KHO:n ennakkopäätös, joka koskee elinkeinotulon verotusta
13.6.2025 10:39:34 EEST | Korkein hallinto-oikeus | Päätös
B Oy oli välillisesti oikeutettu vähintään 25 prosenttiin ruotsalaisen D AB:n pääomasta. D AB oli suljettu ulkoisesti hoidettu yhtiömuotoinen vaihtoehtorahasto. Rahastolla itsellään ei ollut toimilupaa, vaan sitä hallinnoi ja sen sijoituspäätöksistä vastasi rekisteröityneenä vaihtoehtorahaston hoitajana B Oy:n kokonaan omistama ruotsalainen C AB. Rahaston harjoittama varsinainen sijoitustoiminta vastasi pitkälti kotimaisen erikoissijoitusrahaston toimintaa. Rahaston oli tarkoitus toimia siten, ettei sille kertyisi verotettavaa tuloa vaan että sen tuotot tulisivat muun ohella verovapaina luovutusvoittoina, jotka Suomessa olisivat veronalaisia.
Asiassa oli arvioitavana, oliko rahasto todellisuudessa asettautunut asuinvaltioonsa ja harjoittiko se tosiasiallisesti siellä taloudellista toimintaa. Ennakkoratkaisuhakemuksessa esitetyn selvityksen perusteella Ruotsin vaihtoehtorahastoja koskeva laki ei edellyttänyt rahaston hallinnoinnin ulkoistamista erilliselle hallinnointiyhtiölle vaan ulkoistaminen oli seurausta valitusta toimintatavasta, jossa rahastolla itsellään ei ollut mainitussa laissa edellytettyä toimilupaa. Kun otettiin huomioon, että rahasto oli ulkoistanut toimintansa kokonaisuudessaan C AB:lle ja että rahastolla itsellään oli vain toimintansa harjoittamiseksi tarpeelliset varat, rahaston ei ollut katsottava asettautuneen Ruotsiin väliyhteisölain 3 §:n 1 ja 3 momentissa tarkoitetulla tavalla. Siten rahasto oli B Oy:n väliyhteisö. Kun otettiin huomioon, että väliyhteisölain taloudellisen toiminnan poikkeusta koskevat säännökset perustuvat ATAD:iin, jossa asetetaan sisämarkkinoille vähimmäissuojataso, ja että mainittujen väliyhteisölain säännösten oli katsottava olevan ATAD:n asettaman vähimmäissuojatason mukaisia, rahaston asemaa B Oy:n väliyhteisönä ei ollut arvioitava toisin sijoittautumisvapauden perusteella.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.
Kort referat på svenska
Yhteyshenkilöt
Jasmin Tagviestintäasiantuntija / kommunikationsexpertkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 211etunimi.sukunimi@oikeus.fiKorkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n muu päätös, joka koskee poikkeamista rakentamisessa (80 veneen pienvenesatama huolto- ja varastorakennuksineen sekä kaksi laituria ja uusi lomamökki, Parainen)10.9.2026 09:05:34 EEST | Päätös
Korkein hallinto-oikeus myönsi poikkeamista rakentamisessa koskevassa asiassa valitusluvan ja tutki asian. KHO kumosi Turun hallinto-oikeuden sekä Paraisten kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan ja kaavoituspäällikön päätökset sekä hylkäsi poikkeamishakemuksen. Paraisten kaupungin kaavoituspäällikkö oli myöntänyt B:lle ja C:lle luvan poiketa maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n mukaisesta rantojen suunnittelutarpeesta johtuvasta rakentamisrajoituksesta pienvenesataman, varastorakennuksen, veneiden huoltorakennuksen ja uuden majoitusmökin rakentamiseksi kiinteistölle Paraisten Sydmossa. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 10.9.2026 T 2285
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee oikeudenkäyntikulujen korvaamista9.9.2026 09:05:03 EEST | Päätös
Viranhaltija oli peruuttanut hallinto-oikeudelle tehdyn huostaanottohakemuksen, koska lapsen ja perheen kokonaistilanteessa oli tapahtunut merkittäviä muutoksia asiaa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä ja tarve huostaanotolle oli lakannut.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee vankeinhoitoasiaa9.9.2026 09:03:58 EEST | Päätös
A oli ollut tutkintavankina häneen kohdistettujen rikosepäilyjen ja sittemmin syytteiden vuoksi rikosasioissa, joiden käsitteleminen tuomioistuimessa oli erotettu kahteen eri oikeudenkäyntiin. Hovioikeus oli ensin käsitellyn asian osalta 13.4.2023 antamassaan tuomiossa tuominnut A:n 1 vuoden ja 2 kuukauden vankeusrangaistukseen ja katsonut rikoslain 6 luvun 13 §:n 1 momentin nojalla A:n vapaudenmenetysajan 16.7.2019–18.5.2020 ja 8.4.2021–3.11.2022 sanotun vankeusrangaistuksen täydeksi suoritukseksi. Koska A oli ollut rikoslain 2 c luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu ensikertalainen, hän ei sanotun säännöksen nojalla olisi suorittanut vankeusrangaistuksesta vankilassa vuotta ja kahta kuukautta vaan vain seitsemän kuukautta.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ennakkoperintää7.9.2026 09:03:02 EEST | Päätös
B Oy oli A Oy:n tytäryhtiö. A Oy:n tarkoituksena oli luovuttaa 1 000 kappaletta B Oy:n osaketta toimitusjohtajansa E:n kokonaan omistamalle holdingyhtiölle. Osakkeiden luovutushinnaksi oli suunniteltu yksi euro osakkeelta. Osakkeista maksettava kauppahinta perustui substanssiarvolaskelmaan, jossa B Oy:n A Oy:ltä saama 2 000 000 euron määräinen, osakeyhtiölain 12 luvun 1 §:ssä säädetyt edellytykset täyttävä pääomalaina oli luettu yhtiön velaksi ja jonka mukaan B Oy:n substanssiarvo oli negatiivinen. Verohallinto oli antamassaan ennakkoratkaisussa katsonut, että pääomalaina oli luettava B Oy:n varoihin. Tällöin B Oy:n yhden osakkeen arvoksi saatiin 64,13 euroa.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ulkomaalaisasiaa (oleskuluvan epääminen)3.9.2026 09:01:52 EEST | Päätös
Maahanmuuttovirasto oli aikaisemmin hylännyt muutoksenhakijan oleskelulupahakemuksen, karkottanut hänet kotimaahansa Marokkoon ja määrännyt hänet Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon kahdeksi vuodeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme