Turvapaikanhakijoiden määrä laskussa, työperusteisiin oleskelulupiin odotetaan nousua ensi vuonna – Maahanmuuttovirasto päivitti arviot tulevaisuuden hakemusmääristä
25.6.2025 10:00:04 EEST | Maahanmuuttovirasto | Tiedote
Maahanmuuttovirasto on päivittänyt arvionsa vuosien 2025 ja 2026 hakemusmääristä kesäkuussa 2025.
Viraston päivitetyssä arviossa Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on tänä ja ensi vuonna aiemmin ennakoitua pienempi. Suomessa jätettiin tammi–toukokuussa 2025 yhteensä 771 ensimmäistä turvapaikkahakemusta. Määrä oli 26 % vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuonna 2024.
Viraston arvion mukaan vuonna 2025 ja vuonna 2026 ensimmäisiä turvapaikkahakemuksia jätetään yhteensä 1 500–2 500 kappaletta vuosittain.
– Arviota laskettiin aiemmasta, sillä kuluvan ja ensi vuoden aikana ei ole näköpiirissä tekijöitä, joiden perusteella hakemusmäärän voisi odottaa kasvavan nykyiseen verrattuna. EU-alueen viime vuotta rauhallisempi turvapaikanhakijatilanne ja Schengen-alueen sisärajatarkastukset todennäköisesti pitävät Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrän maltillisena, kertoo Maahanmuuttovirastosta kehitysjohtaja Johannes Hirvelä.
Turvapaikanhaku EU-alueella on jatkunut kuluvana vuonna viime vuotta vähäisempänä. Alueella jätettyjen turvapaikkahakemusten määrä on kuitenkin kokonaisuudessaan edelleen korkealla tasolla.
Talous- ja työllisyystilanne heijastuu työperusteisten oleskelulupahakemusten määrään
Maahanmuuttoviraston arvion mukaan ensimmäisten työperusteisten oleskelulupahakemusten määrä tulee kuluvana vuonna jäämään edellisvuosia alhaisemmaksi. Ensimmäisiä työperusteisia oleskelulupahakemuksia jätettiin tammi–toukokuussa 2025 yhteensä 5 327, mikä on noin 23 % vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Vuoden 2025 hakemusmääräksi arvioidaan 11 000.
Oleskelulupahakemusten kehityksen odotetaan kuitenkin reagoivan talouden positiivisiin signaaleihin ensi vuonna, jolloin hakemusmäärän arvioidaan jälleen nousevan.
Työperäisen maahanmuuton kehityksen ennakointiin liittyy kuitenkin epävarmuuksia.
– Oleskelulupahakemusten määrän kehitys riippuu ensisijaisesti talouden kehityksestä. Arvioiden muodostamista haastaa tällä hetkellä erityisesti kansainvälisen kauppa- ja tullipolitiikan ennakoimattomuus. Arvioimme, että odotettu positiivinen talouskehitys heijastuu erityisesti palvelu- ja rakennusalan työntekijöiden oleskelulupahakemuksiin tulevina vuosina, Hirvelä sanoo.
Tilapäisen suojelun tarve jatkuu, opiskelijoiden määrä edelleen kasvussa
Tilapäisen suojelun hakemuksia jätettiin vuoden 2025 tammi–toukokuussa yhteensä 3 310 kappaletta, mikä on noin 19 % vähemmän kuin vuonna 2024. Hakemuksia jätettiin alkuvuoden aikana tasaisesti lukuun ottamatta toukokuuta, jolloin ukrainalaisia alkoi saapua Suomeen kausityöhön.
Opiskelun perusteella oleskelulupaa hakevien määrä tulee jatkossakin pysymään korkealla tasolla. Opiskelijoiden ensimmäisiä oleskelulupahakemuksia jätettiin tammi–toukokuussa 2025 yhteensä 4 703 kappaletta, mikä on 3 % enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Hakemuksia jätettiin poikkeuksellisen paljon tammikuussa, minkä jälkeen kuukausittainen hakemusmäärä on palannut vuoden 2024 tasolle.
Maahanmuuttoviraston ennakointiverkosto on kolme kertaa vuodessa kokoontuva asiantuntijaryhmä, jonka tehtävänä on muodostaa määrällisiä ja laadullisia arvioita Suomeen kohdistuvasta muuttoliikkeestä ja pakolaisuudesta.
Lisätietoja medialle
- Verkkosivu: Tulevaisuusarviot | Maahanmuuttovirasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kehitysjohtaja Johannes Hirvelä, sähköposti: etunimi.sukunimi@migri.fi, puh. 0295 434 083
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa päätöksenteko-organisaatio ja ylläpitää vastaanottojärjestelmää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maahanmuuttovirasto
Maahanmuuttovirasto on tehnyt ensimmäiset päätökset pidättäytyä lupien myöntämisestä luonnonmarja-alan työnantajille6.8.2026 11:15:24 EEST | Tiedote
Maahanmuuttovirasto on tehnyt ensimmäiset pidättäytymiset lupien myöntämisestä luonnonmarja-alalle rekrytoiville työnantajille. Tämä tarkoittaa, että kyseiset työnantajat eivät voi rekrytoida kolmannesta maasta työntekijöitä määräaikana. Syynä pidättäytymispäätöksiin ovat kyseisiin työnantajiin liittyvät epäselvyydet ja laiminlyönnit.
Kaikki turvapaikkahakemukset käsitellään EU:ssa yhteisten kriteerien mukaisesti9.7.2026 10:00:29 EEST | Tiedote
Viime aikoina julkisuudessa on käyty keskustelua venäläisten turvapaikkahakemuksista sekä Maahanmuuttoviraston niihin tekemistä päätöksistä ja niiden perusteista. Venäjän kansalaisten turvapaikkahakemusten käsittelyssä ei ole tapahtunut linjausmuutoksia, jotka ohjaisivat myönteisten ja kielteisten päätösten jakaumaa.
Osittainen keskeytys iranilaisten hakijoiden turvapaikkapäätöksentekoon päättyy1.7.2026 10:00:16 EEST | Tiedote
Maahanmuuttovirasto keskeytti turvapaikkahakemusten päätöksenteon osittain helmikuussa 2026 Iranin turvallisuustilanteen muutosten vuoksi. Tämän jälkeen Maahanmuuttovirasto on seurannut maan tilannetta ja kerännyt siitä tietoa. Kerätyn maatiedon perusteella virasto voi jatkaa kaikkien iranilaisten turvapaikkahakemusten käsittelyä.
Maahanmuuton tulevaisuusarviot: työperusteisiin oleskelulupiin odotetaan kasvua, opiskelijoiden määrä laskussa29.6.2026 11:00:22 EEST | Tiedote
Maahanmuuttoviraston ennakointiverkosto on päivittänyt arvionsa vuoden 2026 ja 2027 hakemusmääristä. Arviot kattavat kaikkien työntekijöiden, opiskelijoiden ja turvapaikanhakijoiden ensimmäiset hakemukset sekä tilapäisen suojelun määrät.
EU uudistaa turvapaikkajärjestelmää – muutoksia myös vastaanottopalveluihin ja maastapoistamiseen 12.6.202612.6.2026 10:00:25 EEST | Tiedote
EU:n uuden muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen soveltaminen alkaa Suomessa 12.6.2026. Muutoksia on tullut myös ulkomaalaislakiin ja vastaanottolakiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme