Suomen Akatemia

Kansainvälisten osaajien rekrytoimista Suomeen tukeva rahoitushaku etenee seuraavaan vaiheeseen

26.6.2025 08:33:42 EEST | Suomen Akatemia | Tiedote

Jaa

Suomen Akatemia on päättänyt, mitkä kansainvälisten osaajien rekrytoimista tukevat suunnitelmat kutsutaan varsinaiseen hakuun ja kuinka monta rekrytointia kyseinen yliopisto voi rahoituksella tehdä. Haku on osa kansallisia rahoituspanostuksia, joiden avulla Suomi vahvistaa asemaansa tieteen ja innovaatioiden kärkimaana.

Suomessa lisätään parhaillaan merkittävästi julkista tutkimus- ja kehittämisrahoitusta. Tavoitteena on, että lisääntyvän julkisen rahoituksen ansiosta myös yksityinen sektori vahvistaa tki-panostuksiaan ja että Suomen tutkimus- ja kehittämismenojen osuus bruttokansantuotteesta on vuonna 2030 neljä prosenttia.

Suomen Akatemia on varannut kansainvälisestikin vertailtuna huomattavan, 50 miljoonan euron summan Suomen ulkopuolelta tehtäviin tutkijarekrytointeihin. Huhtikuussa avattu rahoitushaku on yksi ensimmäisistä vastaavista rahoitushauista Euroopassa, ja tarjolla oleva rahoituskokonaisuus on erittäin merkittävä.

Haku liittyy yliopistojen profiloitumisen vahvistamiseen tutkimusrahoituksen avulla. Haussa profiloitumista tuetaan mahdollistamalla kansainvälisten korkean tason tutkijoiden rekrytoiminen suomalaisiin yliopistoihin esimerkiksi Yhdysvalloista.

”Olen tyytyväinen Suomen Akatemian nopeaan toimintaan tutkijoiden rekrytoimiseksi suomalaisiin yliopistoihin maista, joissa tieteen ja ylimmän opetuksen vapaus on uhattuna. Suomi on kokoonsa nähden panostamassa tähän eurooppalaisia verrokkimaitaan pidempikestoisesti, mikä toivottavasti nostaa Suomen kiinnostavuutta muuttoa harkitsevien tutkijoiden joukossa”, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie.

Suomen kokoisessa maassa maailmanluokan osaamisen kehittäminen edellyttää kansainvälisiä huippuosaajia

Haun seuraavaan vaiheeseen kutsutaan 11 yliopistoa. Tarkemmat tiedot suunniteltujen rekrytointien määristä löydät liitteestä.

”Yliopistot ovat ottaneet hienosti haasteen vastaan. Ne ovat valmistelleet nopeassa aikataulussa vakuuttavia suunnitelmia siitä, miten ne vahvistaisivat kohdennetuilla kansainvälisillä rekrytoinneilla jo aikaisemmin tunnistettuja ja rahoitettuja omia tutkimuksen profiilialueitaan”, Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja, professori Kimmo Nuotio toteaa.

Haun toinen vaihe aukeaa 29.10.2025. Toiselle kierrokselle kutsuttavat yliopistot laativat erillisen hakemuksen jokaista suunnittelemaansa rekrytointia kohti. Tärkeä arvioinnin kohde rahoitushaussa on yliopiston suunnitelma rekrytointia seuraavista toimista ulkomaisen tutkijan integroimiseksi Suomeen. Toisen vaiheen rahoituspäätökset tehdään kahdessa erässä, alustavan suunnitelman mukaan ensimmäiset tammikuussa 2026 ja viimeiset kesäkuussa 2026.

Yksittäinen rahoituspäätös on 2,5 miljoonaa euroa rekrytoitavaa kohden viideksi vuodeksi. Rahoituskausi alkaa viimeistään 1.1.2027 ja kestää viisi vuotta. Rekrytoitavien tulee sijoittua Suomen Akatemian jo aiemmin rahoittamille yliopistojen profiloitumisalueille.

Lisätietoja:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suomen Akatemia

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2025 rahoitamme tutkimusta lähes 515 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia

Finlands Akademi beviljade finansiering som stöder innovativ forskning15.6.2026 14:04:54 EEST | Pressmeddelande

Finlands Akademi har beslutat vilka forskningsprojekt som beviljas finansieras i vinterutlysningen, Akademins stora utdelning av forskningsfinansiering. Akademin beviljade finansiering till ett brett urval av forskningsämnen. Totalt finansieras 145 nya akademiforskare och 277 akademiprojekt (inklusive delprojekt). De finansierade projekten representerar den internationella toppnivån inom sina vetenskapsgrenar och producerar mångsidig ny kompetens som genererar samhällsnytta.

Suomen Akatemialta rahoituspäätökset uutta luovaan tutkimukseen15.6.2026 14:04:54 EEST | Tiedote

Suomen Akatemia on päättänyt rahoitettavat tutkimushankkeet keskeisessä rahoitushaussaan. Rahoitusta myönnettiin talvihaussa 2026 kattavasti eri tieteenalojen tutkimuskokonaisuuksiin. Yhteensä Akatemia rahoittaa 145 uutta akatemiatutkijaa ja 277 akatemiahanketta osahankkeet mukaan luettuna. Rahoitetut hankkeet edustavat tieteenalojensa kansainvälistä kärkeä ja tuottavat monipuolisesti uutta osaamista koko yhteiskunnan käyttöön.

Research Council of Finland grants funding to support innovative scientific research15.6.2026 14:04:54 EEST | Press release

The Research Council of Finland (RCF) has decided on the research projects to be funded in its main funding call. In the 2026 winter call, the RCF granted funding to research across a wide variety of research fields. The funding was granted towards 145 new Academy Research Fellowships and 277 new Academy Projects (counted by subproject). The funded projects represent the international forefront of their respective disciplines and produce a broad range of new expertise for society at large.

Fler internationella toppforskare till finländska universitet tack vare finansiering från Finlands Akademi2.6.2026 14:22:43 EEST | Pressmeddelande

Finlands Akademi har beviljat finländska universitet sammanlagt 22,5 miljoner euro för att rekrytera högt kvalificerade internationella forskare. Genom finansieringen flyttar nio internationella forskare till finländska universitet för att tillträda professurer. Akademins satsning på att rekrytera toppexperter till Finland är betydande även i internationell jämförelse.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye