Kokoomuksen Laiho: Hallitus tukee hyvinvointialueita onnistumaan tehtävässään – luvassa uusia keinoja erilaisten alueiden tukemiseen
17.6.2025 13:42:07 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Hallitus valmistelee uusia keinoja, joilla voidaan paremmin tukea hyvinvointialueita talouden tasapainottamisessa. Tavoitteena on, että jokainen alue onnistuu järjestämään laadukkaat sote-palvelut asukkailleen kestävästi ja tehokkaasti. Erityisesti halutaan tukea niitä alueita, jotka ovat jo tehneet rohkeita uudistuksia ja onnistuneet hillitsemään kustannusten kasvua.

”Hyvinvointialueiden onnistuminen on koko Suomen etu. Alueet ovat jo tehneet ison työn toiminnan kehittämisessä. Tästä huolimatta alueiden tilanteet ovat eriytyneet. Siksi tarvitaan myös erilaisia ratkaisuja alueiden tukemiseen”, sanoo kokoomuksen kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho.
Valtiovarainministeriö valmistelee parhaillaan mallia, jossa taloutensa tasapainottaneet hyvinvointialueet voisivat saada harkinnanvaraista lisäaikaa vanhojen alijäämien kattamiseen. Tämä mahdollisuus koskisi niitä alueita, jotka eivät kerrytä uutta alijäämää vuonna 2025. Samalla pääsääntönä säilyy, että alijäämät tulee kattaa vuoden 2026 loppuun mennessä.
”Kyse ei ole siitä, että velvoitteita höllennettäisiin yleisesti, vaan haluamme tarjota mahdollisuuden niille alueille, jotka ovat jo näyttäneet esimerkkiä ja toimineet vastuullisesti. Tämä on oikeudenmukaista ja kannustaa kaikkia alueita jatkamaan talouden tasapainottamista”, Laiho painottaa.
Lisäajan myöntäminen perustuisi aina arviointiin ja olisi sidottu olemassa oleviin ohjausprosesseihin. Näin varmistetaan, että julkisen talouden kokonaisuus pysyy hallinnassa.
”Jos mitään ei tehtäisi, olisi todennäköistä, että useat hyvinvointialueet hakisivat valtiolta lisärahoitusta vuoden 2026 loppuun mennessä. Nyt haluamme antaa alueille mahdollisuuden vielä tehdä lisätoimia ja ratkaisuja lisäajan turvin sen sijaan, että suoraan haettaisiin lisärahoitusta”, Laiho sanoo.
Hallituksen esitys valmistellaan siten, että se voidaan antaa eduskunnalle syysistuntokaudella ja uusi sääntely tulisi voimaan keväällä 2026. Samalla hallitus jatkaa hyvinvointialueiden rahoitusmallin uudistamista hallitusohjelman mukaisesti. Uudistuksen kolmannen vaiheen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2027 alusta.
”Hallituksen viesti on selvä: haluamme, että hyvinvointialueet onnistuvat tehtävässään ja palvelut turvataan kestävällä tavalla. Samalla rakennamme kannustavaa ja vastuullista järjestelmää, jonka tavoittena on saada alueiden talous saadaan tasapainoon”, Laiho kiteyttää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia LaihoKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Vestman: Siirtolinjojen rakentamisesta uusi korvaus maanomistajille takaamaan puhtaan siirtymän hyväksyttävyyden4.9.2026 16:05:55 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman vaatii, että maanomistajille aletaan maksamaan parempaa korvausta hyvityksenä siirtolinjojen alle jäävistä maa-alueista. Vestman esittää tänään julkaistun oikeusministeriön selvityksen perusteella uutta ”hyväksyttävyyskorvausta”, joka maksettaisiin lunastuskorvauksen lisäksi maanomistajille ja jolla hankkeiden taloudellinen hyöty jakautuisi oikeudenmukaisemmin. Hyväksyttävyyskorvauksen kaltainen, lunastuskorvauksen lisäksi maksettava malli on käytössä esimerkiksi Australiassa.
Kokoomuksen Kiuru: Yrittäjien ALV-palautukset eivät saa enää viivästyä3.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru on esittänyt nyt Yrittäjän päivän viikolla valtiovarainministerille kirjallisen kysymyksen arvonlisäveroilmoitusten pitkittyneistä käsittelyajoista ja arvonlisäveropalautusten viivästymisistä. Viivästykset ovat vaikeuttaneet erityisesti pienyrittäjien arkea ja kassanhallintaa.
Kokoomuksen Limnell: Kognitiivinen turvallisuus on nostettava vahvemmin osaksi kansallista turvallisuutta3.9.2026 09:57:16 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sotatieteiden tohtori Jarno Limnell tukee tiistaina julkaistua Salpa-vetoomusta, jossa esitetään Suomeen kokonaisturvallisuuteen perustuvaa kognitiivisen turvallisuuden toimintamallia ja selkeää vastuutoimijaa.
Kokoomuksen Kopra: Yksi vuosi ei kerro koko kuvaa – ilman hallituksen päätöksiä julkinen talous olisi ensi vuonna yli 3 miljardia heikompi2.9.2026 18:12:26 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra muistuttaa, että valtiovarainministeriön Ylelle antama arvio hallituksen vuoden 2027 uusien päätösten julkista taloutta heikentävästä vaikutuksesta jättää huomiotta vaalikauden kokonaiskuvan. Kun huomioidaan koko hallituskauden aikana tehdyt päätökset, julkinen talous on vuonna 2027 yli kolme miljardia euroa vahvempi kuin ilman hallituksen päätöksiä.
Kokoomuksen Valtola: Nykyiset reaalikokeet voitaisiin korvata kahdella ainereaalilla2.9.2026 14:48:31 EEST | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriö selvittää ylioppilastutkinnon reaaliaineiden kokeiden uudistamista. Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Oskari Valtola pitää selvitystä tarpeellisena. Kokoomus esittää, että siirtymistä kahteen ainereaaliin, joista toinen kattaisi matemaattis-luonnontieteelliset ja toinen humanistis-yhteiskunnalliset aineet, tulisi selvittää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme