Kohdennettu seulonta voi ehkäistä vaarallisia aivoverenvuotoja tupakoivilla keski-ikäisillä naisilla
26.6.2025 08:58:18 EEST | HUS | Tiedote
Suomalaisten neurokirurgien tutkimuksen mukaan jopa joka kymmenennellä tupakoivalla 50–60-vuotiaalla naisella on aivovaltimopullistuma. Tälle riskiryhmälle kohdennettu seulonta voi ehkäistä vakavia aivoverenvuotoja.
Aivovaltimopullistumat eli aneurysmat ovat aivoverisuoniseinämien heikentyneitä kohtia, joita esiintyy noin 2–3 prosentilla väestöstä. Useimmat pullistumat eivät aiheuta oireita, mutta pieni osa puhkeaa ja aiheuttaa hengenvaarallisen lukinkalvonalaisen aivoverenvuodon. Suomessa noin 40 % tällaisen vuodon saaneista menehtyy.
Aivovaltimopullistumat eivät ole perinnöllisiä, vaan syntyvät useimmiten aikuisiällä tupakoinnin ja korkean verenpaineen seurauksena. Tupakointi on merkittävin riskitekijä aivovaltimopullistumien puhkeamiselle, ja aiempien suomalaistutkimusten mukaan riski on poikkeuksellisen suuri tupakoivilla keski-ikäisillä naisilla.
Helsingin yliopistollisen sairaalan neurokirurgialla tehdyssä tutkimuksessa seulottiin aivoverisuonten tietokonetomografiakuvauksella 108 tupakoivaa 50–60-vuotiasta naista. Jopa 10 %:lla havaittiin aivovaltimopullistuma. Useimmat pullistumat olivat kooltaan pieniä, jolloin ensisijainen hoito on tupakoinnin lopettaminen ja verenpaineen hyvä hoito. Kahden naisen aivovaltimopullistuma hoidettiin ennaltaehkäisevällä leikkauksella.
”Kaikkia aivovaltimopullistumia ei ole tarvetta hoitaa leikkauksella tai suonensisäisellä sulkutoimenpiteellä. Usein tupakoinnin lopetus tai verenpainetaudin hyvä hoito riittävät pullistuman vuotoriskin pienentämiseen”, tarkentaa tutkimuksen päätutkija, neurokirurgi Justiina Huhtakangas.
Aivovaltimopullistumien seulonnan hyödyt ja haitat punnittava
Suomessa on noin 38 000 tupakoivaa 50–60-vuotiasta naista, joista ainakin osa voisi hyötyä seulonnasta. Tutkimuksen perusteella ei vielä voida antaa virallista suositusta seulonnan laajentamisesta.
”Tämä on ensimmäinen tutkimus, jossa seulonta on kohdennettu ihmisiin, joilla tiedetään olevan erityisen korkea riski sairastua lukinkalvonalaiseen aivoverenvuotoon ja menehtyä tautiin. Seulonta ja riskitekijöihin eli tupakointiin ja korkeaan verenpaineeseen puuttuminen voi vähentää ennenaikaisia kuolemia tässä riskiryhmässä, jopa ilman kirurgista tai suonensisäistä hoitoa”, kommentoi aivoverisuonisairauksiin erikoistunut neurokirurgi Miikka Korja, joka on myös seulontatutkimuksen tutkijalääkäreitä.
HUSin neurokirurgit korostavat, että seulonnan hyötyjä ja haittoja pitää vielä arvioida huolellisesti. Seulonta voi aiheuttaa myös ylihoitoa ja sairastuvuutta, jos kaikki pienetkin löydetyt aivoverisuonipullistumat hoidetaan toimenpiteillä. Toimenpiteisiin liittyy aina komplikaatioriskejä. Potilaiden hyvä informointi ja tukeminen on ensiarvoisen tärkeää.
Tupakoinnin lopettamisen tukeminen seulonnan yhteydessä voisi tuoda merkittäviä terveyshyötyjä. Seulonnan vaikuttavuudesta ja pitkän aikavälin hyödyistä on luvassa lisätutkimuksia niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.
Linkki tutkimusartikkeliin:
Yliopistollisessa sairaalassa tutkimus on osa hoitoa: arvioimme ja kehitämme jatkuvasti hoitoa tieteelliseen tutkimusnäyttöön ja potilaskokemukseen perustuen. Teemme HUSissa tiivistä tutkimusyhteistyötä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Julkaisemme vuosittain noin 2400 vertaisarvioitua tutkimusta, joita nostamme esiin uutisissamme.
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Justiina HuhtakangasLKT, neurokirurgian erikoislääkäriNeurokeskus, HUS ja Helsingin yliopisto
justiina.huhtakangas@hus.fiTietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
hus.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Genetiska undersökningar kan avslöja orsaken till plötslig oförklarlig död hos unga14.9.2026 09:18:15 EEST | Pressmeddelande
Den bakomliggande orsaken till plötslig oförklarlig död hos unga kan vara en sällsynt ärftlig sjukdom som nödvändigtvis inte kommer fram i vanliga undersökningar. Genetiska undersökningar är en viktig del särskilt i utredningen av plötsliga oväntade dödsfall hos unga. Genetiska undersökningar kan också bidra till att identifiera släktingar som omfattas av risken och förebygga eventuella allvarliga hjärthändelser.
Geenitutkimus voi paljastaa syyn nuoren selittämättömälle äkkikuolemalle14.9.2026 09:18:15 EEST | Tiedote
Nuoren selittämättömän äkkikuoleman taustalla voi olla harvinainen perinnöllinen sairaus, joka ei välttämättä tule esiin tavanomaisissa tutkimuksissa. Geenitutkimus on tärkeä osa erityisesti nuorten odottamattomien äkkikuolemien syyn selvittämisessä. Geenitutkimus voi myös auttaa tunnistamaan riskissä olevia sukulaisia ja ehkäistä mahdollisia vakavia sydäntapahtumia.
Genetic testing may reveal the cause of sudden death in a young person14.9.2026 09:18:15 EEST | Press release
The reason for an unexplained sudden death of a young person may be a rare hereditary disease that can remain undetected in standard examinations. Genetic testing is an important part of investigating the cause of an unexpected sudden death, especially in adolescents. Genetic testing may also help to identify relatives who are at risk of sudden death, and to prevent possible severe cardiac events.
Svår RS-virusinfektion kan öka risken att barnet drabbas av astma i den tidiga barndomen8.9.2026 07:55:55 EEST | Pressmeddelande
En svår RS-virusinfektion i spädbarnsåldern ser ut att öka risken för pipande andning och astma i den tidiga barndomen. I en nyligen publicerad studie identifierades också ett nytt genområde som är förknippat med benägenheten att drabbas av RS-virusinfektion.
Vaikea RSV-infektio voi lisätä lapsen riskiä sairastua astmaan varhaislapsuudessa8.9.2026 07:55:55 EEST | Tiedote
Vauvana sairastettu vakava RSV-infektio näyttää lisäävän hengityksen vinkunan ja astman riskiä varhaislapsuudessa. Vastajulkaistussa tutkimuksessa tunnistettiin myös uusi geenialue, joka liittyy alttiuteen sairastua RSV-infektioon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme