EstLink 2 -sähkönsiirtoyhteys palaa kaupalliseen käyttöön perjantaina
18.6.2025 14:48:00 EEST | Fingrid Oyj | Tiedote
Suomen ja Viron välisen sähkönsiirtoyhteyden korjaustyöt ovat valmistuneet ja yhteyden odotetaan palaavan kaupalliseen käyttöön perjantaina 20.6. Sähkönsiirtoyhteys on ollut poissa käytöstä joulukuusta lähtien.

Joulupäivänä vaurioituneen EstLink 2 -sähkönsiirtoyhteyden korjaustyöt ovat valmistuneet ja yhteyden arvioidaan palaavan takaisin kaupalliseen käyttöön juhannusaattona. Varsinaisia korjaustöitä on tehty merellä toukokuun puolivälistä lähtien.
Korjaustyöt ovat sujuneet suunnitellusti ja tiiviissä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Korjaustöiden aikana vaurioitunutta merikaapelia on korvattu uudella kaapelilla noin kilometrin matkalta. Erinomainen yhteistyö viranomaisten kanssa on mahdollistanut korjaustöiden tekemisen turvallisesti vilkkaasti liikennöidyllä merialueella.
"Kaapelin käyttöönottoon liittyvät testit aloitettiin tiistai-iltana ja ne ovat jatkuneet ongelmitta läpi yön”, yksikön päällikkö Kimmo Nepola toteaa. Kaapeli palautetaan kaupalliseen käyttöön, kun testijakso on saatu onnistuneesti päätökseen.
Suomen ja Viron välinen sähkönsiirtoyhteys EstLink 2 vaurioitui joulupäivänä ja on ollut pois käytöstä siitä lähtien. Sähkönsiirtoyhteyden vaurioitumisella ei ole ollut vaikutusta sähköjärjestelmän toimivuuteen Suomessa, mutta vika pienensi tilapäisesti maiden välistä sähkönsiirtokapasiteettia 650 megawattia.
Lisätietoja:
Kimmo Nepola, yksikön päällikkö, Fingrid, puh. +358 30 395 4221
sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Fingridin selvitys: Teollisuuskulutuksen sijoittuminen lähelle sähköntuotantoa lisää kantaverkon liitettävyyttä merkittävästi3.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Sähkönkulutus on kääntymässä Suomessa voimakkaaseen kasvuun erityisesti datakeskus- ja sähkökattilahankkeiden vauhdittamana. Sähköverkon liityntäsopimuksen tehneet hankkeet voivat toteutuessaan kasvattaa kulutusta viidessä vuodessa jopa 40 prosenttia. Fingridin tänään julkaiseman selvityksen mukaan uusien liittyjien tehokas sijoittuminen Suomen sähköjärjestelmään voi kasvattaa kantaverkon kokonaisliitettävyyttä jopa 20 gigawattia. Tämä vastaa kymmeniä suurteollisuushankkeita, jotka toteutuessaan voivat tuoda Suomeen merkittävää taloudellista hyvinvointia. Tästä ja muista sähköjärjestelmän ja sähkön riittävyyden ajankohtaisista aiheista keskustellaan tänään Fingrid Current -tilaisuudessa, jonka suoraa verkkolähetystä voi seurata klo 13-16.40.
MARI-kauppapaikan käyttöönottoaikataulu siirtyy2.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt ovat päättäneet siirtää yhteistä liittymistään eurooppalaiselle mFRR-energian kauppapaikalle eli MARI-kauppapaikalle. Todennäköisimpänä uutena käyttöönottoajankohtana pidetään syys–lokakuuta 2027.
Tasevastaavilta jätetään perimättä tuotannon ja kulutuksen volyymimaksun lokakuussa 202631.8.2026 14:33:00 EEST | Tiedote
Fingrid jättää perimättä tuotannon ja kulutuksen volyymimaksua lokakuussa 2026. Syynä tähän on voimajärjestelmän reservikustannusten ennustettua alhaisempi taso ja sähkökaupan tuloksen ennustettua korkeampi taso.
Taajuuden laadun raportti vuodelta 2025 julkaistu28.8.2026 13:54:29 EEST | Tiedote
Fingrid on julkaissut raportin pohjoismaisen sähköjärjestelmän taajuuden laadusta vuonna 2025. Raportissa esitetään tunnuslukuja myös aiemmilta vuosilta.
Taajuusohjatun häiriöreservin rajoitusten käyttöönotto staattisille reservikohteille26.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt Energinet, Fingrid, Statnett ja Svenska kraftnät ottavat käyttöön rajoitukset staattisen reservin määrälle FCR-D-ylössäätötuotteen hankinnoissa syyskuussa, alkaen toimituspäivästä 30.9.2026. Aluksi otetaan käyttöön kiinteä volyymirajoitus. Käyttöönotto ei aiheuta merkittäviä muutoksia suomalaisten reservitoimittajien käytäntöihin tai operatiiviseen toimintaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme