Turun Osuuskauppa

S-market Nousiainen on uudistunut

25.6.2025 13:20:00 EEST | Turun Osuuskauppa | Tiedote

Jaa

S-market Nousiainen on uudistunut – asiakkaita palvelee nyt entistä tilavampi, toimivampi ja monipuolisempi lähikauppa. Uudistusta juhlitaan läpi viikonlopun 26.-29.6.2025.

Uudistuksessa myymälä sai reilusti lisää pinta-alaa, ja kaikki tilat päivitettiin kattavasti aina energiatehokkaasta valaistuksesta ovellisiin kylmäkalusteisiin ja hyllyihin saakka. Samalla käyttöön otettiin myös uusi pullonpalautusautomaatti.

- Valikoimia on tarkennettu erityisesti vastaamaan alueen asiakkaiden tarpeisiin. Tuoretuotteiden, kuten lihan ja kalan, tarjonta on kasvanut merkittävästi. Paistopisteen valikoimaa on laajennettu, ja uutena lisäyksenä asiakkaita palvelee kätevä take away -kahvipiste, kertoo ryhmäpäällikkö Tanja Raikaa Turun Osuuskaupasta.

Kolme itsepalvelukassaa nopeuttavat ostosten maksamista ja sujuvoittavat asiointia etenkin ruuhka-aikoina. Myymälän yhteydessä toimivat tuttuun tapaan myös apteekki ja pakettipiste.

S-market Nousiainen työllistää 21 osaavaa tekijää.
- Lämmin kiitos koko työporukalle hienosta työstä uudistuksen toteuttamisessa – ja iso kiitos myös asiakkaillemme kärsivällisyydestä remontin aikana, marketpäällikkö Päivi Hakamäki kiittelee.

Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, ryhmäpäällikkö Tanja Raikaa, puh. 010 764 5301

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Skanssiin10.8.2026 12:00:16 EEST | Tiedote

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen alkuvuodesta 2027. S-marketin uudistukset XXL:ltä vapautuvassa tilassa käynnistyvät syksyllä 2026. Uuden S-marketin myötä asiakasomistajien palvelut paranevat Skanssin alueella. - Uusi S-market itäisessä Turussa vahvistaa päivittäistavarakaupan palveluverkostoamme ja tukee Turun Osuuskaupan kasvustrategiaa. Skanssi on meille luonteva sijainti hyvien kulkuyhteyksien ja asiointivirtojen äärellä, ja uusi myymälä täydentää palvelujamme alueella, jossa meillä ei tällä hetkellä ole päivittäistavarakaupan palveluja. Myyntipinta-alaltaan noin 3 000 neliömetrin myymälästä rakennetaan moderni, sujuvaan arjen asiointiin suunniteltu S-market, kertoo toimitusjohtaja Niklas Österlund Turun Osuuskaupasta. Ennen myymälän avausta tilat remontoidaan ja uudistetaan. - Nykyisen lastauslaiturin paikalle rakennetaan remontissa uusi sisäänkäynti S-marketiin. Sisäänkäynnin yhteyteen tulee myös parkkipaikkoja, joten myymälään pääsee myös s

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye