Uusia ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankkeita käyntiin ELY-keskuksen tuella
23.6.2025 08:00:00 EEST | ELY-keskukset | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus on tehnyt ratkaisunsa tämänvuotisten ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustusten saajista. Reilun 300 000 euron määrärahalla saadaan liikkeelle yhdeksän valtakunnallista tai alueellista hanketta, joilla tavoitetaan laajasti eri ikäryhmiä.

Lapset, nuoret ja ikäihmiset eri puolilla Suomea tuodaan yhteen ympäristötoiminnan äärelle Suomen Kotiseutuliiton Mestarit & Kisällit -toimintamallia hyödyntävässä hankkeessa. ”Vesiosaajat tulevaisuuden metsäalalle” -hankkeessa puolestaan kartutetaan aikuisten ympäristöosaamista.
Nuorille ja nuorten kanssa työskenteleville tarjoillaan ekologisen kestävyyden kysymyksiä Nuorisoala ry:n hankkeessa, jossa pureudutaan nuorisoalan järjestöjen toimintatapoihin. Lisäksi Nuorten Suomi ry kehittää omassa hankkeessaan Vaikuta! -teemapäiviä, joissa nuoret pääsevät tutustumaan vaikuttamiseen ja osallistumiseen – tämän hankkeen myötä myös ympäristöteemojen kautta.
Opettajia ja koululaisia tavoitetaan kolmessa alueellisessa hankkeessa eri puolilla Suomea. Lapissa käynnistetään kiertävää luontokoulutoimintaa Vuotson, Inarin ja Utsjoen koululaisille. Kiertävän luontokoulun tukea jatketaan myös Pohjois-Savossa usean kunnan alueella. Tampereella kehitetään ja kokeillaan uutta, valtakunnallisestikin kiinnostavaa Lumoluotsi-mallia, jossa vapaaehtoisia koulutetaan avuksi ulkona oppimiseen ja pienimuotoiseen ympäristönkunnostustoimintaan kouluissa.
Päiväkodeille on luvassa monipuolista tukea Multaiset mukulat -hankkeesta, jossa keskiössä on lasten luontosuhde, luontoaltistus ja kaupunkiviljely.
Avustusta myönnetään myös kesällä 2026 jo neljättä kertaa järjestettävän Ulos-Ut-Out -tapahtuman järjestämiseen. Ympäristökasvatuksen suurtapahtuma tuo tällä kertaa esiin muun muassa kaupunkiympäristön mahdollisuuksia ympäristökasvatuksessa.
”Hankkeiden myötä syntyy lisää käytännön toimintaa, juurrutetaan uusia toimintatapoja, tuodaan ihmisiä yhteen ja kohennetaan osaamista. Osa hankkeista kehittää eteenpäin jotain hyväksi havaittua toimintatapaa, osassa kokeillaan jotain uudempaa”, kertoo ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta. ”Rahoitettavissa hankkeissa on selkeitä näkymiä toiminnan jatkuvuuteen ja ne ovat hyvin valmisteltuja.”

Hakijoiden joukossa monia tarpeellisia ja hyvin suunniteltuja hankkeita
Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustusta haettiin tänä vuonna kaikkiaan 73 hankkeelle, yhteensä noin 2,7 miljoonan euron edestä.
”Kuten tavallista, hakemusten joukossa oli runsain mitoin tarpeellisia ja hyvin suunniteltuja hankkeita”, toteaa Tuulinen. ”Ilahduttavan monenlaiset toimijat haluavat osallistua kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.”
Tämän vuoden haussa etsittiin erityisesti hankkeita, joissa pyritään
- vähentämään ekologisen kestävyyden irrallisuutta muusta ajattelusta ja toiminnasta,
- ottamaan erityisen hyvin huomioon kohderyhmän lähtökohdat menetelmiä valitessa, ja
- vaikuttamaan kohderyhmän toimintakulttuuriin tai elämäntapoihin.
Hakijoita pyydettiin myös kuvaamaan, miten hanke liittyy eurooppalaisen kestävän kehityksen viitekehyksen GreenCompin ulottuvuuksiin. Lisäksi arvioinnissa otettiin huomioon muun muassa hankesuunnitelman selkeys ja hankkeen tuotosten tai käynnistettyjen toimintatapojen pitkäikäisyys.
”Tässä suuressa yhteisessä oppimisprosessissamme tarvitaan monenlaisia lähestymistapoja ja osaamista ja yksinkertaisesti lisää tukea ja toimintaa paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla. Toivottavasti myös ilman avustusta jääneet ideat pääsevät eteenpäin jotain muuta väylää pitkin”, Tuulinen pohtii.
Avustus on ympäristöministeriön hallinnonalan harkinnanvarainen erityisavustus. Avustettavien hankkeiden tulee olla alueellisesti tai valtakunnallisesti merkittäviä kokeilu- tai kehittämishankkeita. Seuraavan kerran avustusta voi tämänhetkisen tiedon mukaan hakea loka-marraskuussa. Asiasta tiedotetaan muun muassa ELY-keskusten verkkosivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tanja TuulinenYmpäristökasvatusasiantuntijaKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0295 024 669tanja.tuulinen@ely-keskus.fiKuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Kokemäenjoelle pyritään aikaansaamaan jääkansi lähipäivien pakkasjakson avustuksella – hyydetulvavaaraa monissa läntisen Suomen vesistöissä30.12.2025 14:01:58 EET | Tiedote
Kokemäenjoen jääkannen muodostusta pyritään edistämään hyydetulvariskin välttämiseksi lähipäivien kovan pakkasjakson aikana vesistöalueen säännösteltyjen järvien juoksutuksia supistamalla.
Livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 202629.12.2025 10:33:40 EET | Pressmeddelande
NTM-centralernas verksamhet upphör i slutet av 2025 och de nya livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 2026. Största delen av NTM-centralernas uppgifter överförs till livskraftscentralerna. I fortsättningen hittar du information om livskraftscentralerna på adressen www.elinvoimakeskus.fi.
Elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.202629.12.2025 10:33:40 EET | Tiedote
ELY-keskusten toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa ja uudet elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2026. Suurin osa ELY-keskusten tehtävistä siirtyy elinvoimakeskuksille. Löydät jatkossa tietoa elinvoimakeskuksista osoitteesta www.elinvoimakeskus.fi.
Joulunajan ilmaismatkat paikallisliikenteissä (Etelä-Savo, Pohjois-Savo)19.12.2025 09:38:33 EET | Tiedote
Matkustaminen Iisalmen, Pieksämäen ja Varkauden paikallisliikenteissä on kaikille ilmaista 22.-23.12.2025.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Suomen Erityisjäte Oy:n suunnitteleman Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajennuksen YVA-ohjelmasta, Pori19.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Erityisjäte Oy on toimittanut 10.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajentamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme