Viisi vinkkiä vähäpäästöisempään saunomiseen
17.6.2025 09:10:06 EEST | HSY | Tiedote
Puusaunan piipusta tulevan savun väri kertoo, lämmitätkö saunaa oikein. Jos savu on tummaa tai ruskeaa, päästöt ovat suuria. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY antaa viisi vinkkiä, joilla saunanlämmitys onnistuu vähäpäästöisemmin. Tavoitteena on saada savu värittömäksi.

Väritön savu kertoo palamisen puhtaudesta
Puunpoltosta syntyy aina terveydelle haitallisia pienhiukkasia ja syöpävaarallisia PAH-yhdisteitä, jotka voivat kulkeutua syvälle keuhkoihin. Kun puu palaa huonosti, haitallisia päästöjä syntyy moninkertaisesti enemmän kuin sen palaessa hyvin. Savupiipusta tulevan savun väristä voi päätellä, miten puhtaasti puu palaa. Mitä tummempaa savua piipusta tupruttaa, sitä haitallisempaa se on. Tavoitteena on saada saunan piipusta tuleva savu värittömäksi. Silloin sauna lämpenee mahdollisimman vähäpäästöisesti.
- Omilla saunan lämmitystavoilla voi vaikuttaa päästöjen määrään. Kun opettelee sytyttämään puukiukaansa oikeaoppisesti, päästöt vähenevät merkittävästi. Saman puukiukaan päästöt voivat olla siis moninkertaiset riippuen polttotavoista, kertoo HSY:n ilmansuojeluasiantuntija Nelli Kaski.
Huonosta palamisesta syntyy myös runsaasti mustaa hiiltä eli nokea, joka kulkeutuu Suomen leveyspiireiltä arktisille alueille ja aikaistaa jään sulamista.
Polta vain kuivaa puuta, ei roskia
Saunan lämmityksessä on oleellista, mitä saunan tulipesään laittaa.
- Tärkeää on, että polttaa vain kuivaa puuta. Roskia ei saa polttaa. Roskien poltosta syntyy runsaasti hiukkasia, häkää ja PAH-yhdisteitä, jotka ovat kaikki terveydelle haitallisia. Roskien poltto voi myös heikentää kiukaan kuntoa, Kaski sanoo.
Kiukaat ovat suuripäästöisimpiä tulisijoja. Noin puolet Suomen pienhiukkaspäästöistä on peräisin kotitalouksien puunpoltosta, ja kiukaiden osuus näistä päästöistä on merkittävä.
- Uudet puukiukaat ovat yleensä vähäpäästöisempiä kuin vanhat, Kaski kertoo.
Viisi vinkkiä vähäpäästöisempään saunomiseen
Kaski antaa viisi vinkkiä, joilla saunan saa lämmitettyä mahdollisimman vähäpäästöisesti:
- Ota aluksi vanhat tuhkat pois.
- Käytä ensin pieniä puita, jotta puut syttyvät nopeasti. Hyviä sytykkeitä ovat puutikut, pieni määrä tuohta sekä puupohjaiset sytytyspalat.
- Polta vain kuivaa puuta. Älä heitä koskaan tulipesään roskia, kuten makkarapakkauksia, maitotölkkejä tai kertakäyttöastioita.
- Polta puut useassa erässä. Älä lado pesää täyteen. Lisää puita vasta, kun liekit hiipuvat.
- Hyvään palamiseen tarvitaan sopivasti ilmaa. Palamisen tulisi olla tasaista, ei kitupolttoa, jolloin palaminen saa liian vähän ilmaa. Palaminen ei saa myöskään olla liian voimakasta ja humisevaa. Säädä ilmaa oman kiukaasi käyttöohjeen mukaisesti.
Katso lisää vinkkejä puunpolttoon poltapuhtaasti.fi-sivustolta.
Lisätietoa:
- vinkkejä puunpolttoon: poltapuhtaasti.fi
- Sauno hiukkasen puhtaammin -video
Yhteyshenkilöt
Kaski NelliIlmansuojeluasiantuntijaHSY
Puh:050 363 0220etunimi.sukunimi@hsy.fiTietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY lisää vesihuollon verkostosaneerauksia uudella toimintamallilla28.8.2026 10:32:14 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY nostaa vesihuoltoverkostojen saneerausmäärää uusien toimintamallien käyttöönotolla. HSY toteuttaa vuosina 2027-2029 hankkeessaan allianssimuotoisella urakkamallilla sujutusurakoita, joissa tavoitteena on saavuttaa kustannustehokkuutta ja samalla vähentää työmaiden aiheuttamaa haittaa alueen asukkaille, liikenteelle ja ympäristölle.
HSY saneeraa vesihuoltoa Munkkiniemessä 2026–202828.8.2026 10:31:59 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY aloittaa vesihuollon saneerauksen Helsingin Munkkiniemessä lokakuussa 2026.
HSY:n hallituksen päätökset 28.8.2026 – useita vesi- ja jätehuollon hankintoja28.8.2026 10:31:41 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hankkia ICT-peruspalvelu-uudistuksen Enfo Oy:ltä ja vartiointipalvelut tarjoajaryhmittymältä Reila Palvelut Oy ja Hälytyskeskus Hälyttävä Oy. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat vesihuollon hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Vantaan Tammiston Kauppatien vesijohdon rakentamisen hankesuunnitelma - Espoon Mikkelänpellon vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelma - verkostosaneerauksen sujutuspaketin rakentamisen urakoitsijoiksi valittiin Vision Infra Oy & Aarsleff Oy ja Sujutek Oy - Helsingin Munkkiniemen vesihuollon saneerausurakoitsijaksi valittiin Louhintahiekka Oy - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen PK2 kalvosuodatuslaitteisto hankitaan Azelis Finland Oy:ltä - kansistojen, kuten kaivonkansien vaihdot ja pienet korjaustyöt hankitaan Asfalttikallio Oy:ltä. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat jätehuollon hankinnat: - Kivikon jätepalvelukeskuksen, Konalan ja Ruskeasannan Sortti-asemien piha-alueiden kone- ja kunnos
HSY:n Sortti-keräysauto vastaanottaa kodin vaarallista jätettä syys-lokakuussa27.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Syksyn Sortti-keräysautokierroksen aikataulut on julkaistu HSY:n verkkosivuilla. Sortti-keräysauto kerää kotitalouksien vaarallista jätettä 14.9.–19.10.2026 yhteensä 68 pysähdyspaikalla. Kierros suuntautuu erityisesti alueille, joilla ei ole pysyvää vaarallisen jätteen keräyspistettä lähistöllä.
Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 28.8.2026 – useita vesi- ja jätehuollon hankintoja listalla26.8.2026 07:57:06 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 28.8.2026. Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa ICT-peruspalvelujen ja vartiointipalveluiden hankinnasta. Hallitus päättää seuraavista vesihuollon hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Vantaan Tammiston Kauppatien vesijohdon rakentamisen hankesuunnitelma - Espoon Mikkelänpellon vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelma - verkostosaneerauksen sujutuspaketin rakentamisen urakoitsijoiden valinta - Helsingin Munkkiniemen vesihuollon saneerausurakoitsijan valinta - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen PK2 kalvosuodatuslaitteiston hankinta - kansistojen, kuten kaivonkansien vaihdot ja pienten korjaustöiden hankinta. Hallitus päättää seuraavista jätehuollon hankinnoista: - Kivikon jätepalvelukeskuksen, Konalan, Ruskeasannan ja Jorvaksen Sortti-asemien piha-alueiden kone- ja kunnossapitotöiden hankinta
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme