Taiteen ja kulttuurin valtionavustusten leikkaukset uhkaavat toiminnan kehittämistä ja kansainvälistymistä, todetaan tuoreessa tutkimuksessa
25.6.2025 12:05:37 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Taiteen ja kulttuurin (harkinnanvaraisten) valtionavustusten leikkaukset koettelevat lähes kaikkia tukea saavia organisaatioita, erityisesti yhdistyksiä. Vaikka leikkaukset heikentävät perustoimintaa, ne rajoittavat ennen kaikkea toiminnan kehittämistä ja kansainvälistymistä, todetaan Jyväskylän yliopiston tuoreessa tutkimuksessa. Selvityksen tilasi opetus- ja kulttuuriministeriö.

Valtionavustusten rooli merkittävä
Kyselyyn vastanneet (n=54) organisaatiot saivat vuonna 2024 avustuksia siten, että pienin ilmoitettu avustusten määrä oli 5 000 euroa ja suurin 942 000 euroa. Avustusten mediaani oli 50 000 euroa. 87 prosenttia vastanneista (n=52) organisaatioista ilmoitti saavansa avustuksia useammasta kuin yhdestä rahoituslähteestä. Noin 93 prosenttia kaikista vastaajista (n=54) kuvasi harkinnanvaraisten valtionavustusten roolin olevan organisaation toiminnan kannalta merkittävä, erittäin merkittävä, keskeinen tai jopa toiminnan elinehto.
Vuonna 2024 hieman yli puolet vastaajista ilmoitti saaneensa avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä tai säätiöiltä. Yleisimmin ulkopuolista rahoitusta saatiin kahdesta lähteestä (28 % vastaajista; luvussa on huomioitu myös jäsenmaksut ja omat myyntitulot). Taiteen edistämiskeskuksen avustuksia oli saanut 44 prosenttia vastaajista, ja 25 prosenttia oli saanut tukea sekä Taiken että säätiön kautta. Museoviraston tukea oli saanut 14 prosenttia vastaajista. Kukaan ei ilmoittanut saaneensa rahoitusta työ- ja elinkeinoministeriöltä tai Business Finlandilta.
Harva toimii enää yhden rahoituslähteen varassa
Kyselyn mukaan kulttuurialan kolmannen sektorin toimijat ovat tiukassa taloustilanteessa pyrkineet monipuolistamaan rahoituspohjaansa, ja vain harva toimii enää yhden rahoituslähteen varassa. Tämä ei kuitenkaan vähennä valtionavustusten merkitystä: 69 prosenttia vastaajista ilmoitti, että avustusten määrä oli muuttunut vuodesta 2023. Näistä 81 prosentilla avustukset olivat pienentyneet – yleisimmin musiikin, kulttuuriperinnön ja kuvataiteen aloilla. Suurin yksittäinen ilmoitettu vähennys oli 60 000 euroa.
Valtion talousarviossa taiteen ja kulttuurin määrärahoja vähennettiin vuonna 2024 yhteensä noin 16 miljoonalla eurolla verrattuna vuoteen 2023. Leikkaukset johtuvat muun muassa elpymis- ja palautumissuunnitelman rakennetuen päättymisestä, Turun tuomiokirkon kertaluonteisen avustuksen loppumisesta, eduskunnan kertaluonteisten lisäysten poistumisesta, rahapelituottojen kompensaation tason muutoksesta sekä neljän miljoonan euron hallitusohjelman mukaisista säästöistä.
Leikkausten vaikutukset näkyvät kentällä selvästi: 64 prosenttia vastaajista koki, etteivät nykyiset määrärahat riitä perus- tai kehittämistoiminnan tavoitteiden saavuttamiseen. Henkilötyövuodet ovat vähentyneet, kehittämistoimia on lopetettu ja osallistumismaksuja nostettu. Noin 40 prosentilla vastanneista työllisten määrä oli laskenut. Samaan aikaan kuormitus ja epävarmuus henkilöstön keskuudessa ovat lisääntyneet, ja vapaaehtoistyön osuus on kasvanut.
Tutkimuksen toteutus
Jyväskylän yliopiston tutkimusryhmä toteutti alkuvuonna 2025 kyselyn taide- ja kulttuurialan organisaatioille osana selvitystä valtionrahoituksen nykytilasta. Kyselyssä kartoitettiin vuoden 2024 harkinnanvaraisten valtionavustusten leikkausten vaikutuksia alan toimintaan. Vastauksia saatiin 54 organisaatiolta lähes kaikilta taiteen ja kulttuurin aloilta, painottuen musiikkialaan ja Helsingin alueelle. Osa vastaajista oli jo saanut vuoden 2025 avustuspäätöksen, osa odotti sitä vielä.
Tutkimusraportti on luettavissa täältä: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-86-0785-4
Yhteydenotot:
Ensisijainen: Projektitutkija Mikko Manninen, mikko.k.manninen@jyu.fi, p. 045 630 2620
Professori Miikka Pyykkönen, miikka.pyykkönen@jyu.fi, p. 040 805 4183
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko ManninenProjektitutkijaJyväskylän yliopisto
Puh:045 630 2620mikko.k.manninen@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Aikuiset oppivat vieraan kielen puheäänteitä nopeasti – yhdessä oppiminen voi vauhdittaa oppimista15.9.2026 09:03:14 EEST | Tiedote
Aikuiset voivat oppia vieraan kielen uusia puheäänteitä huomattavasti nopeammin kuin aiemmin on ajateltu. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa suomenkieliset aikuiset oppivat havaitsemaan mandariinikiinan sävelkulkuja jo neljän tunnin harjoittelun jälkeen. Tulokset viittaavat myös siihen, että toisen oppijan läsnäolo voi tukea oppimista erityisesti sen alkuvaiheessa.
Global Ranking of Academic Subjects 2026: Seitsemän JYU:n tieteenalaa mukana maailman parhaiden joukossa15.9.2026 08:38:12 EEST | Tiedote
Tiistaina 15.9.2026 julkaistussa Shanghai Rankingin eri tieteenalojen kansainvälisessä yliopistovertailussa (Global Ranking of Academic Subjects) Jyväskylän yliopisto sijoittuu sadan parhaan joukkoon kahdessa tieteenalaluokassa.
Työhyvinvoinnin vaikutukset syntyvät vuosien aikana, eivät yksittäisillä tempauksilla14.9.2026 10:37:53 EEST | Tiedote
LitM Antti Äikäs tutki väitöskirjassaan yhdeksän vuoden terveyden edistämisohjelmaa työpaikalla ja havaitsi, että pitkäjänteinen työhyvinvoinnin kehittäminen voi vähentää sairauspoissaoloja sekä tukea työntekijöiden terveyttä ja organisaation taloudellista tulosta.
Jyväskylän yliopisto ja UCLA vahvistavat yhteistyötään aiesopimuksella11.9.2026 11:11:26 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta sekä UCLA:n kasvatuksen ja informaatiotutkimuksen tiedekunta (School of Education and Information Studies) ovat allekirjoittaneet syyskuussa aiesopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa tiedekuntien välistä kansainvälistä yhteistyötä tutkimuksessa, koulutuksessa ja osaamisen kehittämisessä.
Luokanopettajan aikuiskoulutus ja tietojenkäsittelytiede kiinnostivat syksyn 2026 yhteishaussa11.9.2026 09:10:40 EEST | Tiedote
Syksyn yhteishaku korkeakouluihin päättyi torstaina 10.9.2026. Jyväskylän yliopistossa tänä syksynä viidessä hakukohteessa tarjolla olleisiin 117 opiskelupaikkaan pyrki 621 hakijaa, joilta kertyi hakukohdekohtaisia hakemuksia 683 kappaletta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme