Turun yliopisto

Äidin raskausajan elintavat muovaavat lapsen kasvua 2-vuotiaaksi saakka

Jaa

Äidin kokonaisvaltainen terveyttä edistävä ruokavalio tukee lapsen kasvua syntymästä 2-vuotiaaksi saakka. Raskausdiabeteksella voi puolestaan olla epäsuotuisia vaikutuksia lapsen kasvuun, selviää juuri julkaistusta Turun yliopiston tutkimuksesta.

Äidin raskausajan terveys ja elintavat voivat muovata lapsen kasvua ja kehitystä vuosia syntymän jälkeen. Turun yliopiston äiti–lapsitutkimuksessa selvitettiin, missä määrin äidin ravinto, raskausdiabetes sekä kehonkoostumus raskausaikana vaikuttavat lapsen kasvuun syntymästä kahden vuoden ikään saakka.

Lasten kasvutiedot, eli pituus, paino ja päänympärys, kerättiin neuvolakorteista. Lasten sekä äitien raskaudenaikainen kehonkoostumus mitattiin ilmansyrjäyttämiseen perustuvalla pletysmografiaa hyödyntävällä laitteella. Äitien ravinnonsaantia selvitettiin ravinnonlaatukyselyllä ja ruokapäiväkirjoista. Raskausdiabetes diagnosoitiin sokerirasitustestillä.

– Havaitsimme, että vaikka lasten kasvu oli keskimäärin normaalia, ne lapset, joiden äideillä oli raskausaikana hyvä ruokavalion ravitsemuksellinen laatu, olivat pidempiä ja heidän päänympäryksensä oli suurempi verrattuna niihin lapsiin, joiden äitien ruokavalion ravitsemuksellinen laatu oli heikompi. Lisäksi rasvakudoksen määrä oli pienempi näillä lapsilla, kertoo väitöskirjatutkija Lotta Saros Turun yliopiston biolääketieteen laitokselta ja Ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskuksesta.

Tutkimuksessa selvisi myös, että äidin raskausaikana syömän ruokavalion ja lapsen painon välillä oli yhteys: suurempi tyydyttymättömien rasvahappojen ja kuidun saanti johti lapsen pienempään painoon.

– Jotkin ravintoaineet, kuten tyydyttymättömät rasvahapot, voivat laskea elimistön tulehdustilaa. Ruokavalion aiheuttama tulehdustila voisikin selittää tutkimuksessa havaittuja yhteyksiä äidin ruokavalion ja lapsen kasvun välillä, pohtii Saros.

Äidin raskausajan terveydellä voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia lapsen kasvuun

Tutkimuksessa selvisi, että lapsilla, joiden äideillä todettiin raskausdiabetes, oli pienempi päänympärys varhaislapsuudessa verrattuna niihin lapsiin, joiden äideillä ei todettu raskausdiabetesta.

Tutkimustulokset osoittivat myös, että äidin kehon suurempi rasvakudoksen määrä raskausaikana oli yhteydessä lapsen suurempaan pituuteen ja päänympärykseen.

– Havainnostamme tekee ainutlaatuisen se, ettei äidin kehonkoostumuksen ja lapsen kasvun yhteyttä ole aiemmin tutkittu, toteaa Saros.

Tutkimustulosten pohjalta voidaan todeta, että raskaudenaikainen kokonaisvaltainen terveyttä edistävä ruokavalio, joka sisältää esimerkiksi kasviksia, hedelmiä ja täysjyväviljatuotteita, tukee todennäköisesti niiden lasten kasvua, joiden äideillä on ylipainoa tai lihavuutta jo ennen raskautta ja jotka näin ollen kuuluvat myös raskausdiabeteksen riskiryhmään.

Tutkimustulokset on julkaistu Journal of Pediatric Gastroenterology and Nutrition -lehdessä 9.6.2025.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.

Turun yliopiston mediatiedotteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye