Tilastointivirhe vaikuttaa hyvinvointialueiden rahoitukseen – Kanta-Hämeen rahoitus laskemassa 2,8 miljoonaa euroa vuonna 2026
26.6.2025 14:43:59 EEST | Oma Häme | Uutinen
Virheellinen tietosiirto Tilastokeskukselle heijastuu hyvinvointialueiden valtionrahoituksen ennusteisiin – vaikutukset toteutuvat täysimääräisinä vuodesta 2027 alkaen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) havaitsi 24.6.2025 virheen sairastavuustietojen käsittelyssä. Virhe liittyy THL:n Tilastokeskukselle toimittamaan tietokantaan, jonka perusteella laskettiin hyvinvointialueiden valtionrahoituksen ennakkotiedot vuodelle 2026.
Kyse ei ole hyvinvointialueiden diagnoositiedoista, joista THL tiedotti juhannusviikolla, vaan sairastavuusaineiston osittaisesta puuttumisesta. Tilastokeskukselle toimitetusta aineistosta puuttuivat hyvinvointialueiden toimittavat tiedot ajanjaksolle 6/2024–2/2025. THL:n mukaan virhe tapahtui tietojen siirrossa sen järjestelmistä Tilastokeskukselle. Oma Häme on toimittanut alueen päivitetyt tiedot THL:lle ajoissa ja oikean prosessin mukaisesti.
Sairastavuusaineisto on osa valtionrahoituksen perustana toimivien tarvekertoimien määrittämistä, ja sen tietopohja perustuu 28.2.2025 mennessä toimitettuihin tietoihin. Puutteellisten tietojen vuoksi useiden hyvinvointialueiden rahoitusennusteet vuodelle 2026 ovat virheellisiä. Valtiovarainministeriö on nyt päivittänyt vuoden 2026 ennakollisessa rahoituslaskelmassa käytetyt tarvekertoimet ja julkaissut päivitetyn rahoituslaskelman, joka vaikuttaa valtionrahoituksen alueelliseen kohdentumiseen.
Vaikutukset Kanta-Hämeessä
Virheellinen tausta-aineisto vaikuttaa hyvinvointialueiden sote-rahoitusosuuteen ja muuttaa alkuperäistä ennakollista rahoituslaskelmaa ensi vuodelle. Arviolaskelmien mukaan Kanta-Hämeen hyvinvointialueen vuoden 2026 valtionrahoitus pienenee noin 2,8 miljoonaa euroa. Tämä vastaa noin 16 euron vähennystä asukasta kohden. Sote-rahoituksen kokonaissummaksi muodostuu 826,7 miljoonaa euroa, kun aiempi arvio oli 829,4 miljoonaa euroa.
– Koska valtionrahoitus perustuu vuosien 2022 ja 2023 keskiarvoon, vaikutus ei näy vielä täysimääräisesti vuonna 2026. Vuonna 2027 vaikutus toteutuu kokonaisuudessaan ja arvioimme sen laskevan vuoden 2027 rahoitusta Kanta-Hämeen hyvinvointialueella noin 4 miljoonaa euroa, kertoo rahoitus- ja investointijohtaja Petrus Kukkonen.
Valtionrahoitus tarkistetaan vielä kahdesti vuoden 2025 aikana – syys- ja joulukuussa. Syyskuun tarkistus julkaistaan 22.9. ja lopullinen rahoituksen taso määräytyy eduskunnan hyväksyttyä valtion budjetin vuodelle 2026. Valtiovarainministeriö käyttää Tilastokeskuksen tietoja rahoituslaskelmien pohjana.
– Oma Häme on talousarvioraamin valmistelussa varautunut mahdollisiin rahoitustason muutoksiin edellisten vuosien kokemusten pohjalta. Tämä muutos valitettavasti syö merkittävän osan tekemästämme varauksesta ensi vuodelle. Tällä hetkellä hyvinvointialue ei voi luottaa valtiovarainministeriön julkaisemiin ennakkolaskelmiin, vaan alueen on varovaisuusperiaatteen mukaisesti varauduttava muutoksiin, toteaa Petrus Kukkonen.
– Näyttää siltä, että tässä on ollut vähän tuuria matkassa ja muutokset eivät ole massiivisia. Inhimillisiä virheitä toki sattuu. Se ei poista tosiasiaa, että tietojen siirrosta, jonka perusteella jaetaan 25 miljardia valtionrahoitusta, puuttuvat kontrolliprosessit. Se, mikä valtion päässä on tilastointivirhe, merkitsee meille hyvinvointialueella tässä kohtaa noin 50 hoitajan työpanosta vastaavan säästön etsimistä ensi vuodelle. Kysymys herää väistämättä - voimmeko luottaa siihen, että tiedot ovat nyt oikein, kysyy hyvinvointialuejohtaja Olli Naukkarinen.
Oma Hämeessä on entuudestaan käynnissä laaja-alaiset talouden tasapainottamistoimet, jotka kattavat kaikki toimialat. Rahoituksen muutos lisää talouden sopeuttamistarvetta, jota arvioidaan osana Oma Hämeen talousarvion valmistelua vuodelle 2026.
Yhteyshenkilöt
Olli Naukkarinenhyvinvointialuejohtaja
Puh:050 306 5560olli.naukkarinen@omahame.fiPetrus Kukkonenrahoitus- ja investointijohtaja
Puh:0504617820petrus.kukkonen@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Hoitotarvikkeiden toimitukset pakettiautomaatteihin laajenevat Forssan seudulle 7.9. alkaen4.9.2026 13:19:16 EEST | Uutinen
Forssan seudun asiakkaat voivat nyt tilata hoitotarvikkeita Postin pakettiautomaatteihin alkaen 7.9.2026. Uusi toimitusmalli, joka on jo käytössä Riihimäellä, lyhentää toimitusaikaa ja sujuvoittaa palvelua. Laajennus kattaa Forssan, Humppilan, Tammelan, Jokioisten ja Ypäjän. Lisää tietoa Oma Hämeen verkkosivuilla.
Viipurintien sote-keskuksen palvelut laajenevat syksyllä – Idänpään ja Ojoisten terveysasemat muuttavat Viipurintielle syyskuussa3.9.2026 14:39:30 EEST | Uutinen
Myös Hauhon hammashoitola muuttaa syyskuussa remontoituun G-taloon.
Nuorten imppaus on lisääntynyt Kanta-Hämeessä nopeasti3.9.2026 11:43:49 EEST | Tiedote
Kanta-Hämeessä nuorten imppaus on kasvanut huolestuttavasti aiheuttaen terveysvaaroja. Oma Häme kehottaa vanhempia ja ammattilaisia keskustelemaan imppauksen riskeistä nuorten kanssa. Imppaus voi aiheuttaa vakavia terveyshaittoja, joten ilmiöön on puututtava varhain. Hakeutukaa terveydenhuollon ammattilaisten puoleen, jos olette huolissanne.
Lihavuus yleistyy Kanta-Hämeessä – kehitykseen halutaan puuttua nykyistä varhemmin2.9.2026 08:02:36 EEST | Tiedote
Lihavuus yleistyy nopeasti Kanta-Hämeessä, ja arvioiden mukaan vuonna 2040 lihavia on 40 % väestöstä. Oma Häme pyrkii puuttumaan tilanteeseen varhain strategisesti, tarjoamalla tukea elintapamuutoksiin ja painonhallintaan. Tavoitteena on vähentää terveysriskejä ja kustannuksia sekä parantaa asukkaiden hyvinvointia.
Aluehallitus käsitteli neuvolasuunnitelmaa1.9.2026 11:03:48 EEST | Uutinen
Maanantaina 31. elokuuta koolla ollut aluehallitus käsitteli taloutta, neuvolasuunnitelmaa sekä suun terveydenhuollon palveluverkkoa koskevia aloitteita. Aluehallitus hyväksyi vuoden 2026 toisen muutoskäyttösuunnitelman. Päivitys perustuu aluevaltuuston toukokuussa hyväksymiin ehdollisiin talousarviomuutoksiin, jotka tulivat voimaan valtiovarainministeriön myönnettyä Oma Hämeelle lisäaikaa kertyneiden alijäämien kattamiseen vuoden 2029 loppuun saakka. Muutoskäyttösuunnitelmassa talousarviomuutokset kohdennetaan toimialoilta tulosalueille. Muutosten jälkeen vuoden 2026 talousarvio on 35 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Toiminnan tavoitteet säilyvät pääosin ennallaan. Lisäksi aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle Kanta-Hämeen hyvinvointialueen neuvolasuunnitelman hyväksymistä vuosille 2026–2028. Suunnitelma kuvaa alueen neuvolatoimintaa ja sen painopisteitä osana perhekeskuksen monialaisia palveluja. Uudessa suunnitelmassa äitiys- ja lastenneuvolan toimintamallit on yhtenäistetty kok
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme