Sivistyksen vuoksi -kirjan tavoitteena on sivistyneen elämän kunnianpalautus: Tervetuloa kirjan julkistamistilaisuuteen Jyväskylän Kesän avajaispäivänä ke 2.7.
23.6.2025 09:09:04 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Sivistys ei kuulu vain harvoille ja valituille, vaan meille kaikille. Sivistyksen vuoksi -kirjan kantava ajatus on, että sivistyksen tavoittelu niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla rakentaa merkityksellistä, hyvää elämää. Kirjan 32 kirjoittajaa käsittelevät sivistystä eri näkökulmista kirkastaen sivistyksen olemusta, kielen ja kulttuurin sivistävää voimaa, ruumiin sivistystä, polarisaation ja sivistyksen suhdetta sekä sivistyksen merkitystä yksilöllisenä ja yhteiskunnallisena tavoitteena. Kirjoittajajoukkoon kuuluvat muun muassa Tarja Halonen, M. A. Numminen, Jarkko Martikainen, Kirsi Piha, Juha Hurme, Julia Thurén ja Piia Viitanen.

”Sivistys on inhimillisten kykyjen, taitojen, tietojen, asenteiden ja arvojen jatkuvaa uusintamista, kehittämistä ja jalostamista”, määrittelee akateemikko Ilkka Niiniluoto tekstissään.
Sivistyksen vuoksi käsittelee myös sivistysajattelun ongelmia ja sitä ristiriitaa, että rakentaessamme itsellemme sivistynyttä yhteiskuntaa olemme samalla aiheuttaneet paljon haittaa muille lajeille, joiden kanssa jaamme maapallon. Päivitetty sivistyskäsitys huomioi ekososiaaliset kysymykset ja muidenkin elollisten tarpeet.
”Se, mitä kutsumme sivistykseksi, on tuottanut paljon hyvää. Sama sivistys on tullut peruuttamattomasti häirinneeksi maapallolla elämää ylläpitäviä järjestelmiä tuhoten lukuisten eloyhteisöjen elämän edellytykset – ja siinä sivussa oman jatkuvuutensa edellytykset”, tutkijatohtori Liia-Maria Raippaluoto kirjoittaa.
Kulttuuri ja taide voivat tuoda toivoa ongelmien keskelle.
”Sivistys on uteliaisuutta ja ennakkoluulottomuutta, joka annetaan jokaiselle lapselle syntymälahjana. Meidän tehtävämme aikuisina ja yhteiskuntana on olla tappamatta sitä. Meidän tehtävämme on varmistaa, että jokaisella lapsella voisi olla taustastaan huolimatta mahdollisuus elinympäristöön, jossa hyvän siemeniä voisi kasvaa ja jossa hyvän elämän perusedellytykset voivat toteutua”, laulaja-lauluntekijä Piia Viitanen muistuttaa.
Kirjan ovat toimittaneet yhteistyössä Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdom ja Jyväskylän Kesä.
Kirjan tekijänoikeuspalkkiot lahjoitetaan Luonnonperintösäätiölle luonnonsuojeluun.
Kutsu julkistamistilaisuuteen:
Sivistyksen vuoksi -kirjan julkistamistilaisuus
ke 2.7. klo 16:15 Villa Ranan Blomstedtin salissa
Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin ja kulttuurifestivaali Jyväskylän Kesän yhteistyössä toimittama kirja julkaistaan festivaalin 70-vuotisjuhlavuoden avajaispäivänä.
Julkistamistilaisuudessa kirjan toimittajat Janne S. Kotiaho, Kyösti Ylikulju ja Helmi Jyrkkänen kertovat kirjan synnystä ja Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén kommentoi teosta ja suomalaisia sivistysihanteita.
Tilaisuudessa on kuohuviinitarjoilu, ja 50 ensimmäiselle osallistujalle tarjotaan kopio Sivistyksen vuoksi -kirjasta.
Lisätietoja kirjasta ja ennakkotilausohjeet löytyvät Into Kustannuksen verkkosivuilla.
Lämpimästi tervetuloa!
Lisätietoja: professori Janne Kotiaho, 050 594 6881 tai koordinaattori Helmi Jyrkkänen, helmi.o.jyrkkanen@jyu.fi / 050 407 1264.
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiKuvat
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta mukana juhlistamassa Pridea 7.–13.9.2026 – teemana liikuntarauha4.9.2026 10:17:16 EEST | Tiedote
Jyväskylän Pride -viikkoa vietetään 7.–13.9.2026. Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta JYY ovat tuttuun tapaan mukana tapahtumassa. Tapahtuman järjestää Jyväskylän Seta ry.
Data valjastetaan pelaajakehityksen tueksi: KalPa ja Jyväskylän yliopisto rakentavat uudenlaista pelaajapolkua3.9.2026 10:57:26 EEST | Tiedote
KalPa Hockey Oy:n ja Jyväskylän yliopiston JYU-Vuokatin yhteishankkeessa kehitetään datapohjaisia työkaluja, joiden avulla voidaan seurata nuorten jääkiekkoilijoiden kehitystä juniorivuosista aina ammattilaistasolle asti. Samalla pyritään ehkäisemään ylikuormitusta ja tunnistamaan lahjakkuuksia nykyistä yhdenvertaisemmin.
Jyväskylän yliopisto sai Nature Positive Universities -todennuksen ensimmäisten joukossa maailmassa3.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistolle on myönnetty kansainvälinen Nature Positive Universities –varmennus vuodelle 2026. Jyväskylän yliopisto on edelläkävijä, joka sai tunnustuksen onnistuneesta työstään luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi ja luontopositiivisuuden edistämiseksi.
Rehtori Jari Ojala: Yliopistot kovien ulkoisten paineiden kourissa2.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston lukuvuoden 2026-2027 avajaiset 2.9.2026 Rehtori Jari Ojalan avajaispuhe (Vapaa julkaistavaksi 2.9. klo 14)
Kuinka paljon avohakkuita luonto kestää? Tutkimus määrittää boreaalisten metsälintujen ekologisen rajan2.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston johtama tutkimus on ensimmäistä kertaa määrittänyt raja-arvon avohakkuiden ekologisesti kestävälle määrälle boreaalisissa metsissä. Tutkimuksen mukaan vanhojen metsien lintulajit tarvitsevat säilyäkseen joko pidemmän, noin 90 vuoden kiertoajan metsätaloudessa tai sen, että noin 20 prosenttia metsistä jätetään kokonaan avohakkuiden ulkopuolelle. Tulokset tarjoavat konkreettisen tavoitteen metsien ekologisesti kestävälle käytölle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
