Veikkauksen asiakkailla ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Lapin sota -elokuvan tekoon
19.6.2025 10:27:29 EEST | Veikkaus Oy | Tiedote
Suomessa kuvataan loppukesästä 2025 alkaen Lapin sota -suurelokuvaa. Produktion takana on Aku Louhimiehen ja Andrei Alénin tuotantoyhtiö Backmann & Hoderoff. Useilla sadoilla Veikkauksen asiakkailla on mahdollisuuden osallistua elokuvaan.

Lapin sota -elokuva saa ensi-iltansa syyskuussa 2026. Elokuvan tuotanto on jo käynnissä ja kuvaukset alkavat elokuussa Hämeenlinnan kupeessa, Parolannummella.
Suurelokuvan tuotannossa tarvitaan suuri joukko avustavia esiintyjiä. Veikkauksen asiakkailla on yhteistyön myötä ainutlaatuinen tilaisuus päästä avustavaksi näyttelijäksi elokuvaan.
- Harva meistä pääsee osaksi suomalaisen elokuvahistorian suurteosta ja vielä harvempi valkokankaalle asti. Haluamme tarjota kulttuuriin liittyviä elämyksiä asiakkaillemme ja nyt siihen on mahdollisuus varsin ainutlaatuisella tavalla, kertoo Veikkauksen markkinointi- ja brändijohtaja Johanna Widomski.
Suurtuotannossa on tarjolla monenlaisia rooleja.
- Elokuvaan tarvitaan useita satoja avustavia näyttelijöitä ja tarjolla on monenlaisia rooleja. Kannustankin ilolla asiakkaittamme hakemaan mukaan tähän ainutlaatuiseen suurelokuvaan, sanoo Widomski.
Elokuussa Parolannummella alkavat kuvaukset siirtyvät loppuvuodesta pohjoisemmaksi Lappiin, erityisesti Tornion alueelle. Kamerat käyvät koko loppuvuoden ajan ja avustavia näyttelijöitä tarvitaan kuvausten jokaisessa vaiheessa. Roolitusta tehdään aina kesäkuusta joulukuuhun asti.
Avustavien esiintyjien valinnasta ja roolituksesta vastaa tuotantoyhtiö Backmann & Hoderoff. Veikkauksen asiakkaat voivat hakea mukaan osoitteessa veikkaus.fi/lapinsota.
Lapin sota -elokuvan käsikirjoitus perustuu vapaasti Antti Tuurin Rauta-antura-romaaniin. Käsikirjoituksesta ovat vastanneet Tuuri ja Aku Louhimies. Suomen elokuvasäätiö on hankkeen takana ja myös Puolustusvoimat on mukana kunnioittamassa veteraanien perintöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Eurojackpotin potti nousee 31 miljoonaan euroon4.9.2026 22:25:43 EEST | Tiedote
Perjantaina arvottu Eurojackpot ei antanut yhtään täysosumaa, joten ensi tiistaina on jaossa noin 31 miljoonan euron päävoitto.
Januari-juni 2026: stark tillväxt i digitala kanaler3.9.2026 10:58:27 EEST | Pressmeddelande
Veikkaus första halvår 2026 har varit lovande, och bolaget har återvänt till tillväxtbanan. I den inhemska affärsverksamheten har tillväxten särskilt fokuserats på de digitala kanalerna. Dotterbolaget Fennica Gaming, som bedriver internationell B2B-verksamhet, fortsatte sin expansion och tecknade betydande nya distributionsavtal. Veikkaus fortsätter sina aktiva förberedelser inför den kommande multilicensmarknaden och den ökande konkurrensen, både i Finland och internationellt.
January-June 2026: strong growth in digital channels3.9.2026 10:50:58 EEST | Press release
The first half of 2026 has been promising for Veikkaus, and the company has returned to a growth path. In the Finnish business operations, growth has been particularly focused on digital channels. The international B2B subsidiary Fennica Gaming continued to expand its operations and signed significant new distribution agreements. Veikkaus continues its active preparation for the upcoming multi-license market and increasing competition, both in Finland and internationally.
Veikkauksen tammi–kesäkuu 2026: digikanavissa vahvaa kasvua3.9.2026 10:45:18 EEST | Tiedote
Veikkauksen alkuvuosi 2026 on ollut lupaava, ja yhtiö on palannut kasvun tielle. Kotimaan liiketoiminnoissa kasvu on painottunut erityisesti digitaalisiin kanaviin. Kansainvälistä B2B-liiketoimintaa harjoittava tytäryhtiö Fennica Gaming jatkoi laajentumistaan ja solmi merkittäviä uusia jakelusopimuksia. Veikkaus jatkaa aktiivista valmistautumista tulevaan monilupamarkkinaan ja kovenevaan kilpailuun niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.
Vikingloton potti nousee 16 miljoonaan euroon – Suomeen suurvoitto3.9.2026 08:35:12 EEST | Tiedote
Keskiviikon Vikinglotossa ei löytynyt yhtään täysosumaa. Suomeen osunut suurvoitto matkasi Uudellemaalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
