Apuvälineet mahdollistavat toimivan arjen
13.6.2025 11:00:39 EEST | Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Ikääntyminen, sairastuminen tai loukkaantuminen tuovat mukanaan tilanteita, joissa tarvitaan tukea. Kotona on helpompaa, kun on tarvittavat apuvälineet tukena.

Apuvälinepalvelut ympäri Pohjanmaata auttavat, kun toimintakyky on alentunut. Joskus apuvälineitä tarvitaan pysyvästi, toisinaan tarve on väliaikainen.
– Eniten teemme töitä ikäihmisten kanssa, mutta meillä käy asiakkaina myös esimerkiksi polvi- tai lonkkaleikkausta odottavia, kertoo Pietarsaaren apuvälinelainaamossa työskentelevä toimintaterapeutti Carina Stenborg.
Apuvälineet tukevat arjessa pärjäämistä, edistävät ja ylläpitävät toimintakykyä sekä ehkäisevät sen heikkenemistä.
– Välineiden avulla erityisesti ikäihmiset pystyvät toimimaan kotona itsenäisemmin. Välineet liittyvät yleensä liikkumiseen ja hygienian hoitoon. Niitä kannattaa harkita jo ennen kuin kotona pärjääminen tuottaa vaikeuksia, Stenborg sanoo.
Välineitä tarpeen mukaan
Apuvälinetä ovat esimerkiksi kyynärsauvat, suihkutuolit, wc-korokkeet sekä rollaattorit.
–Apuvälineen tarpeen voi huomata asiakas itse, kotihoito tai läheinen. Myös lääkäri voi kehottaa käyttämään esimerkiksi kyynärsauvoja, Stenborg kertoo.
Kun tarpeen huomaa, voi olla yhteydessä apuvälinelainaamoon tai mennä käymään aukioloaikojen puitteissa. Osa lainaamoista toimii vain ajanvarauksella, osa on avoinna tiettyinä päivinä viikossa.
– Apuvälineen laina-ajasta sovitaan yhdessä. Jos tarve kestää aiottua pidempään, voi lainaamoon soittaa ja pidentää laina-aikaa, kuntohoitaja Carina Östman sanoo.
Apuvälinelainaamot saavat usein kysymyksiä tuotteista, jotka eivät kuulu lainaamon valikoimaan.
– Emme jaa hoitotarvikkeita tai vaippoja, vaan ne kuuluvat hoitotarvikejakelulle. Tarjontaamme eivät myöskään kuulu kuntoiluvälineet. Jos on epävarma, voi aina soittaa ja kysyä, Östman suosittelee.
Ohjausta ammattilaiselta
Apuvälineet myönnetään henkilökohtaiseen käyttöön ja ne ovat maksuttomia. Ammattilainen arvioi tarpeen valtakunnallisten kriteereiden mukaan.
– Meiltä saa välineet ja opastusta niiden käyttöön, mutta esimerkiksi WC-istuimen korottimen asennus tulee hoitaa itse. Mitään ei tarvitse kuitenkaan ruuvata seinään kiinni tai vastaavaa, vaan välineiden asennus on yksinkertaista. Usein läheiset auttavat ja tarvittaessa asennuksiin voi saada apua esimerkiksi kotikuntoutuksesta, Stenborg selventää.
Pääsääntöisesti apuvälineet tulee kuljettaa kotiin itse ja ne ovatkin kooltaan sellaisia, että mahtuvat tavalliseen henkilöautoon. Suurikokoisten erikoisapuvälineiden, kuten sänkyjen tai nostolaitteiden, kanssa on mahdollista saada kuljetusapua sovitusti.
Apuvälineiden huollosta vastaa hyvinvointialue.
– Jos apuväline menee rikki tai se vaatii huoltoa, ei sitä tule muokata itse, vaan soittaa meille ja sopia välineen vaihdosta tai huollosta. Rikkinäistä välinettä ei saa käyttää, Östman muistuttaa.
Lainat palautetaan puhdistettuina
Välineet palautetaan hyvinvointialueelle, kun tarvetta ei enää ole.
– Poikkeuksena ovat tietysti henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetut tuotteet, esimerkiksi mittojen mukaan tehdyt pyörätuolit sekä erikoiskengät, -pohjalliset ja vastaavat, Stenborg kertoo.
Palatusta ei tarvitse tehdä samaan paikkaan, josta välineen on saanut. Esimerkiksi keskussairaalasta lainatut välineet voi sovitusti palauttaa oman asuinkunnan toimipisteeseen. Palautuksesta sovitaan soittamalla lähimpään apuvälinelainaamoon.
– Apuväline pitää aina puhdistaa ennen palautusta. Osassa toimipisteissä, esimerkiksi täällä Pietarsaaressa, välineen voi palauttaa myös aukioloaikojen ulkopuolella palautuslaatikkoon, mutta siitäkin tulee sopia soittamalla, Östman vinkkaa.
Apuvälinepalveluihin kuuluvat Pohjanmaalla kahdeksan apuvälinelainaamoa sekä erikoissairaanhoidon apuvälinekeskus. Osoitteet ja yhteystiedot verkkosivuilla osoitteessa https://pohjanmaanhyvinvointi.fi/palvelumme/terveys-ja-sairaanhoitopalvelut/kuntoutuspalvelut/apuvalinepalvelut/
Yhteyshenkilöt
Kommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Raisa Latvala-KaatajaPalvelupäällikkö
Puh:040 194 5162raisa.latvala-kaataja@ovph.fiVälkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Samarbetet med institut i Österbotten – kurs om att stärka hjärnhälsan8.9.2026 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
I projektet Österbottens servicestig för minnestjänster samarbetar man med Österbottens medborgar-, vuxen- och arbetarinstitut för att öka kunskapen om hjärnhälsa hos befolkningen. Kursen ordnas i form av en föreläsningsserie. Under kursens gång får deltagarna aktuell kunskap och praktiska verktyg för hur de kan främja hjärnans välbefinnande i vardagen.
Yhteistyö Pohjanmaan opistojen kanssa – kurssi aivoterveyden vahvistamisesta8.9.2026 12:59:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaan muistipolku -hankkeessa tehdään yhteistyötä Pohjanmaan kansalais-, aikuis- ja työväenopistojen kanssa. Tavoitteena on lisätä väestön tietoa aivoterveydestä. Kurssi järjestetään luentosarjan muodossa. Kurssin aikana osallistujat saavat ajankohtaista tietoa ja käytännön työkaluja siihen, miten he voivat edistää aivojensa hyvinvointia arjessa.
Verksamheten med egna vårdteam och husläkare utvidgas i Österbotten4.9.2026 07:57:58 EEST | Pressmeddelande
Österbottens välfärdsområde satsar på att utveckla kontinuiteten i vården. Som bäst utarbetar man en teammodell för att patienter som behöver mycket skötar- och läkartjänster ska kunna uträtta sina ärenden med samma team.
Omatiimien ja omalääkärien toimintaa laajennetaan Pohjanmaalla4.9.2026 07:57:27 EEST | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialueella panostetaan hoidon jatkuvuuden kehittämiseen. Parhaillaan työstetään tiimimallia, jonka avulla paljon hoitaja- ja lääkäripalveluita tarvitsevat potilaat pääsisivät asioimaan saman tiimin kanssa.
Vi söker barn i åldern 1–3 år för en studie1.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Vasa centralsjukhus tar del i PARENT-EAR-studien, där man undersöker om föräldrar själva kan fotografera eller filma sitt barns trumhinna hemma med ett digitalt otoskop (öronlampa) för att minska antalet onödiga läkarbesök vid misstanke om akut öroninflammation. Till studien söks nu barn i åldern 1–3 år som har haft minst en öroninflammation under det senaste året och vars förälder som deltar i studien talar god finska. Totalt 40 barn med sina familjer kommer att delta i studien. Anmälan inleds den 1 september 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme