Suomen sähköjärjestelmässä merkittävä ylijäämä sähköä maanantain vastaisena yönä
Suomen sähköjärjestelmässä oli suuri ylijäämä sähköä 16.6.2025 yöllä, minkä seurauksena Suomessa aktivoitiin kaikki alassäätötarjoukset aikavälillä klo 2:00 – 3:30. Ylijäämä tarkoittaa tilannetta, jossa sähköjärjestelmässä sähköä tuotetaan enemmän kuin kulutetaan. Fingrid hallitsee ylijäämätilannetta aktivoimalla alassäätötarjouksia sähkön reservimarkkinoilla. Tarvittavan säädön suuren määrän vuoksi säätösähkön hinnaksi muodostui -10 000 €/MWh.
Alustavien tietojen mukaan ylijäämän taustalla oli suunniteltua suurempi sähkön tuotanto ja ennustettua matalampi sähkön kulutus. Lisäksi sähkön vientikapasiteettia Suomesta naapurimaihin oli käytössä normaalia vähemmän rakennustöiden ja EstLink 2 -vaurion vuoksi. Tilanteen hallitsemiseksi Fingrid kävi myös merkittävissä määrin kahdenvälistä sähkökauppaa Ruotsin kantaverkkoyhtiö Svenska kraftnätin kanssa FennoSkan-siirtoyhteyttä hyödyntäen.
Säätösähkön hinta asettaa tasepoikkeaman hinnan. Tasepoikkeamien kustannukset kohdistuvat niille sähkömarkkinatoimijoille, jotka ovat aiheuttaneet tasevirheen. Fingrid kehottaa sähkömarkkinaosapuolia aktiivisuuteen oman taseen hallinnassa ja mFRR-energiamarkkinalle osallistumisessa.
Fingrid analysoi tilanteen huolellisesti, arvioi mahdollisesti tarvittavia jatkotoimenpiteitä ja tiedottaa niistä tarvittaessa myöhemmin.
Taustaa
Ylijäämä tarkoittaa tilannetta, jossa sähköjärjestelmässä sähköä tuotetaan merkittävästi enemmän kuin kulutetaan. Tällaisissa tilanteissa Fingrid aktivoi mFRR-energiamarkkinalta alassäätötarjouksia sähkön tuotannon ja kulutuksen tasapainottamiseksi.
Alassäätö tarkoittaa sähkön tuotannon pienentämistä tai kulutuksen lisäämistä. Alassäädön tapauksessa reservitoimittaja ostaa energiaa Fingridiltä.
Aktivoitujen säätöjen määrä- ja hintatietoja voi tarkastella Fingridin Avoin data -palvelussa
Lisätiedot:
Tuomas Rauhala, johtaja, sähköjärjestelmän käyttö, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5197
Mikko Kuivaniemi, yksikön päällikkö, sähköjärjestelmäreservit, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5188
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Olkiluoto 3:n järjestelmäsuojan uusi sopimuskausi käynnistyy heinäkuussa30.6.2025 16:19:59 EEST | Tiedote
Energiaviraston päätöksen mukaan Teollisuuden Voima Oyj:n (TVO) Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitoksen (OL3) järjestelmänsuojaan osallistuvien kohteiden hankinta on Fingridin tehtävä. Vuoden alusta sovellettu väliaikainen OL3:n järjestelmäsuojajärjestely päättyy kesäkuun 2025 lopussa. Fingrid ja TVO ovat nyt sopineet OL3:n järjestelmäsuojan maksujärjestelyistä ja päivittäisestä tiedonvaihdosta 1.7.2025 alkaen.
Uusi ehdollinen liittymissopimusmalli tukemaan suurten teollisten hankkeiden verkkoliityntä- ja investointipäätösprosesseja24.6.2025 15:11:42 EEST | Tiedote
Fingrid on ottanut käyttöön perinteisen liittymissopimuksen rinnalle ehdollisen liittymissopimuksen. Uuden mallin tavoitteena on tukea ja helpottaa suurten teollisten hankkeiden verkkoliityntä- ja investointipäätösprosesseja, ja se koskee alkuun vähintään 250 megawatin suuruisia laajoja, luvitukseltaan pitkäkestoisia kulutushankkeita. Mallia on tarkoitus kehittää kattamaan jatkossa myös suuret tuotantohankkeet.
Uusiutuvan energian hankkeita pidetään tärkeinä vihreän siirtymän mahdollistamiseksi24.6.2025 09:05:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti vihreään siirtymään ja sitä tukeviin uusiutuvan energian hankkeisiin, mutta kolmannes ei ole valmis hyväksymään merkittäviä muutoksia omassa arjessaan niiden edistämiseksi. Mitä paremmin vihreä siirtymä ymmärretään, sitä tärkeämpänä sitä pidetään. Suhtautuminen vihreän siirtymän hankkeisiin on kriittisempää, kun niitä suunnitellaan lähelle omaa elinympäristöä. Tulokset käyvät esille Fingridin teettämästä kuluttajatutkimuksesta.
EstLink 2 -sähkönsiirtoyhteys palaa kaupalliseen käyttöön perjantaina18.6.2025 14:48:00 EEST | Tiedote
Suomen ja Viron välisen sähkönsiirtoyhteyden korjaustyöt ovat valmistuneet ja yhteyden odotetaan palaavan kaupalliseen käyttöön perjantaina 20.6. Sähkönsiirtoyhteys on ollut poissa käytöstä joulukuusta lähtien.
EstLink 2 electricity transmission link returns to commercial use18.6.2025 14:48:00 EEST | Press release
The repair work on the electricity transmission link between Finland and Estonia has been completed, and the link is expected to return to commercial use on Friday, June 20th. The transmission link has been out of service since December.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme