Kela/FPA

Kela osallistuu Helsinki Pride -viikolle – jokaisella on oikeus olla oma itsensä myös työpaikalla

24.6.2025 08:04:21 EEST | Kela/FPA | Tiedote

Jaa

Läs meddelandet på svenska (fpa.fi)

Kela on mukana kesän 2025 Pride-tapahtumissa yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistämiseksi.

Kela on mukana 23.–29.6.2025 järjestettävässä Helsinki Pride -ihmisoikeustapahtumassa. Pride-liike edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksia, osallisuutta ja hyvinvointia. Kela tukee näitä tavoitteita ja haluaa olla kaikille työntekijöilleen turvallinen työpaikka.
 
Kela työskentelee eri tavoin asiakkaidensa ja henkilöstönsä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Pride-tapahtumaan osallistuminen on yksi tapa osoittaa sitoutumista turvallisen ja monimuotoisen työympäristön rakentamiseen.

– Työyhteisön moninaisuus on iso voimavara, ja jokaisella on oikeus olla työpaikallaan oma itsensä. On tärkeää, että kiinnitämme Kelassa huomiota tähän asiaan ja kelalaisten työhyvinvointiin, sanoo Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen.

Kela on solminut Helsinki Priden kanssa kumppanuussopimuksen vuosille 2025–2027. Lisäksi Kela osallistuu tänä vuonna virallisena kumppanina Kuopion ja Turun Pride-tapahtumiin.

Pienillä teoilla kohti kaikille hyvää työelämää

Pride-tapahtumiin osallistumista koordinoi Kelan sateenkaariverkosto, joka on avoin kaikille työntekijöille. Vuonna 2019 perustettuun verkostoon kuuluu noin 230 Kelan työntekijää.

– Sateenkaariverkoston yksi tärkeä tehtävä on vaikuttaa työnantajaan, jotta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat työntekijät huomioidaan yhä paremmin. Työtä turvallisemman työelämän eteen täytyy tehdä joka päivä, toteaa sateenkaariverkoston toinen puheenjohtaja Juha Kontiomäki.

Pienetkin teot voivat osaltaan rakentaa turvallisempaa työympäristöä. Kelassa esimerkiksi tieto sateenkaariverkostosta on tänä vuonna lisätty kaikkien uusien työntekijöiden perehdytyssuunnitelmiin.

– Myös vaikkapa sateenkaariavainnauhan käyttäminen työpaikalla viestittää, että kantaja on sitoutunut yhdenvertaisen työympäristön rakentamiseen ja että hän on turvallinen henkilö kaikille työkavereilleen, sanoo verkoston toinen puheenjohtaja Juho Keränen.

Moninainen työyhteisö pystyy vastaamaan paremmin myös asiakkaiden tarpeisiin. Kelan sateenkaariverkosto on esimerkiksi koostanut ohjeet siihen, miten toimia asiakaskohtaamisissa ilman tarpeettomia ennakko-oletuksia.
 

Kela osallistuu Helsinki Pride -tapahtuman kulkueeseen ja puistojuhlaan

Helsinki Pride huipentuu lauantaina 28.6. järjestettävään kulkueeseen, jossa Kelan sateenkaariverkosto on mukana marssimassa. Kulkueen jälkeen verkostolaiset jalkautuvat puistojuhlaan jakamaan sateenkaariavainnauhoja. 

Kelan päätalolla Töölössä on Pride-viikolla perinteiseen tapaan sateenkaariliputus.

Pride-teemojen pariin palataan uudelleen syyskuussa, kun Kela järjestää keskustelutilaisuuden moninaisuudesta työelämässä.

Lue lisää


Yhteyshenkilöt

Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee 19.6.–1.8. arkisin klo 9–15. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.

Puh:020 634 7745viestinta@kela.fi

Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA

Mer än 80 % av FPA:s brev skickas elektroniskt – kom ihåg att kontrollera Suomi.fi-meddelanden3.9.2026 10:06:52 EEST | Pressmeddelande

Mer än 80 % av FPA:s brev skickas numera endast elektroniskt. Redan 95 % av alla kunder får aviseringar via Suomi.fi-meddelanden om att de har fått post i MittFPA. Det är viktigt att man kontrollerar meddelanden i Suomi.fi, så att man inte missar ett nytt beslut eller brev. FPA skickar fortfarande papperspost till kunder som inte använder MittFPA eller som har valt att kommunicera per post.

Kelan kirjeistä yli 80 % toimitetaan sähköisesti – muista tarkistaa Suomi.fi-viestisi3.9.2026 10:06:52 EEST | Tiedote

Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Yli 80 % Kelan kirjeistä toimitetaan nykyisin vain sähköisesti. Jo 95 % asiakkaista saa ilmoituksen OmaKelaan saapuneesta postista Suomi.fi-viestinä. Asiakkaan on tärkeää tarkistaa Suomi.fi-viestit, jotta tieto uudesta päätöksestä tai kirjeestä ei jää huomaamatta. Paperipostia saavat edelleen asiakkaat, jotka eivät käytä OmaKelaa tai ovat valinneet paperisen asioinnin.

More than 80% of Kela's letters are delivered electronically – remember to check your Suomi.fi Messages3.9.2026 10:06:52 EEST | Press release

More than 80% of Kela's letters are currently delivered electronically only. Already 95% of customers receive notifications of mail received in the OmaKela e-service as Suomi.fi Messages. It is important for customers to check their Suomi.fi Messages so that they do not miss new decision notices or letters. Customers who do not use OmaKela or who have selected the option to get paper mail from Kela still get decision notices and letters in paper form in the post.

Allt färre personer med främmande språk som modersmål får utkomststöd eller arbetslöshetsförmåner2.9.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande

Antalet personer med främmande språk som modersmål har ökat, och deras andel av Finlands befolkning har blivit större. Under de senaste knappa tio åren har andelen personer med främmande språk som modersmål som får arbetslöshetsförmåner och utkomststöd minskat. Andelen mottagare med främmande språk som modersmål varierar märkbart mellan olika FPA-förmåner.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye