Jyväskylän yliopisto

QS World University Rankings 2025: Jyväskylän yliopisto mukana maailman 500 parhaan yliopiston listalla

Jaa

Jyväskylän yliopiston sijoitus maailman parhaiden yliopistojen listauksessa säilyi 500 parhaan joukossa brittiläisessä yliopistovertailussa (QS World University Rankings).

Jari Kivelä Jyväskylän yliopisto

Yliopisto sijoittui uudessa vertailussa sijalle 498, kun vuoden 2024 sijoitus oli 489. Jo pelkkä listalle pääsy on saavutus, sillä mukaan on valittu ainoastaan 1500 yliopistoa maailman huipulta. Suomesta listalle ylsi 9 yliopistoa. Jyväskylän yliopisto sijoittui seitsemänneksi suomalaisten yliopistojen joukossa.

Vertailun kärjessä ovat yhdysvaltalainen MIT - Massachusetts Institute of Technology, sekä brittiläinen Imperial College London.

Listaus perustuu viiteen mittariin, joilla on vertailussa erilaiset painoarvot: tutkimus (perustuen maineeseen ja viittauksiin) 50 %, työnantaja-arviointi ja työllistyminen 20 %, opiskelijoiden ja opetushenkilöstön suhdeluku 10 %, kansainvälistyminen 15 % sekä kestävä kehitys 5 %.

Parhaan arvion JYU sai opiskelijoiden ja opetushenkilöstön suhdeluvussa. Myös yliopiston kansainvälinen tutkimusverkosto arvioitiin laadukkaaksi. 

Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Viivi Aumanen, puh. 040 805 4732, viivi.aumanen@jyu.fi

https://www.topuniversities.com/world-university-rankings

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Tutkijat selvittivät maapallon äänien erot urbaanissa ja luonnollisessa ympäristössä9.7.2025 12:05:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tutkijaryhmä on kerännyt yli sata vuotta ääntä ympäri maailman ja selvittänyt, miten maapallon äänimaisema eroaa kaupungeissa ja luonnollisen ympäristön välillä. Samalla selvitettiin äänimaiseman vaihtelua vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Arvostetussa Nature Ecology & Evolution –julkaisusarjassa julkaistu tutkimus paljastaa, etteivät kaupungeissa asuvien ihmisten äänimaisemien rytmit ole yhtä ennustettavia kuin luonnossa elävien eläinten

Sivistys elää ja etsii muotoaan – Jyväskylän Kesän 2025 puheohjelma avasi keskustelun tulevaisuuden sivistyksestä8.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

70-vuotta täyttäneen Jyväskylän Kesän vuoden 2025 puheohjelma toi sivistyksen teeman monipuolisesti esiin viidessä eri tilaisuudessa, joissa pureuduttiin muun muassa ajattelun taitoon, koulutuksen saavutettavuuteen ja kulutuskulttuurin kriittiseen tarkasteluun. Puheohjelmien tallenteet ovat katsottavissa Jyväskylän Kesän verkkosivuilla ja Yle Areenassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye