Kyllä isä osaa Lapissa saa ensi-iltansa lokakuussa – juliste julki!
16.6.2025 12:01:08 EEST | Nelonen Media | Tiedote
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osa Kyllä isä osaa Lapissa valloittaa valkokankaat 15. lokakuuta. Elokuvan päärooleissa jatkavat Tom Lindholm, Tuija Ernamo, Maiju Jokinen ja Jarno Jokinen.

Uudessa Kyllä isä osaa Lapissa -elokuvassa ollaan talvisissa tunnelmissa, ja Tampereen lisäksi vauhdikkaiden käänteiden perhe seikkailee Suomen Lapin upeissa maisemissa. Perheen isä (Tom Lindholm) ja äiti (Tuija Ernamo) päättävät ottaa irtioton ja suunnata lapsiltaan salaa Lappiin – mutta asiat eivät mene aivan niin kuin he olivat ajatelleet. Odotukset lomalle ovat korkealla, ja toiminnan miehenä isä yrittää järjestää asioita hänelle tyypillisen kaaoksen ja yllättäen muuttuvien tilanteiden keskellä.
Elokuvan on ohjannut Lauri Nurkse. Käsikirjoittajana toimi alkuperäissarjankin luonut Pekka Lepikkö. Elokuvan tuottaa tuotantoyhtiö ICS Nordic, tuottajina Jarkko Hentula ja Sirkka Rautiainen. Vastaavinta tuottajina toimivat Janne Kataja, Katri Varjos, Ilkka Hynninen ja Ilkka Rahkonen. Nelonen Media levittää elokuvan.
– On ilo tuoda tämä rakastettu perhe uudelleen valkokankaalle – nyt täysin uudessa maisemassa. Elokuva yhdistää huumorin, vauhdikkaat tilanteet ja tuttuuden, joka on tehnyt Kyllä isä osaa -tarinoista suomalaisille niin rakkaita. Luvassa on hauska ja hyvän mielen elämys koko perheelle, kertoo tuottaja Jarkko Hentula tuotantoyhtiö ICS Nordicilta.
Kyllä isä osaa Lapissa saa ensi-iltansa 15.10.2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiKuvat
Linkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.
Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.
Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
JULKISTUS: Tässä ovat uudet Petolliset-kilpailijat: "Tottakai osaan valehdella, manipuloida ja huijata!"9.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Petollisten viides kausi alkaa Ruudussa ja Nelosella lauantaina 14.3.
Traileri julki! Tältä näyttää odotettu Duudsonit-elokuva: Kotiinpaluu – "Tämä elokuva vaati meiltä enemmän rohkeutta kuin mikään aikaisempi teoksemme"5.2.2026 13:09:48 EET | Tiedote
Duudsonit-elokuva: Kotiinpaluu saa ensi-iltansa 27. maaliskuuta. Nyt julkaistu traileri antaa esimakua koko perheen vauhdikkaasta elokuvasta, jossa ei säästellä panoksia.
Nelonen Median jättihankinta Hildur nousi suurmenestykseksi – sarja tavoittanut jo yli miljoona katsojaa!4.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Satu Rämön supersuosittuun dekkariin pohjautuva Hildur alkoi Ruudussa ja Nelosella viime maanantaina. Nelonen Median suurhankinta on osoittautunut jättimenestykseksi.
Arttu Wiskarilta kovaa puhetta The Voice of Finland -kilpailijalle – Jenni Vartiainen: ”Hei, ei tuollaista voi luvata!”3.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Tällä viikolla The Voice of Finlandissa kuullaan suuria lupauksia ja jo aikaisemmilta kausilta tuttu ääni.
Radio Suomipopilla juontajamuutoksia - Janne Saarinen sukeltaa sunnuntaisin suomalaisjulkkisten elämän suuriin biiseihin30.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Helmikuu tuo muutoksia Radio Suomipopin iltapäiviin ja viikonloppuihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
