Yritystukien syksyn haut käynnistyvät Pohjois-Suomessa 18.8.2025 (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi)
19.6.2025 12:58:59 EEST | ELY-keskukset | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus avaa elokuussa määräaikaisen Kasvun kiitorata -haun ja pk-yritysten tutkimus- ja kehittämishankkeiden sekä uuden teknologian hyödyntämisen haun. ELY-keskuksella on avoinna lisäksi yrityksen kehittämisavustuksen jatkuvat haut, ja ne sulkeutuvat poikkeuksellisesti jo 30.11.2025 elinvoimakeskusten perustamisen vuoksi.

Kenelle
Yrityksen kehittämisavustus on suunnattu pk-yrityksille, joilla arvioidaan olevan hyvät valmiudet toimia kannattavasti ja kilpailukykyisesti markkinoilla, ja joilla on edellytykset liiketoiminnan kehittämiseen sekä kasvuun.
Mihin
Kasvun kiitorata -hankkeen avulla yritykset voivat selvittää mahdollisuuksiaan toimintansa laajentamiseen tai uudistamiseen. Tavoitteena on, että yritys voi käynnistää myöhemmin laajemman kehittämishankkeen selvityshankkeen tulosten pohjalta. Avustusta voi hakea tuotekehitys- ja kansainvälistymisselvitysten toteuttamiseen.
Pk-yritysten tutkimus- ja kehittämishankkeiden sekä uuden teknologian hyödyntämisen haussa edistetään pk-yrityksissä tapahtuvaa tutkimusta innovatiivisten tuotteiden, materiaalien, palveluiden ja tuotantomenetelmien kehittämiseksi. Hankkeet voivat sisältää tuotteiden ja materiaalien prototyyppien toteutusta tai tuotantomenetelmien pilotointia. Hankkeet voivat kohdistua myös uusien teknologioiden käyttöönottoon pk-yrityksissä.
Rahoitettavilla hankkeilla tulee olla merkittävä vaikutus yrityksen kasvuun, uudistumiseen, kansainvälistymiseen tai TKI-toimintaan. Rahoitusta voidaan myöntää kehittämistoimenpiteisiin ja investointeihin. Yritys voi tavoitella uusia markkinoita tai kartoittaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Rahoitusta kohdistetaan ensisijaisesti pk-yritysten innovatiivisiin hankkeisiin, joilla on positiivinen vaikutus myös aluetalouteen.
Avustusta hakevan yrityksen on hyvä tutustua Pohjois-Suomen rahoituslinjauksiin.
Hakuajat
- Pk-yritysten tutkimus- ja kehittämishankkeiden sekä uuden teknologian hyödyntämisen haku Pohjois-Suomessa 18.8.–26.9.2025 ja 6.10.–30.11.2025.
- Kasvun kiitorata II Pohjois-Suomen pk-yrityksille 18.8.–26.9.2025.
Miten
Hakemus tulee jättää vireille EURA 2021 -hakujärjestelmän kautta ennen hankkeen käynnistämistä. Ennen hakemuksen lähettämistä on suositeltavaa ottaa yhteyttä yritysasiantuntijaan.
Huomioitavaa
Määräaikaiseen hakuun jätetyistä hakemuksista tehdään päätöksiä vasta kyseisen hakuajan päättymisen jälkeen. Jatkuvaan hakuun osoitettuja hakemuksia käsitellään jo hakuajan kuluessa.
Lisätietoja
- Hakuilmoitukset valintaperusteineen löytyvät hakuajan käynnistyttyä EURA 2021- järjestelmästä.
- Hakijoiden apuna on lisäksi valtakunnallinen pk-yritysten rahoitusneuvonta, p. 0295 024 800 ma–pe klo 9–15.
- Yritysrahoitus Pohjois-Suomessa (rakennerahastot.fi)
- Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 (rakennerahastot.fi)
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Kokemäenjoelle pyritään aikaansaamaan jääkansi lähipäivien pakkasjakson avustuksella – hyydetulvavaaraa monissa läntisen Suomen vesistöissä30.12.2025 14:01:58 EET | Tiedote
Kokemäenjoen jääkannen muodostusta pyritään edistämään hyydetulvariskin välttämiseksi lähipäivien kovan pakkasjakson aikana vesistöalueen säännösteltyjen järvien juoksutuksia supistamalla.
Livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 202629.12.2025 10:33:40 EET | Pressmeddelande
NTM-centralernas verksamhet upphör i slutet av 2025 och de nya livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 2026. Största delen av NTM-centralernas uppgifter överförs till livskraftscentralerna. I fortsättningen hittar du information om livskraftscentralerna på adressen www.elinvoimakeskus.fi.
Elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.202629.12.2025 10:33:40 EET | Tiedote
ELY-keskusten toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa ja uudet elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2026. Suurin osa ELY-keskusten tehtävistä siirtyy elinvoimakeskuksille. Löydät jatkossa tietoa elinvoimakeskuksista osoitteesta www.elinvoimakeskus.fi.
Joulunajan ilmaismatkat paikallisliikenteissä (Etelä-Savo, Pohjois-Savo)19.12.2025 09:38:33 EET | Tiedote
Matkustaminen Iisalmen, Pieksämäen ja Varkauden paikallisliikenteissä on kaikille ilmaista 22.-23.12.2025.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Suomen Erityisjäte Oy:n suunnitteleman Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajennuksen YVA-ohjelmasta, Pori19.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Erityisjäte Oy on toimittanut 10.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajentamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme