Vihreä asuinympäristö voi ehkäistä masennusoireita
23.6.2025 12:03:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan väitöskirjatutkija Marjo Seppänen osoitti väitöstutkimuksessaan, että vihreämmässä asuinympäristössä asuminen oli yhteydessä vähäisempään masennusoireiluun kuin tiiviisti rakennetuissa kaupunkiympäristöissä asuminen. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää mielenterveyttä tukevien asuinympäristöjen suunnittelussa.

Väitöskirjassa tarkasteltiin liikkumisen, mukaan lukien vuorokauden aikaisten aktiviteettien (liikkuminen, paikallaanolo ja uni) sekä asuinympäristön piirteiden yhteyttä masennusoireisiin. Tutkimuksessa hyödynnettiin laajaa Pohjois-Suomen syntymäkohorttia vuonna 1966 syntyneistä (n = 5860), tilasto- ja paikkatietomenetelmiä sekä kiihtyvyysantureita, jotka tarjosivat tarkkaa tietoa osallistujien liikkumisesta. Lisäksi masennusoireiden esiintyvyyttä verrattiin kansainvälisesti aiempien tutkimusten pohjalta.
Tulokset osoittivat, että masennusoireiden esiintyvyys vaihtelee maiden välillä. Kaupunkimaisuus ja suurempi väestöntiheys olivat yhteydessä korkeampaan vakavampien masennusoireiden todennäköisyyteen, kun taas asuinympäristön vihreys oli yhteydessä vähäisempään oireiluun. Keskiraskaalla tai raskaalla liikkumisella ja suuremmalla unen määrällä oli erityisesti maaseudulla asuvien kohdalla yhteys vähäisempään masennusoireiluun, kun taas kaupungissa asuvilla korostui paikallaanolon vähentämisen yhteys vähäisempään masennusoireiluun.
Masennus on vakava kansanterveydellinen haaste, jota sairastaa vuosittain 5–7 prosenttia suomalaisista. Masennus heikentää elämänlaatua, ja on merkittävin yksittäinen syy toimintakyvyn heikkenemiseen maailmanlaajuisesti. Masennuksen syyt ovat moninaiset, ja ehkäisyyn ja hoitoon tarvitaan myös monipuolisia keinoja.
”Tutkimukseni tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa ja terveydenhuollon käytännöissä mielenterveyden edistämiseksi”, Seppänen toteaa. ”Viheralueiden säilyttäminen ja lisääminen sekä vuorokauden aikaisten aktiviteettien – liikkumisen, paikallaanolon ja unen – huomioiminen voivat tarjota mahdollisuuksia masennusoireiden vähentämiseen väestötasolla. Tuloksemme tukevat liikkumista ja psyykkistä hyvinvointia edistävien ympäristöjen ja palveluiden suunnittelua. Asuinympäristön ja mielenterveyden välisten syy-seuraussuhteiden ymmärtämiseksi tarvitaan kuitenkin jatkossa pitkittäistutkimuksia”, Seppänen jatkaa.
Filosofian maisteri Marjo Seppänen väittelee Oulun yliopistossa pe 27.6.2025. Lääketieteen alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Residential environment, physical activity and depressive symptoms in adults (Asuinympäristö, fyysinen aktiivisuus ja aikuisten masennusoireilu). Vastaväittäjänä toimii professori Sari Stenholm Turun yliopistosta ja kustoksena professori Raija Korpelainen Oulun yliopistosta. Väitöstilaisuus alkaa Linnanmaalla salissa L2 klo 12.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
FM Marjo Seppänen, p.0407253881, marjo.seppanen@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Kaisu Koivumäki, p. 0504344261, kaisu.koivumaki@oulu.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
PISA-tulokset haastavat pohtimaan oppilaiden sinnikkyyttä – motivaation säätelytaidot voivat olla osa ratkaisua9.9.2026 10:46:00 EEST | Tiedote
Tuoreissa PISA 2025 -tuloksissa erityistä huomiota on herättänyt havainto, että vain 41 prosenttia suomalaisista oppilaista kertoo yrittävänsä entistä kovemmin silloin, kun työ alkaa tuntua haastavalta. Osuus on tutkimukseen osallistuneiden maiden matalin. Oulun yliopiston tutkijoiden mukaan keskeisessä roolissa ovat oppilaiden taidot tunnistaa ja säädellä omaa motivaatiotaan.
Suomen Akatemialta yli kaksi miljoonaa euroa Oulun yliopiston tutkimukseen arktisen alueen murroksesta ja ympäristötoimijuudesta mielenterveyden lähteenä9.9.2026 09:11:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi rahoitusta arktisen alueen murrosta ja mielen kansanterveyttä koskevaan tutkimukseen. Rahoitusta Oulun yliopistolle tuli yhteensä 2 093 104 euroa.
Väitös: Työttömyys ja muut nykyajan kriisit heikentävät selvästi mielenterveyttä – Suomessa oireilevat etenkin keski-ikäiset miehet9.9.2026 05:53:00 EEST | Tiedote
Mielenterveyden häiriöt eivät läheskään aina johdu ihmisen biologisista ominaisuuksista vaan yhteiskunnallisista ja rakenteellisista kriiseistä, osoittaa Oulun yliopiston väitöstutkimus. Työttömyys heikentää merkittävästi etenkin työikäisten miesten mielenterveyttä.
Oulun yliopiston uusi tieteidenvälinen instituutti vastaa aikamme suuriin haasteisiin: "Eivät noudata tieteenalojen rajoja"8.9.2026 15:45:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston uusi instituutti, Integra, pyrkii vauhdittamaan tieteiden välistä vuoropuhelua.
Kuljetuskustannukset ja taloudellinen eriarvoisuus vaikuttavat ruoan globaaliin saavutettavuuteen7.9.2026 09:40:35 EEST | Tiedote
Maailmanlaajuinen ruokaturva ei riipu pelkästään siitä, kuinka paljon ruokaa tuotetaan, vaan myös siitä, kuinka hyvin liikenneverkosto mahdollistaa ruoan kuljettamisen kysynnän ja tarjonnan välillä. Tuore tutkimus osoittaa, että kuljetusverkostoilla ja taloudellisella eriarvoisuudella on keskeinen merkitys ruoan saavutettavuudelle eri puolilla maailmaa. Oulun yliopiston johtama tutkimusryhmä kehitti yhdessä Aalto-yliopiston ja Pellervon taloustutkimuksen (PTT) tutkijoiden kanssa uuden paikkatietopohjaisen saavutettavuusanalyysin. Menetelmän avulla tutkijat yhdistivät maailmanlaajuisia aineistoja ruoantuotannosta, kysynnästä, liikenneinfrastruktuurista ja kuljetuskustannuksista arvioidakseen, kuinka tehokkaasti kuljetusjärjestelmät yhdistävät ruoan kysynnän ja tarjonnan erilaisissa skenaarioissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme