Euroopan komission Suomen-edustusto

Komission yksinkertaistamistoimilla nopeutetaan puolustusinvestointeja

Jaa

Euroopan komissio on ehdottanut toimia puolustusinvestointien ja alan tuotannon nopeuttamiseksi, jotta EU voi vastata paremmin nykyisiin turvallisuushaasteisiin. Kyseiset toimet mainittiin Euroopan puolustuksen tulevaisuutta koskevassa valkoisessa kirjassa.

Ehdotettujen toimien tarkoituksena on auttaa jäsenmaita ja teollisuutta kasvattamaan puolustuskyvykkyyksiä ja -infrastruktuuria, jotta valmiuden taso on riittävä intensiiviseen konfliktiin varautumiseen ja siten myös sen estämiseen. Tavoitteena on vähentää byrokratiaa, helpottaa investointeja puolustuskyvykkyyksiin ja tarjota teollisuudelle parempaa ennakoitavuutta. Myös EU:n rahoituksen saanti helpottuu.  

Komissio ehdottaa seuraavaa: 

  • otetaan käyttöön nopeutettu lupamenettely puolustushankkeita varten 

  • vähennetään Euroopan puolustusrahaston käyttöön liittyvää hallinnollista rasitetta  

  • helpotetaan hankintoja tekemällä yhteishankintoja ja korotetaan hankintojen kynnysarvoja, jotta puolustustarvikkeita voidaan siirtää nopeammin maasta toiseen 

  • selkeytetään voimassa olevien EU-sääntöjen, kuten kilpailu- tai ympäristölainsäädännön, soveltamista 

  • varmistetaan, että puolustustarpeet otetaan huomioon kemikaaleja koskevassa sääntelyssä 

  • parannetaan rahoituksen saantia yksinkertaistamalla InvestEU:n tukikelpoisuusperusteita, antamalla ohjeistusta kestävistä puolustusinvestoinneista ja selventämällä kiellettyjen aseiden käsitettä kestävän rahoituksen kehyksessä. 

Näiden muutosten myötä EU voi toimia ketterämmin, koordinoida toimintaansa paremmin ja varmistaa, että unionin puolustusteollisuus toimii nopeasti ja tehokkaasti. 

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:  https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_25_1518

Yhteyshenkilöt

Euroopan komission Suomen-edustusto

Euroopan komission Suomen-edustuston tehtävänä on:

- Tiedottaa Euroopan unionin toiminnasta ja sen vaikutuksista Suomessa.
- Tarjota suomalaisille tiedotusvälineille ja suoraan kansalaisille tietoa EU:n toimista ja päätöksistä
toimia EU-komission edustajana Suomessa.
- Raportoida komissiolle tärkeistä poliittisista, taloudellisista ja yhteiskunnallisista kehityskuluista Suomessa.

Euroopan komission Suomen-edustuston kotisivu: https://finland.representation.ec.europa.eu/index_fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Euroopan komission Suomen-edustusto

Oikeusvaltiokertomus 2025: oikeusvaltioperiaate on tärkeää Euroopan demokratialle, turvallisuudelle ja taloudelle8.7.2025 17:15:30 EEST | Tiedote

Komissio julkaisi tänään kuudennen oikeusvaltiokertomuksensa, jossa tarkastellaan oikeusvaltioperiaatteen kehitystä kaikissa jäsenvaltioissa. Kertomus vahvistaa jäsenvaltioiden kanssa tehtävää yhteistyötä, joka pohjautuu ennaltaehkäisevään ja vuoropuheluun perustuvaan lähestymistapaan oikeusvaltioperiaatteen vahvistamiseksi, ja on tärkeä kannustin uudistuksille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye