Pikakommentti: Käänne tulossa työmarkkinoilla
25.6.2025 08:54:31 EEST | Pellervon taloustutkimus PTT | Tiedote
Suomen työmarkkinoiden tilanne näyttää olevan kääntymässä parempaan, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk aamun uusia tilastotietoja. Myönteisiä merkkejä oli näkyvissä jo viime kuussa, ja sama kehitys on jatkunut.

”Merkittävä uutinen Tilastokeskuksen tiedoissa on työttömyysasteen trendin selkeä kääntyminen laskuun. Pahin saattaa olla työmarkkinoilla jo takana”, hän sanoo.
Vuodentakaiseen nähden työttömien määrä on vielä hieman kasvanut, mutta viime kuukausien kehitys on rohkaisevaa. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku oli toukokuussa 8,8 %, kun se huhtikuussa oli vielä selvästi korkeampi.
”Mutta työttömyys tuskin vähenee näin nopeasti jatkossa. Talouskasvu ei ole vielä siihen riittävän vahvaa”, sanoo Busk. Myös työikäinen väestö on jatkanut kasvuaan.
Pitkäaikaistyöttömien määrä jatkaa edelleen nousuaan, ja heitä on jo yli 120 000. Buskin mukaan kasvu todennäköisesti jatkuu vielä jonkin aikaa, ja pitkäaikaistyöttömyyden nujertaminen vaatii tukitoimia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Buskvanhempi ekonomistiPellervon taloustutkimus PTT ry
Puh:040 164 8136henna.busk@ptt.fiTietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Kutsu: Millaiset ovat ruuan hintapaineet? - PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennusteen julkistus 24.9.10.9.2026 13:55:17 EEST | Kutsu
Pellervon taloustutkimus PTT julkistaa syksyn maa- ja elintarviketalouden ennusteensa webinaarissa torstaina 24. syyskuuta klo 10. Ennusteessa tarkastellaan ruokasektorin lähivuosien näkymiä ja ruuan hintakehitystä.
Ennuste: Suomen talous kasvaa, mutta kasvun jatkuvuus on hataralla pohjalla10.9.2026 10:02:10 EEST | Tiedote
Suomen talous yltää kohtalaiseen kasvuun tänä ja ensi vuonna, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n suhdanne-ennuste. Talouskasvuksi ennustetaan tänä vuonna 1,4 ja ensi vuonna 1,5 prosenttia. Kasvun jatkuvuus ei maailman kriisien keskellä ole kuitenkaan varmaa, ja myös vaisu kotimainen kysyntä vaimentaa odotuksia.
Politiikkasuositus: Suomi tarvitsee metsäpolitiikan, jossa yhdistyvät metsien laadukas talouskäyttö ja luonnon hyvinvointi3.9.2026 16:17:19 EEST | Tiedote
Suomen metsäpolitiikan kantavaksi tavoitteeksi tulee asettaa metsien kokonaishyödyn kasvu, esittää Pellervon taloustutkimus PTT:n politiikkasuositus. Tämä tarkoittaa enemmän arvonlisää ja vientiä, vahvempaa maaseudun elinvoimaa, terveempiä ja kasvukykyisempiä metsiä, parempaa luonnon tilaa sekä uusia mahdollisuuksia metsänomistajille.
Politiikkasuositus: Suomi tarvitsee metsäpolitiikan, jossa yhdistyvät metsien laadukas talouskäyttö ja luonnon hyvinvointi3.9.2026 09:59:26 EEST | Tiedote
Suomen metsäpolitiikan kantavaksi tavoitteeksi tulee asettaa metsien kokonaishyödyn kasvu, esittää Pellervon taloustutkimus PTT:n politiikkasuositus. Tämä tarkoittaa enemmän arvonlisää ja vientiä, vahvempaa maaseudun elinvoimaa, terveempiä ja kasvukykyisempiä metsiä, parempaa luonnon tilaa sekä uusia mahdollisuuksia metsänomistajille.
Politiikkasuositus: Ruokasektorille luotava kilpailukykyä ja kasvua1.9.2026 10:02:26 EEST | Tiedote
Seuraavalla hallituskaudella on vahvistettava kotimaisen ruokasektorin kilpailukykyä, kasvua sekä kansainvälistymistä, esittää Pellervon taloustutkimus PTT:n politiikkasuositus. Tämä edellyttää maatalouspolitiikalta priorisointia ja uudistavaa otetta. Myös tuottajien neuvotteluasemaa on parannettava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme