Korkein hallinto-oikeus

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee henkilökohtaisen tulon verotusta

19.6.2025 09:10:25 EEST | Korkein hallinto-oikeus | Päätös

Jaa

Vuonna 2015 toteutetuissa osakevaihdoissa syntynyttä voittoa ei ollut tuolloin katsottu A:n veronalaiseksi tuloksi. A muutti vuonna 2017 Sveitsiin. Hän oli muuttohetkestä lukien Suomessa rajoitetusti verovelvollinen sekä Suomen ja Sveitsin välisen verosopimuksen mukaan Sveitsissä asuva. Asiassa oli ratkaistavana, voitiinko osakevaihdoissa syntynyt voitto lukea A:n Suomessa veronalaiseksi tuloksi muuttovuonna.

Koska osakevaihdot, joista syntyneen voiton verottamista oli lykätty, olivat tapahtuneet A:n Suomessa asuessa, Suomen ja Sveitsin välisen verosopimuksen mukainen verotusoikeus oli verotuksen lykkäämisestä huolimatta säilynyt Suomella. Yritysjärjestelydirektiivikään ei estänyt kansallista lainsäätäjää asettamasta henkilön muuttamista ETA-alueen ulkopuolelle seikaksi, joka johtaa verotuksen lykkäyksen päättymiseen. Sikäli kuin A:ta oli muuttohetkellä pidettävä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välisessä liikkuvuussopimuksessa tarkoitettuna itsenäisenä ammatinharjoittajana, liikkuvuussopimus kuitenkin rajoitti verotuksen toteuttamista.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.

KHO 2025:54

Yhteyshenkilöt

Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus

KHO:n muu päätös, joka koskee poikkeamista rakentamisessa (80 veneen pienvenesatama huolto- ja varastorakennuksineen sekä kaksi laituria ja uusi lomamökki, Parainen)10.9.2026 09:05:34 EEST | Päätös

Korkein hallinto-oikeus myönsi poikkeamista rakentamisessa koskevassa asiassa valitusluvan ja tutki asian. KHO kumosi Turun hallinto-oikeuden sekä Paraisten kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan ja kaavoituspäällikön päätökset sekä hylkäsi poikkeamishakemuksen. Paraisten kaupungin kaavoituspäällikkö oli myöntänyt B:lle ja C:lle luvan poiketa maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n mukaisesta rantojen suunnittelutarpeesta johtuvasta rakentamisrajoituksesta pienvenesataman, varastorakennuksen, veneiden huoltorakennuksen ja uuden majoitusmökin rakentamiseksi kiinteistölle Paraisten Sydmossa. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 10.9.2026 T 2285

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee vankeinhoitoasiaa9.9.2026 09:03:58 EEST | Päätös

A oli ollut tutkintavankina häneen kohdistettujen rikosepäilyjen ja sittemmin syytteiden vuoksi rikosasioissa, joiden käsitteleminen tuomioistuimessa oli erotettu kahteen eri oikeudenkäyntiin. Hovioikeus oli ensin käsitellyn asian osalta 13.4.2023 antamassaan tuomiossa tuominnut A:n 1 vuoden ja 2 kuukauden vankeusrangaistukseen ja katsonut rikoslain 6 luvun 13 §:n 1 momentin nojalla A:n vapaudenmenetysajan 16.7.2019–18.5.2020 ja 8.4.2021–3.11.2022 sanotun vankeusrangaistuksen täydeksi suoritukseksi. Koska A oli ollut rikoslain 2 c luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu ensikertalainen, hän ei sanotun säännöksen nojalla olisi suorittanut vankeusrangaistuksesta vankilassa vuotta ja kahta kuukautta vaan vain seitsemän kuukautta.

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ennakkoperintää7.9.2026 09:03:02 EEST | Päätös

B Oy oli A Oy:n tytäryhtiö. A Oy:n tarkoituksena oli luovuttaa 1 000 kappaletta B Oy:n osaketta toimitusjohtajansa E:n kokonaan omistamalle holdingyhtiölle. Osakkeiden luovutushinnaksi oli suunniteltu yksi euro osakkeelta. Osakkeista maksettava kauppahinta perustui substanssiarvolaskelmaan, jossa B Oy:n A Oy:ltä saama 2 000 000 euron määräinen, osakeyhtiölain 12 luvun 1 §:ssä säädetyt edellytykset täyttävä pääomalaina oli luettu yhtiön velaksi ja jonka mukaan B Oy:n substanssiarvo oli negatiivinen. Verohallinto oli antamassaan ennakkoratkaisussa katsonut, että pääomalaina oli luettava B Oy:n varoihin. Tällöin B Oy:n yhden osakkeen arvoksi saatiin 64,13 euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye