Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Terrafamen kaivokselle lupa sulkea kaksi isoa sivukivialuetta

Jaa

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Terrafame Oy:lle ympäristöluvat kahden ison sivukivialueen sulkemiseen Sotkamon kaivosalueella. Kyseiset sivukivialueet ovat suuronnettomuuden vaaraa aiheuttavia kaivannaisjätteen jätealueita. Sivukivialueet on suljettava tiiviillä peittorakenteella kaivostoiminnan aikana.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan kyse on merkittävän isoista sivukivialueiden sulkemisista, sillä sivukivialueiden KL1 sekä KL2 yhteenlaskettu pinta-ala on noin 540 hehtaaria. Sivukivialueelle KL2 on läjitetty Kuusilammen avolouhoksesta peräisin olevaa sivukiveä yhteensä noin 129 miljoonaa tonnia vuosina 2017–2025. Alue on tullut täyteen ja sen sulkeminen tiiviillä peittokerroksella on alkanut viime vuonna. Samalla sivukiven läjitys siirtyi uudelle sivukivialueelle KL1. Sivukivialuetta KL1 suljetaan vaiheittain kaivoksen toiminnan aikana.

Aluehallintovirasto hyväksyi pääosin Terrafame Oy:n esitykset sivukivialueiden peittorakenteeksi, mutta määräsi tiiviskerroksen päälle tulevan pintamaakerroksen rakennettavaksi esitettyä paksumpana. Pintamaakerroksen tulee olla metrin paksuinen ja lisäksi se pitää kasvittaa. Sivukivialueet peitetään suojageotekstiilistä, LLDPE-kalvosta ja salaojamatosta koostuvalla tiiviskerroksella, jonka päälle maakerros tulee.

Sivukivialueiden peittäminen tiiviillä peittokerroksella vähentää merkittävästi käsittelyä edellyttävien suotovesien muodostumista. Käsittelyä vaativat suotovedet johdetaan sivukivialueiden sulkemisen jälkeen kaivosalueella liuoskiertoon tai vesienkäsittelyyn. Puhtaat, likaantumattomiksi tarkkailussa osoitettavat pintavedet sivukivialueiden peittokerrosten päältä voidaan johtaa laskeutusaltaiden kautta alueiden ojiin ja puroihin.

Peittorakenteelta vaaditaan erittäin pitkäaikaista kestoa. Aluehallintovirasto kiinnitti päätöksessään huomiota rakenteen kestävyyteen ja huolelliseen rakentamiseen sekä sen laadunvalvontaan. Aluehallintovirasto antoi määräyksiä esimerkiksi kalvon eheyden varmistamisesta ja tarkkailusta sekä koko rakenteen toimivuuden tarkkailusta.

Päätökset ovat nähtävänä lupaviranomaisen Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelussa:

  • Päätös nro 86/2025 (PSAVI/1802/2024) Kuusilammen sivukivialueen KL2 sulkeminen ja peittorakenteen toteuttaminen, Sotkamo
  • Päätös nro 87/2025 (PSAVI/9228/2024) Kuusilammen avolouhoksen länsipuolella sijaitsevan sivukivialueen KL1 sulkeminen ja peittorakenteen toteuttaminen, Sotkamo

Lisätietoja:

Johtaja Sami Koivula, Ympäristöluvat, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 0295 017 651, sami.koivula@avi.fi

Ympäristöneuvos Laura Lindström, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 0295 107 672, laura.lindstrom@avi.fi

Avainsanat

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Supervision of wild berry picking: occupational safety and health authority is prepared to investigate pickers’ status26.6.2025 07:57:00 EEST | Press release

According to preliminary information received by the occupational safety and health authority, the organisation of picking and pickers’ backgrounds will be even more diverse this year. Inspectors will likely need to determine whether pickers are in an employment relationship or if they fall under the category of pickers as defined in the Berry Act. This determination is not based on the title of the contract, but rather on how the work is actually organized in practice.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye