SDP:n ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelman palautekeskustelussa
11.6.2025 14:33:32 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelman palautekeskustelussa 11.6. Edustaja Seppo Eskelinen. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.

Arvoisa puhemies,
Ennen eduskuntavaaleja kokoomus ja perussuomalaiset puhuivat kovaan ääneen velkaantumisen taittamisesta. Hallituksen mukaan on pakko leikata yhteiskunnan palveluista ja saksia tulonsiiroista, koska muuta vaihtoehtoa ei tunnu olevan.
Nyt kun hallituskautta on kaksi vuotta kulunut, niin velkaantuminen on vain kiihtynyt. Valtiontalouden tarkastusvirasto sanoikin sen tällä viikolla suoraan: hallituksella ei ole uskottavaa suunnitelmaa julkisen talouden tasapainottamiseksi.
Orpo-Purran hallitus tulee rikkomaan Suomen ennätyksen velkaantumisessa ja taakse jää jopa koronan kanssa kamppaillut Marinin hallitus, jonka syyksi te täällä olette julkisen talouden tilanteen laittaneet.
Suurin syy hallituksen talouspolitiikan epäonnistumiseen löytyy työllisyydestä. Kaksi vuotta te olette katselleet toimettomina vierestä, kun rakennusala on kamppaillut vaikeuksia kanssa. Alan konkurssiaalto etenee edelleen ennätysvauhtia.
Te olette leikanneet pienituloisilta vähistäkin euroista ja kuvittelette että näin talous saadaan kasvamaan. Te olette iskeneet pienyrittäjiin arvonlisäveromoukarillanne. Olette haavoittaneet suomalaisten luottamusta talouteen ja tulevaisuudenuskoon.
Me olemme varoittaneet teitä, mutta nämä ovat kaikuneet kuuroille korville, kuten myös asiantuntijoiden varoitukset.
Arvoisa hallitus, kuinka monta kertaa vielä voitte politiikallanne ajaa päin mäntyä?
Arvoisa puhemies,
Hallituksen talouspolitiikan jälki on murheellista. Työttömyys kasvaa ja pitkäaikaistyöttömyys lähenee jo 1990-lamavuosien lukemia.
Työvoimapalvelut on tämän vuoden alusta siirretty alimitoitetulla rahoituksella kunnille. Nyt monen alueen määrärahat ovat lopussa. Työvoimapalveluita saavien määrä ja palvelut ovat romahtaneet. Suuri joukko ihmisiä uhkaa nyt pysyvästi jäädä työmarkkinoiden ulkopuolelle.
Samaan aikaan konkurssien määrä on noussut jo 2000-luvun ennätykseensä. Erityisesti kärsijänä on ollut rakennusala, mutta yhä vahvemmin myös monet palvelualan yritykset, kun kotimarkkinat ovat hallituksen leikkausvimman jäljiltä heikentyneet ja kuluttajien epävarmuus on kasvanut.
Kuinka monen kahvilan, ravintolan, parturin tai siivousyrityksen pitää vielä laittaa lappu luukulle, ennen kuin hallitus herää ja ymmärtää muuttaa linjaansa?
Arvoisa puhemies,
Kaksi vuotta te olette täällä puhuneet velkaantumisen taittamisesta ja julistaneet että rahaa ei ole. Kevään kehysriihessä puhe kuitenkin muuttui ja nyt teillä olikin yhtäkkiä rahaa suurituloisille meneviin veronkevennyksiin.
Mutta ei teillä oikeasti rahaa ole vaan tämänkin seurauksena velkavuori vain jatkaa kasvuaan, yli 30 miljardia jo tämän vuoden loppuun mennessä. Samalla te kevennätte rikkaiden verotusta velaksi.
Yhteisöveron kevennysten vastapainoksi olisi tarvittu muita toimenpiteitä, kuten listaamattomien yritysten osinkoverotuksen uudistamista sekä tehottomien yritystukien karsimista. Mutta nämä eivät teille kelvanneet. Nyt te olette puhkoneet jälleen uuden aukon julkiseen talouteen.
Arvoisa puhemies,
Myös SDP jakaa huolen julkisen talouden vakauttamisesta. Me olemme johdonmukaisesti esittäneet hallituksen politiikalle oman vaihtoehtomme.
Rakennusalan tilannetta tulee nyt helpottaa investointiavustuksia vahvistamalla ja pitämällä kiinni julkisesta asuntotuotannosta, jota hallitus on kovaa kyytiä ollut ajamassa alas.
Veronkevennykset tulee suunnata pieni- ja keskituloisille luottamusta ja ostovoimaa vahvistamaan, kuten SDP on pitkään esittänyt.
Pienyrityksiä tulee rohkaista kasvamaan arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa nostamalla ja vahvistamalla yritysten kotimaista kasvurahoitusta.
Arvoisa puhemies,
Tulevaisuuden menopaineet eivät ole kadonneet ja puolustuksessa on merkittävä tarve lisärahoitukselle. Samalla on tärkeää, että emme aseta hyvinvointiyhteiskuntaa ja turvallisuutta vastakkain.
Valtiontalouden tarkastusvirasto on antanut hallituksen toimille tylyn tuomion, teidän toimillanne velkaantuminen jatkuu ja julkinen talous ei vakaudu.
Te olette kasaamassa seuraavalle hallitukselle sellaista kuormaa, jota ei ennen olen nähty.
Nyt hallituksen tulee vihdoin tuoda konkreettisia kasvutoimia tasaveroisesti koko Suomeen, myös Itä-Suomeen.
Arvoisa puhemies,
Lopuksi esitän, että käsittelyn pohjaksi otetaan SDP:n vastalause.
Yhteyshenkilöt
Seppo EskelinenKansanedustaja
Puh:050 514 3350seppo.eskelinen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen: Pienyrittäjät maksavat hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan laskun6.9.2026 10:51:41 EEST | Tiedote
Kokoomusvetoisen hallituksen talouslinja on koko vaalikauden ajan suosinut suuryrityksiä, sanoo SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.
SDP:n Filatov: Järjestöleikkaukset voivat tulla Suomelle kalliiksi5.9.2026 14:11:10 EEST | Tiedote
Hallitus leikkaa järjestöjen rahoitusta samaan aikaan, kun niiden tarjoamaa matalan kynnyksen apua tarvitaan yhä enemmän. Varapuhemies Tarja Filatovin mukaan leikkaukset vähentävät ennaltaehkäisevää työtä, lisäävät painetta julkisiin palveluihin ja tulevat lopulta säästöjä kalliimmiksi.
SDP:n Tuppurainen: Pienet yritykset tarvitsevat enemmän tukea5.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Merkittävä osa suomalaisista yrityksistä on pieniä ja yhden hengen yrityksiä, jotka eivät ole juuri hyötyneet hallituksen politiikasta, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen muistuttaa yrittäjänpäivänä. Hän esittää neljää konkreettista keinoa pienten yritysten ja yksinyrittäjien tukemiseen.
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen Valkosen puheet ovat todellisuudesta irrallaan5.9.2026 13:09:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puheet pelkästään leikkauksin tehtävästä 8–11 miljardin sopeutuksesta eivät ole realismia, ja tämän tietävät kokoomuslaiset itsekin, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Joona Räsänen: Jos kantti kestäisi, kokoomus olisi voinut leikata yritystukia jo nyt5.9.2026 11:17:35 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkosen mukaan kokoomus leikkaisi seuraavassa hallituksessa yritystukia. SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsäsellä on kokoomukselle parempi idea: Leikataan yritystukia jo nyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme