EK:n yrityskysely: Suomessa on 11 000 kasvuyritystä ja 22 000 vientiyritystä – pk-sektorilla nähdään jo valoa
13.6.2025 06:00:00 EEST | Elinkeinoelämän keskusliitto EK | Tiedote
Työnantajakentän tilanne on jatkunut vaikeana Suomen pk-sektorilla. Käänne voi kuitenkin olla käsillä: yli 40 prosenttia yrityksistä tähtää kasvuun seuraavan 12 kuukauden aikana. Noin 7000 kotimarkkinayritystä harkitsee viennin ensiaskelten ottamista. Kasvukäänteen onnistumiseksi EK peräänkuuluttaa toimia osaajapulaan varautumiseksi, hallinnollisen taakan ja yritysrahoituksen pullonkaulojen ratkaisemiseksi sekä pk-yritysten kansainvälistymisen ja TKI-toiminnan vauhdittamiseksi.
EK:n kasvuyrittäjyyskatsauksen kyselyyn vastasi yhteensä yli 1 000 työnantajayritystä. Tulokset kertovat, että Suomessa on nyt arviolta 11 000 kasvuyritystä. Lukumääräarvio on sama kuin vuosi sitten eli edelleen 14 prosenttia työnantajayrityksistä tavoittelee vähintään 10 prosentin liikevaihdon vuosikasvua ja on myös saavuttanut tämän kasvuvauhdin edellisen 12 kuukauden aikana.
Vaikka kasvuyritysten määrä on kaukana huippuvuosista, voi käänne olla käsillä: 43 prosenttia pk-sektorin yrityksistä tavoittelee kasvua seuraavan 12 kuukauden aikana.
Vientiä tai muuta ulkomaankauppaa tekeviä yrityksiä on Suomessa 22 000 kappaletta (23 000 vuonna 2024). Vientivireessä on kuitenkin myönteistä muutosta: nyt 7 000 kotimarkkinayritystä pohtii ensiaskelten ottamista ulkomaankaupassa, kun luku oli noin 4 000 vuosi sitten.
Yrityskyselystä vastannut EK:n johtava asiantuntija Jari Huovinen pitää yritysten tilannetta edelleen haastavana, mutta tunnistaa merkkejä orastavasta kasvukäänteestä:
”Ensimmäistä kertaa pariin vuoteen toiminnan laajentumiseen lähikuukausina uskovien yritysten osuus ylittää toiminnan supistumista ennakoivien yritysten osuuden. Erityisesti seuraavan 12 kuukauden kasvunäkymät ovat jo selkeän myönteisiä. Kohentuneet näkymät selittänevät myös vientitoimintaa harkitsevien yritysten määrän nousua, vaikka epävarmuus maailmantaloudessa onkin edelleen suurta”.
Viritetään Suomi valmiiksi pk-sektorin kasvuun
EK:n pk-yrittäjyydestä vastaavan johtajan Petri Vuorion mukaan kasvunäkymät saavat tukea muista signaaleista, joita talouden toimijat raportoivat: pankkien ja Finnveran rahoitusneuvotteluiden vilkastuminen, tilauskirjojen kehitys ja esimerkiksi asuntolainojen kysynnän piristyminen:
”Mikäli kauppa- ja geopolitiikan pahin turbulenssi ympärillämme vakautuu, voi kasvun myönteinen murroskohta olla yrityksissä käsillä jo tulevan vuoden kuluessa. Esimerkiksi ulkomaankaupan osalta Suomelle ja pk-sektorille on jatkossa avautumassa merkittäviä mahdollisuuksia Ukrainan jälleenrakennuksessa, Saksan 500 miljardin euron infrastruktuuri-investoinneissa sekä Euroopan puolustusteollisuuden ylösajossa. Jatkuvan ’pahimpaan varautumisen’ sijaan meidän tuleekin olla valmiudessa tarttumaan myös uusiin lähialueillamme avautuviin mahdollisuuksiin.”
Kasvukäänteen onnistumiseksi EK peräänkuuluttaa toimia osaajapulaan varautumiseksi, hallinnollisen taakan ja yritysrahoituksen pullonkaulojen vähentämiseksi sekä pk-yritysten kansainvälistymisen ja TKI-toiminnan vauhdittamiseksi. Tätä palvelevat myös EK:n Pro Ukraina -hanke sekä verkkoliiketoiminnan valmennusakatemia, jotka käynnistyvät syksyllä.
EK:n kasvuyrittäjyyskatsauksen kysely toteutettiin toukokuussa 2025 ja siihen osallistui 1 008 työnantajayritystä. Aineiston analyyseissä hyödynnettiin päätoimialojen ja yrityskoon mukaan laskettuja painokertoimia, jolloin tulokset ovat yleistettävissä suuntaa-antavasti työnantajayritysten perusjoukkoon.
Tutustu tuloksiin laajemman infografiikan muodossa. Se sisältää kasvuyrittäjyyden ohella tuloksia myös kasvuyritysten omistajuudesta sekä arvioita kysynnän, työllisyyden ja investointien kokonaisnäkymistä.
Petri Vuorion muistio:
Kasvua horisontissa - EK:n esitys pk-yritysten kasvuedellytysten vahvistamiseksi
Lisätiedot:
Johtava asiantuntija Jari Huovinen, puh. 040 861 4582
Johtaja Petri Vuorio, puh. 050 323 2979
etunimi.sukunimi@ek.fi
Yhteyshenkilöt
Satu ToivonenTiedottaja
Yrittäjyys, elinkeinopolitiikka
Energia, ilmasto, liikenne, ympäristö
EU-asiat, Brysselin toimisto
Kauppapolitiikka, kansainvälistyminen
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Hiilen talteenotto on tärkeä lisätyökalu ilmastopolitiikkaan ja keino luoda Suomeen uusi kasvuala11.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Elinkeinoelämän keskusliitto EK pitää erinomaisena hallituksen päätöstä vauhdittaa hiilidioksidin talteenottoa tuntuvin investointipanostuksin. Päästövähennyksiä on kiihdytettävä, mutta samalla on tartuttava uusiin teknologioihin kuten hiilidioksidin talteenottoon ja hyödyntämiseen. Oikeilla kannusteilla ja infraa rakentamalla Suomi nousee hiilen hyödyntämisen edelläkävijäksi, kun uusi toimiala on siirtymässä Euroopassa pilottivaiheesta teolliseen mittakaavaan. Päästövähennykset ovat jatkossakin ensisijainen tie ilmastokriisin ratkaisemiseksi ja siihen tarvitaan yhteiskunnan kaikkien sektorien panos. Samalla on tunnustettava tosiasia: pelkät päästövähennykset eivät enää riitä. Kuten YK:n tuore UNEP-raporttikin hiljattain totesi, ilmastokriisi on syvenemässä ja kriittisenä pidetty 1,5 asteen lämpenemisraja on karkaamassa. Kun päästöjä ei saada riittävän nopeasti alas, negatiivisten päästöjen eli ilmakehästä poistettavan hiilen rooli kasvaa. Tämä korostaa uusien teknologioiden merkitystä
EK:n kysely: Vain joka kymmenes yritys synnyttää uutta liiketoimintaa tekoälyllä8.9.2026 08:23:04 EEST | Tiedote
Suomalaisyritykset hyödyntävät tekoälyä jo laajasti liiketoiminnassaan, mutta sen potentiaali uusien tuotteiden, palveluiden ja liiketoimintamallien kehittämisessä on vielä pitkälti käyttämättä. EK:n kyselyn mukaan ainoastaan 11 prosenttia vastanneista jäsenyrityksistä kertoo synnyttävänsä uutta liiketoimintaa tekoälyn avulla.
EK:n viestit EU:n ilmastokomissaarille: Päästökaupan päätöksissä huomioitava ilmaston etu ja puhtaan talouden investoinnit2.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Päästökauppa tulee säilyttää EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kulmakivenä jatkossakin. Sitä on uudistettava siten, että ilmastotavoitteet, investointivarmuus ja eurooppalaisten yritysten kilpailukyky kulkevat käsi kädessä. EK välittää suomalaisen yrityskentän viestejä EU:n ilmastokomissaari Wopke Hoekstralle, joka vierailee tänään Helsingissä. Päästökaupan (ETS 1) uudistaminen kaudelle 2031–2040 on EU:n ilmasto- ja teollisuuspolitiikan merkittävin hanke tänä vuonna. Suomella on paljon annettavaa lähikuukausien isoihin EU-päätöksiin, koska yrityksemme etenevät Euroopan etujoukoissa vähäpäästöisessä teollisuudessa, yhteiskunnan sähköistymisessä ja puhtaan siirtymän innovaatioissa. ”Päästökauppa on Euroopan ilmasto- ja energiapolitiikan pitkäaikainen kulmakivi, jonka keskeisestä asemasta ja johdonmukaisesta suunnasta on pidettävä kiinni kohti vuotta 2040. Tehdään järjestelmästä entistä parempi sovittamalla yhteen ilmaston, kilpailukyvyn ja investointivarmuuden näkökulmat”, kannustaa EK:
Budjettiriihestä vauhtia kasvulle1.9.2026 21:02:15 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen budjettiriihen päätökset tukevat EK:n arvion mukaan hyvään vauhtiin päässyttä kasvua. Kasvun näkökulmasta on erittäin tärkeää, että yritysten toimintaympäristöä vahvistavista päätöksistä, kuten aiemmin tehdyistä verolinjauksista, pidetään nyt kiinni.
Elinkeinoelämän Suurlähettiläspalkinnot 2026 Teemu Tannerille Norjaan ja Mercosur-maiden Team Finland -joukkueelle27.8.2026 18:41:38 EEST | Tiedote
EK:n yrittäjät ovat palkinneet Team Finlandin vienninedistäjiä, jotka ovat tehneet tuloksellista työtä Suomen viennin ja pk-yritysten kansainvälistymisen hyväksi. Vuoden 2026 Suurlähettiläspalkinnot osoitetaan Suomen Norjan-suurlähettiläs Teemu Tannerille sekä Mercosur-maiden Team Finland -joukkueelle. Lisäksi kunniamaininnan vuoden Team Finland -teosta saavat Finnveran ja ulkoministeriön tiimit, jotka yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa ovat vaikuttaneet EU:n Ukraina-jälleenrakentamistakausten saamiseksi Suomeen Euroopan ensimmäisten vientiluottolaitosten joukossa. Suomessa eletään etsikkoaikaa, kun viennin kasvu vetää koko talouden kasvukäännettä. EK:n tutkimuksen mukaan jopa 6.000 pk-yritystä harkitsee parhaillaan kansainvälistymistä, muistuttavat EK:n Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja Anne Kangas (Hoitokoti Päiväkumpu) ja kansainvälistymis- ja uudistumisryhmän puheenjohtaja Bengt Westerholm (Beweship): ”Sekä vientiyritysten että vienninedistäjien kannattaa laittaa kaikki peliin,
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme