SDP:n Niina Malm: Perussuomalaiset unohtivat duunarit – Puolue on nykyään ay-liikettä mafiaksi kutsuva kokoomuksen apupuolue
SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm kannustaa puoluekokoukseen kokoontuvia perussuomalaisia palaamaan vastuullisen työelämän linjalle.

– Orpon hallituksessa perussuomalaiset ovat hyväksynyt historialliset heikennykset työntekijöiden asemaan. Lakko-oikeuden rajaaminen, ansiosidonnaisen työttömyysturvan romuttaminen, ay-liikkeen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poisto, vuorotteluvapaan ja aikuiskoulutustuen lakkautus… vain muutamat mainitakseni, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Niina Malm.
– Entisestä duunaripuolueesta on tullut ay-liikettä mafiaksi kutsuva kokoomuksen apupuolue, joka on tyytyväisenä kuitannut jopa paikallisen sopimisen laajennuksen, jolla heikennetään suomalaisten työntekijöiden asemaa ja samalla mahdollistetaan ulkomaisen halpatyövoiman tuonti Suomeen, Malm jatkaa.
Malm kehottaa perussuomalaisia luopumaan ideologisesta taistelustaan ay-liikettä vastaan ja arvioimaan uudelleen linjaansa hallituksen kahdelle jäljellä olevalle vuodelle.
– Työntekijöiden oikeuksien heikentäminen ei ole saanut tukea kansalaisilta, joten nyt on oikea aika muuttaa suuntaa. Hallituskauden toisella puoliskolla luvassa on useita työntekijöiden aseman heikennyksiä, jotka eivät etene ilman perussuomalaisten tukea, Malm muistuttaa.
Esimerkiksi irtisanomisen helpottaminen, nykyistä pidempien määräaikaisuuksien mahdollistaminen ja liittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poisto on mahdollista pysäyttää hallituksessa, ennen kuin esitykset tuodaan eduskunnan käsittelyyn.
– Nämä esitykset etenevät tai kaatuvat perussuomalaisten hyväksynnällä. Ay-liikkeen demonisointi riittää – kannustamme kaikkia perussuomalaisia tulemaan SDP:n linjalle puolustamaan tavallisten työntekijöiden oikeuksia, Malm päättää.
Yhteyshenkilöt
Niina MalmKansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja
Puh:0400 588 978Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Perholehto: Ajautuiko hallitus kriisiin ilmastokysymyksistä?4.7.2025 10:09:24 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto kritisoi hallitusta voimakkaasti ilmastopolitiikan sekavuudesta ja päättämättömyydestä. Perholehdon mukaan ilmasto- ja energiastrategian jatkuva viivästyminen hallituspuolueiden kiistelyn vuoksi paitsi vaarantaa ilmastotavoitteet ja investointiympäristön, asettaa koko hallituksen toimintakyvyn kyseenalaiseksi.
SDP:n Skinnari vaatii hallitukselta toimia: Pankkihuijaukset ja digipetokset kuriin3.7.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Ville Skinnari vaatii hallitukselta selkeitä toimia digihuijausten torjumiseksi ja huijausten uhreiksi joutuneiden auttamiseksi.
SDP:n Tuppurainen osallistuu Saksan SPD:n puoluekokoukseen27.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen osallistuu tulevana lauantaina 28.6. Saksan sosialidemokraattisen puolueen SPD:n puoluekokoukseen kansainvälisenä kutsuvieraana.
SDP:n Riitta Mäkinen: Ministerillä ei valmiita ratkaisuja Lakea-yhtiön Omaksi-asukkaille26.6.2025 12:58:44 EEST | Tiedote
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok) vastasi kansanedustaja Riitta Mäkisen (sd) kirjalliseen kysymykseen Lakea Oy:n konkurssiin haettujen taloyhtiöiden Omaksi-asukkaiden sijoittaman pääoman kohtalosta ja välimallin asumisen lainsäädäntö tarpeista.
SDP:n Räsänen: Valkosen kannattaa vaatia pääministeri Orpon vastausta – miten ihmeessä hallitus on saanut Suomen näin syvään talouskurimukseen25.6.2025 14:36:52 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkonen vaatii SDP:ltä kannanottoa valtiovarainministeriön kansliapäällikön Juha Majasen esittämiin miljardiluokan sopeutuslukuihin. Tärkein kysymys tässä tilanteessa kuitenkin kuuluu: miten ihmeessä Kokoomuksen johdolla Suomi on saatu näin syvälle suohon kysyy Joona Räsänen (sd.).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme