Lapsille opetetaan jatkossa vesipätevyyttä – pelkkä uimataito ei pelasta hukkumiselta
12.6.2025 10:55:49 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry on laatimassa uinninopetuksen suosituksia. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta on uudistamistyössä vahvasti mukana. Suositusten tarkoituksena on uudistaa koulujen uimaopetuksen sisältöjä tutkimustiedon perusteella. Uinnin tekniikkaan painottuvaa opetusta halutaan laajentaa niin, että se sisältää myös vesiturvallisuustiedot ja -asenteet, sillä pelkkä uimataito ei pelasta hukkumiselta.

Lasten uimataito on laskenut huolestuttavan heikolle tasolle. Vuonna 2022 tehdyn tutkimuksen mukaan 12-vuotiaista suomalaislapsista 55 prosenttia on uimataitoisia eli pystyy uimaan yhtäjaksoisesti 200 metriä.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ja Jyväskylän yliopisto laativat parhaillaan uinninopetuksen uusia suosituksia.
Niiden myötä muuttuu myös koulujen uimaopetus. Jatkossa lapsille opetetaan vesipätevyyttä, sillä uimataito ei yksin pelasta hukkumiselta.
“Uimataito tulisi nähdä osana laajempaa vesipätevyyttä, johon kuuluvat vesiturvallisuustiedot, -taidot ja -asenteet. Eli ymmärrys siitä, miten toimitaan turvallisesti vedessä ja vesillä niin, että edes läheltä piti -tilanteita ei pääsisi syntymään”, yliopistonopettaja Susanna Saari Jyväskylän yliopistosta kuvaa.
Suositukset on suunnattu erityisesti kouluihin, mutta niistä hyötyvät kaikki, jotka vaikuttavat lasten ja nuorten mahdollisuuksiin oppia uimataitoa ja vesiturvallisuutta. Konkreettisilla työkaluilla halutaan tukea ja helpottaa opettajien työtä.
”Vesipätevyyden opettaminen tapahtuu tulevaisuudessa niin uimaopettajien, kuin myös luokanopettajien ja liikunnan- ja terveystiedon opettajien yhteistyönä laaja-alaisesti. Tämä on huikeaa mahdollisuus kehittää Suomesta uimataitoisempi ja vesiturvallisempi yhteiskunta”, sanoo uimaopetuksen koulutussuunnittelija Tero Savolainen Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitosta (SUH).
Lue lisää suosituksista ja tärkeistä neuvoista, joita tarvitaan uimarannoilla tänä kesänäkin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katri LehtovaaraViestinnän asiantuntija, Liikuntatieteellinen tiedekunta
Puh:+358504750815katri.lehtovaara@jyu.fiLinkit
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta mukana juhlistamassa Pridea 7.–13.9.2026 – teemana liikuntarauha4.9.2026 10:17:16 EEST | Tiedote
Jyväskylän Pride -viikkoa vietetään 7.–13.9.2026. Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta JYY ovat tuttuun tapaan mukana tapahtumassa. Tapahtuman järjestää Jyväskylän Seta ry.
Data valjastetaan pelaajakehityksen tueksi: KalPa ja Jyväskylän yliopisto rakentavat uudenlaista pelaajapolkua3.9.2026 10:57:26 EEST | Tiedote
KalPa Hockey Oy:n ja Jyväskylän yliopiston JYU-Vuokatin yhteishankkeessa kehitetään datapohjaisia työkaluja, joiden avulla voidaan seurata nuorten jääkiekkoilijoiden kehitystä juniorivuosista aina ammattilaistasolle asti. Samalla pyritään ehkäisemään ylikuormitusta ja tunnistamaan lahjakkuuksia nykyistä yhdenvertaisemmin.
Jyväskylän yliopisto sai Nature Positive Universities -todennuksen ensimmäisten joukossa maailmassa3.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistolle on myönnetty kansainvälinen Nature Positive Universities –varmennus vuodelle 2026. Jyväskylän yliopisto on edelläkävijä, joka sai tunnustuksen onnistuneesta työstään luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi ja luontopositiivisuuden edistämiseksi.
Rehtori Jari Ojala: Yliopistot kovien ulkoisten paineiden kourissa2.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston lukuvuoden 2026-2027 avajaiset 2.9.2026 Rehtori Jari Ojalan avajaispuhe (Vapaa julkaistavaksi 2.9. klo 14)
Kuinka paljon avohakkuita luonto kestää? Tutkimus määrittää boreaalisten metsälintujen ekologisen rajan2.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston johtama tutkimus on ensimmäistä kertaa määrittänyt raja-arvon avohakkuiden ekologisesti kestävälle määrälle boreaalisissa metsissä. Tutkimuksen mukaan vanhojen metsien lintulajit tarvitsevat säilyäkseen joko pidemmän, noin 90 vuoden kiertoajan metsätaloudessa tai sen, että noin 20 prosenttia metsistä jätetään kokonaan avohakkuiden ulkopuolelle. Tulokset tarjoavat konkreettisen tavoitteen metsien ekologisesti kestävälle käytölle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme