Uutta katutaidetta Vaasassa osana kansainvälistä tapahtumaa
23.6.2025 10:22:43 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vaasassa nähdään tänä kesänä uutta katutaidetta eri puolilla kaupunkia. Uusia maalauksia on valmistunut Maasillan kupeeseen, Palosaarelle, Vöyrinkaupungille ja Hietalahteen. Seinämaalaukset liittyvät kansainväliseen katutaidetapahtumaan, joka järjestetään 27.–29.6.2025.

Kahdeksan uutta maalausta sijaitsee eri kaupunginosissa. Taiteilijoiden maalauspintoina toimivat Vaasan Sähköverkon muuntajarakennukset. Teoksia voi nähdä muun muassa:
- Palosaarella Mansikkasaareen menevän tien varrella (Pikisaarenkatu 1) ja
- Keskustassa maasillan kaupunginpuoleisessa päässä.
- Hietalahdessa on maalattu useampia kohteita, ja ne löytyvät Tiilitehtaankadun varrelta (Tiilitehtaankatu 10, 44 ja 45).
- Vöyrinkaupungilla on maalattu muuntajarakennus Tiklaspuiston eteläisellä laidalla (Kalastajankatu 14).
Vaasan kaupungin kulttuuripalvelut ovat yhdessä kuntatekniikan kanssa olleet mukana mahdollistamassa tapahtumaa tarjoamalla maalauspintoja. Myös alikulkukäytäviä tullaan maalaamaan kesän aikana.
-Meeting of Stylesin kaltaiset tapahtumat rikastuttavat kaupunkikulttuuria, herättävät keskustelua ja tuovat uusia ilmaisumuotoja julkiseen tilaan. Tapahtumalla lisätään myös nuorten osallisuutta ja edistetään avoimempaa, taiteelle myönteistä kaupunkiympäristöä, sanoo kulttuurituottaja Ilkka Nyqvist.
Kansainvälinen katutaidetapahtuma Vaasassa
27.–29. kesäkuuta Wasa Graffitilandiassa (Opistokatu 8) järjestettävä Meetings of Styles on kansainvälisesti tunnettu katutaidetapahtuma, joka kokoaa yhteen huipputekijöitä ympäri maailmaa ja tarjoaa samalla paikallisille mahdollisuuden kokea visuaalista kulttuuria omassa lähiympäristössään.
-Halusimme tuoda ympäri vuorokauden avoinna olevan ja ilmaisen gallerian kaduille kaikkien koettavaksi, Wasa Graffitilandian Back to the Streets -hankkeen takana olevan Katukulttuuri Ry:n puheenjohtaja Aku Siik sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kulttuurituottaja Ilkka Nyqvist, Kulttuuri- ja kirjastopalvelut, ilkka.nyqvist@vaasa.fi, p. +358400564469
Kuvat








Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Förnyelsen av salutorget i Vasa går framåt – eventuell byggstart nästa vår4.9.2026 10:08:34 EEST | Pressmeddelande
Förnyelsen av salutorget i Vasa går vidare till godkännande av byggplanen nästa vecka. Det förnyade torget får bland annat nya vistelse- och lekplatser, planteringar och gungor. Byggstarten är planerad till våren 2027, och förnyelsen färdigställs i etapper fram till 2029.
Vaasan kauppatorin uudistus etenee – rakentaminen alkanee ensi keväänä4.9.2026 10:08:10 EEST | Tiedote
Vaasan kauppatorin uudistus etenee rakennussuunnitelman hyväksymiseen ensi viikolla. Uudistetulle torille tulee muun muassa uusia oleskelu- ja leikkipaikkoja, istutuksia ja maisemakeinuja. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa keväällä 2027, ja uudistus valmistuu vaiheittain vuoteen 2029 mennessä.
Kandidater söks till valet för ungdomsfullmäktige1.9.2026 15:45:05 EEST | Pressmeddelande
Ungdomsfullmäktigeval ordnas i Vasa i november. I valet kan ställa upp unga i Vasa som går minst i årskurs 7 och är högst 20 år. Sökandet efter kandidater pågår till tisdag 15 september.
Nuorisovaltuuston vaaleihin etsitään ehdokkaita1.9.2026 15:43:00 EEST | Tiedote
Nuorisovaltuustovaalit järjestetään Vaasassa marraskuussa. Ehdolle voivat asettua vaasalaiset nuoret, jotka ovat nuorimmillaan 7.-luokkalaisia ja enintään 20-vuotiaita. Ehdokkaiden etsintä on käynnissä tiistaihin 15.9. saakka.
Vasa frågar återigen sina invånare: Vad gör dig lycklig?1.9.2026 11:40:44 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad öppnar igen sin årliga lyckoenkät som nu genomförs för sjunde gången. Enkäten samlar in information om vilka faktorer som påverkar lyckan och följer upp Vasabornas välbefinnande och upplevda lycka. Resultaten används som stöd för att utveckla stadens tjänster, verksamhet och livsmiljö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme