, osallisuudesta ja ihmisten kyvystä toimia yhdessä epävarmuuden keskellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme