Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Etelä-Nummelan uudelle yhdyskuntajätevedenpuhdistamolle ei myönnetty ympäristölupaa ja nykyisen puhdistamon toiminnan määräaikaa pidennettiin kolmella vuodella

18.6.2025 09:42:59 EEST | Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket | Tiedote

Jaa

Etelä-Suomen aluehallintovirasto hylkäsi Vihdin Veden Etelä-Nummelan jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemuksen. Puhdistamon toiminnan ei katsota täyttävän luvan myöntämisen edellytyksiä vesienhoidon ympäristötavoitteiden ja vesistöjen pilaantumisen näkökulmasta. Aluehallintovirasto ratkaisi samalla Nummelan nykyisen jätevedenpuhdistamon toiminnalle asetetun määräajan jatkamista koskevan hakemuksen ja pidensi määräaikaa kolmella vuodella. Jätevesien johtaminen Siuntionjoen vesistöön on lopetettava 31.12.2029 mennessä.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto ei myöntänyt ympäristölupaa uudelle Etelä-Nummelan yhdyskuntajätevedenpuhdistamolle, jonka vuoden 2050 mitoituksen mukainen asukasvastineluku (AVL) olisi ollut 35 715. Uusi kalvosuodatusprosessiin perustuva jätevedenpuhdistamo olisi korvannut valmistuttuaan nykyisen Nummelan jätevedenpuhdistamon. Käsitellyt jätevedet olisi hakemuksen mukaan johdettu Siuntionjoen vesistöön.

”Kun otetaan huomioon lähimmän luokitellun vesimuodostuman Karhujärven heikko ekologinen nykytila ja järven rehevöitymiskehitys, ilmastonmuutoksen vesistöjen ravinnekuormitusta lisäävä vaikutus sekä vesien- ja merienhoidon ympäristötavoitteet, on kaikkea vesistöön johdettavaa lisäkuormitusta ja sen vaikutuksia on arvioitava kriittisesti”, toteaa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristöneuvos Reetta Klemetti.

Vaikka Etelä-Nummelan jätevedenpuhdistamon toiminnan vesistövaikutusarvioihin liittyy epävarmuuksia, on aluehallintovirasto katsonut, että vuosikymmeniä jatkuvasta, puhdistamon vuoden 2050 mitoitukseen perustuvasta jätevesikuormituksesta aiheutuisi ympäristönsuojelulain vastaisia seurauksia vastaanottavissa vesistöissä, etenkin Siuntion Karhujärvessä. Uuden puhdistamon pitkäaikaisen jätevesikuormituksen katsotaan voivan aiheuttaa ympäristönsuojelulain vastaista merkittävää vesistön pilaantumista tai sen vaaraa. Kuormitus voi vaarantaa etenkin Siuntion Karhujärven hyvän tilatavoitteen saavuttamisen ja heikentää järven tilaa vesien- ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain vastaisesti, sillä ilman jätevesikuormitusta Karhujärven ja Siuntionjoen keskiosan ekologinen tila tai sen osatekijä voisi kohentua. Näin ollen luvan myöntämisen edellytykset eivät täyty ja aluehallintovirasto on hylännyt Etelä-Nummelan jätevedenpuhdistamoa koskevan lupahakemuksen.

Lainvoimaisen ympäristöluvan mukaisesti Nummelan nykyisen jätevedenpuhdistamon käsiteltyjen jätevesien johtaminen Siuntionjoen vesistöön on lopetettava vuoden 2026 loppuun mennessä. Vihdin Vesi haki määräaikaan kolmen vuoden pidennystä, koska puhdistamon korvaavaa jätevesienkäsittelyjärjestelyä ei ole käytettävissä vielä vuoden 2026 loppuun mennessä.

Nummelan nykyisen jätevedenpuhdistamon toiminnan lyhytaikaisesta jatkamisesta hakemuksessa esitetyllä vesistökuormituksella vuodesta 2026 vuoteen 2029 ei aluehallintoviraston näkemyksen mukaan aiheudu sellaista merkittävää pilaantumista tai sen vaaraa, joka tässä tapauksessa estäisi määräajan pidentämisen kolmella vuodella. ”Katsoimme kuitenkin, että määräajan pidentämisen vuoksi ympäristölupaan on ollut tarpeen lisätä typen ja fosforin vesistökuormituksen osalta enimmäisraja-arvot toiminnan määräaikaisesta jatkamisesta aiheutuvien rehevöitymisvaikutusten rajoittamisen varmistamiseksi”, Klemetti toteaa. Aluehallintovirasto on tehnyt lupamääräyksiin myös muita tarpeelliseksi katsomiaan tarkastuksia.

Lupapäätökset ovat nähtävillä vesi- ja ympäristölupien tietopalvelussa:
ESAVI/10088/2023 (Etelä-Nummelan puhdistamoa koskeva asia)
ESAVI/23063/2024 (määräajan jatkamista koskeva asia)

Aluehallintovirasto myöntää ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia. Ympäristö- ja vesiluvituksen tavoitteena on ennaltaehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa. Lupamenettelyssä sovitetaan yhteen ympäristön käyttöä ja ympäristöön vaikuttavia toimintoja ekologisesti kestävällä tavalla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aluehallintovirasto myöntää ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia. Ympäristö- ja vesiluvituksen tavoitteena on ennaltaehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa. Lupamenettelyssä sovitetaan yhteen ympäristön käyttöä tai ympäristöön vaikuttavia toimintoja ekologisesti kestävällä tavalla.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote

Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye