Solita muuttaa Citycenteriin Helsingin ydinkeskustassa
16.6.2025 09:33:52 EEST | Solita | Tiedote
Teknologia-, data- ja designyhtiö Solitan toimisto muuttaa elokuun alussa Helsingin ydinkeskustassa Eteläesplanadin kulmasta Citycenteriin, Rautatieasemaa vastapäätä. Vakaasti kasvaneen Solitan yli 550 työntekijää muuttaa uudistettuihin ja yritykselle räätälöityihin tiloihin Citycenterin viidenteen kerrokseen.

Solitan uusi, 2200 neliön toimisto sijaitsee yhdessä tasossa Citycenterin toimistotilojen viidennessä kerroksessa. Sijainti Päärautatieaseman, Ateneumin, metron ja esimerkiksi Citycenterin ja Forumin kauppakeskusten palvelujen välittömässä läheisyydessä on yksi Helsingin keskeisimmistä. Solitan aiempi toimisto sijaitsee Eteläesplanadilla.
“Vaikka etätyöt ovat meillä edelleen osa arkea, toimistomme keskellä Helsinkiä on tärkeä, yhteisöllinen kohtaamispaikka niin solitalaisille kuin asiakkaillemme. Haluamme, että sinne tuleminen on hauskaa ja helppoa. Meille oli tärkeää myös, että yhteinen kohtaamispaikkamme on hyvien julkisten yhteyksien päässä, sekä työntekijöiden arjen sujuvuuden, että ympäristön näkökulmasta”, kertoo Solitan Suomen maajohtaja Timo Honko.
Tiloja sekä kohtaamisiin että keskittymiseen
Citycenter Offices -toimitiloja hallinnoi kiinteistöt omistava Sponda. Hankkeen suunnittelusta on vastannut kansainvälisesti palkittu, suomalainen suunnittelutoimisto Fyra.
“On hienoa saada väkemme nyt yhteen kerrokseen näin keskeiselle paikalle, erinomaisten palvelujen läheisyyteen. Yhteistyö Spondan ja Fyran kanssa on ollut sujuvaa ja innovatiivista”, kertoo Solitan toimitiloista vastaava Noora Puulasto.
Solita on yhdessä Fyran kanssa tutkinut työntekijöidensä tilatarpeita ja -toiveita muun muassa kyselyjen ja workshop-työskentelyn keinoin. Uusissa tiloissa on muun muassa aiempaa ergonomisempia videopuhelutiloja, projektihuoneita tiimityöhön sekä tiloja keskittyneeseen työskentelyyn. Yksitasoiset tilat tarjoavat myös enemmän mahdollisuuksia työkavereiden ja tiimien väliseen kohtaamiseen.
“On ollut antoisaa olla kehittämässä Solitan työympäristökonseptia ja jalkauttamassa sitä useassa eri kohteessa. Helsingin uusi toimisto rakentuu saman hyvän yhteistyön ja ymmärryksen pohjalle. Uusi, tulevaisuuteen katsova toimisto on suunniteltu palvelemaan Solitan jatkuvasti kehittyviä työn teon tapoja”, sanoo työympäristökehityksestä vastaava sisustusarkkitehti Niina Ojutkangas Fyralta.
“Olemme iloisia voidessamme toivottaa Solitan asiantuntijayhteisön tervetulleeksi Citycenteriin, täyden palvelun taloon. Keskustan keskeisimmällä paikalla sijaitsevassa toimisto- ja liiketilakeskittymässä yhdistyvät työtilat, palvelut ja kohtaamiset saman katon alle – mikä tekee arjesta sujuvaa niin talon vuokralaisille kuin heidän asiakkailleenkin. Erinomaisten julkisten liikenneyhteyksien ja keskeisin sijainnin ansiosta talo on myös helposti saavutettavissa”, Spondan toimitusjohtaja Christian Hohenthal sanoo.
Vuonna 1996 perustettu teknologiayhtiö Solita on kasvanut vakaasti ja sillä on toimipisteitä kymmenessä Euroopan maassa. Yhtiö työllistää tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla yli 550, Suomessa 1200 ja Euroopassa yli 2100 asiantuntijaa.
LISÄTIETOJA
Solita Oy, Timo Honko, maajohtaja,
timo.honko@solita.fi, 040 545 4878
Solita Oy, Noora Puulasto, Facility and Workspace Manager, noora.puulasto@solita.fi, 050 582 6485
Avainsanat
Kuvat
Tietoja Solitasta
Vuonna 1996 perustettu Solita on suomalainen dataan ja tekoälyyn erikoistunut teknologiayhtiö. Solita auttaa yrityksiä ja yhteiskuntia uudistumaan hyödyntämällä uusimpia teknologioita, dataa ja strategista ymmärrystä. Solitan palvelutarjoomaan kuuluvat strateginen konsultointi, palvelumuotoilu, ohjelmistokehitys, tekoäly- ja analytiikkaratkaisut sekä pilven ylläpito- ja hallintapalvelut. Solita työllistää jo yli 2000 hengen yhteisön Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Virossa, Belgiassa, Puolassa, Sveitsissä ja Saksassa sekä Iso-Britanniassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Solita
Solitan Ways of Tech -raportti: Tekoälyn yleistyminen asettaa johtajille uusia vaatimuksia3.9.2026 09:08:58 EEST | Tiedote
Tekoälyn käytön laajentuessa organisaatioissa johtajien on arvioitava uudelleen tulevaisuuden kannalta keskeisimmät kehitysalueet ja kilpailuetujensa kestävyys. Solitan tuore Ways of Tech 2026–2027 -raportti nostaa esiin viisi muutosta, joihin johtajien on vastattava. Tekoälyn yleistyminen pakottaa organisaatiot arvioimaan uudelleen kilpailuetuaan, digitaalista suvereniteettiaan, arvonluonnin nopeutta, turvallisuutta ja osaamisen kehittämisen malleja.
Pohjoismainen tekoälymarkkina jatkaa konsolidoitumistaan: Solita ostaa tanskalaisen tekoäly- ja datayhtiö Heyran1.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Solita kertoi tänään ostaneensa Kööpenhaminassa toimivan tekoäly- ja datakonsultointiyhtiö Heyran. Yrityskaupan myötä Solita jatkaa kasvuaan Tanskassa ja vahvistaa asemaansa pohjoismaisilla tekoälymarkkinoilla. Järjestely tukee yhtiöiden yhteistä tavoitetta rakentaa johtava eurooppalainen AI- ja datayhtiö seuraavaa tekoälymurroksen vaihetta varten.
Solitan analytiikkaosaaminen sai jälleen tunnustusta Microsoftilta19.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tekoäly- ja datayhtiö Solita on saanut Microsoftilta merkittävän tunnustuksen analytiikkaosaamisestaan. Analytics on Microsoft Azure Specialisation -tunnustus myönnetään vain rajatulle joukolle Microsoftin kumppaneita maailmanlaajuisesti, ja se pohjautuu korkeatasoiseen, Azure-teknologiaa hyödyntävään analytiikkaosaamiseen, todennettuihin asiakastyön tuloksiin ja laadukkaisiin toimintamalleihin.
Solita-konsernin PUBLIC valittiin merkittävään liikenneteknologian arviointihankkeeseen Britanniassa18.8.2026 11:02:32 EEST | Tiedote
Suomalaisen tekoäly- ja datayhtiö Solitan digitaaliseen transformaatioon erikoistunut PUBLIC-tytäryhtiö on valittu johtavaksi toimittajaksi neljävuotiseen arviointihankkeeseen, joka koskee merkittävää Yhdistyneen kuningaskunnan liikenneteknologiaprojektia liittyen digitaalisiin kaksosiin. Hankkeessa PUBLIC työskentelee yhdessä Solitan, Technopoliksen ja Steerin kanssa.
Solita ja QPR Software yhteistyöhön kehittämään liiketoimintaprosesseja tekoälyllä Suomessa16.6.2026 15:17:17 EEST | Tiedote
Tekoäly- ja datayhtiö Solita sekä prosessilouhintaan ja -mallinnukseen erikoistunut suomalainen QPR Software ovat solmineet kumppanuuden tarjotakseen edistyneitä prosessianalytiikan työkaluja ja tukea yrityksille ja julkisen sektorin organisaatioille Suomessa ja Pohjoismaissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

