Luonto tarkastelussa – kesän 2025 näyttelyt kutsuvat tutkimaan ihmisen ja luonnon suhdetta Jyväskylässä
26.6.2025 15:38:10 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Kesällä 2025 Jyväskylässä luonto nousee taiteen keskiöön useissa näyttelyissä, jotka käsittelevät ihmisen ja ympäristön välistä suhdetta eri näkökulmista. Luontoteemaiset näyttelykokonaisuudet puhuttelevat niin aikuisia kuin lapsiakin. Luonto ystävänä -näyttely on Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteessä ja Tutkijankammio 3.0 -näyttely on Jyväskylän yliopiston Luontomuseossa Harjulla.

Luonto ystävänä -näyttelyssä Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteessä voit tutustua lasten näkökulmiin luonnosta.
Sieluni kuin
salainen tie on
aamuisin mänty
iltaisin kivi
Yllä oleva runo on poimittu Me runoillaan luonnosta -teoksesta, johon lasten ja nuorten yliopiston kerholaiset ovat luoneet tunnelmatuokioita luontokokemuksistaan.
Mitä tunteita luonto herättää? Miltä muutokset maisemassa näyttävät lasten silmin? Kuinka pitää huolta luonnosta? Näitä ja muita kysymyksiä pohdittiin Lasten ja nuorten yliopisto JYUnioreiden tiedekerhoissa ja -leireillä keväällä 2025. Lopputuloksena syntyi piirroksista, veistoksista, kollaaseista ja runoista koostuva näyttely, jossa käsitellään luontokokemuksia, ihmisten jättämää jälkeä ympäristöön, tulevaisuuden maisemia, veden merkitystä, kiintymystä luontoon sekä huolta saasteista, sodista ja eläinten elinympäristöjen pienenemisestä.
Luonto ystävänä –näyttelyn teoksissa lapset kuvaavat omaa luontosuhdettaan. Teoksissa korostuu luonnon merkitys ja sen monimuotoisuus, herättäen katsojissa tietoisuutta ja vastuuntuntoa luonnon suojelusta. Näyttelytilaan on koottu tehtäviä, jotka innoittavat koko perheen tutkimaan ja pohtimaan omaa luontosuhdettaan.
Luonto ystävänä -näyttelyn ovat tuottaneet Jyväskylän yliopiston Tiedemuseo ja Jyväskylän kesäyliopisto osana JYUniorit Lasten ja nuorten yliopistotoimintaa. Näyttely on Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteessä, Tietoniekka, 1. krs. (Seminaarinkatu 15). Näyttely on esillä 9.5.–29.8.2025. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaan: https://www.jyu.fi/fi/osc/kirjasto
Lisätietoja:
Jonna Timonen (tavattavissa 23.–27.6. ja 28.7. lähtien)
Jyväskylän yliopisto/Avoimen tiedon keskus
p. 040 805 4284
jonna.e.timonen@jyu.fi
Kristiina Niemi-Kaija (tavattavissa 23.-27.6 ja 4.8. lähtien)
Jyväskylän kesäyliopisto
p. 044 760 3726
Luontomuseossa pääset sukeltamaan Tutkijankammioon
Mitä kansalaistiede on ja miten sitä voidaan hyödyntää tieteessä? Tule ottamaan selvää jo kolmatta kertaa järjestettävään Tutkijankammioon. Esillä on tuttuun tapaan nostoja Jyväskylän yliopiston Tiedemuseon omista kokoelmista. Näyttelystä löytyy tutkittavaa eri-ikäisille!
Tutkijankammio 3.0 -näyttelyn ovat tuottaneet Jyväskylän yliopiston Tiedemuseo yhteistyössä Jyväskylän yliopiston Digitaalisen kansalaistiedekeskuksen kanssa. Näyttely on vaihtuvien näyttelyiden tilassa Jyväskylän yliopiston Luontomuseossa, Harjun Vesilinna (Ihantolantie 5), Näyttely on esillä 9.5.–28.9.2025. Avoinna ti-pe klo 12–18 ja la-su klo 12–17. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Lisätietoja:
Tanja Koskela (tavattavissa 23.6.–11.7. ja 11.8. lähtien)
Jyväskylän yliopisto/Avoimen tiedon keskus
p. 0400 248 063
tanja.a.e.koskela@jyu.fi
Anni Aroluoma (tavattavissa 4.8. lähtien)
Jyväskylän yliopisto/Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
p. 040 805 4837
anni.aroluoma@jyu.fi
Kesän 2025 muut luontoteemaiset näyttelyt Jyväskylässä
- Kenen luonto? – yhteisillä poluilla Jyväskylän taidemuseossa, 17.5.–7.9.2025.
- Jonna Suurhasko – Dribble of Being Jyväskylän taidemuseossa, Galleria 17.5.–7.9.2025.
- Maa opettaa & Lumottu metsä Taidetila Ilmiö, Jyväskylän taidemuseossa, 17.5.–7.9.2025.
- Sustainable Darkroom: My Work Here Is Done Galleria Ratamossa, 8.5.–29.6.2025.
Avainsanat
Kuvat

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Uusi korkeakoulujen yhteinen juoksutapahtuma tuo satoja opiskelijoita Finlandia Marathonille7.9.2026 15:24:57 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu järjestävät perjantaina 11. syyskuuta ensimmäistä kertaa yhteisen juoksutapahtuman, uMove Fun Runin, joka toteutetaan osana Finlandia Marathonia Jyväskylän Rantaraitilla.
Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta mukana juhlistamassa Pridea 7.–13.9.2026 – teemana liikuntarauha4.9.2026 10:17:16 EEST | Tiedote
Jyväskylän Pride -viikkoa vietetään 7.–13.9.2026. Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta JYY ovat tuttuun tapaan mukana tapahtumassa. Tapahtuman järjestää Jyväskylän Seta ry.
Data valjastetaan pelaajakehityksen tueksi: KalPa ja Jyväskylän yliopisto rakentavat uudenlaista pelaajapolkua3.9.2026 10:57:26 EEST | Tiedote
KalPa Hockey Oy:n ja Jyväskylän yliopiston JYU-Vuokatin yhteishankkeessa kehitetään datapohjaisia työkaluja, joiden avulla voidaan seurata nuorten jääkiekkoilijoiden kehitystä juniorivuosista aina ammattilaistasolle asti. Samalla pyritään ehkäisemään ylikuormitusta ja tunnistamaan lahjakkuuksia nykyistä yhdenvertaisemmin.
Jyväskylän yliopisto sai Nature Positive Universities -todennuksen ensimmäisten joukossa maailmassa3.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistolle on myönnetty kansainvälinen Nature Positive Universities –varmennus vuodelle 2026. Jyväskylän yliopisto on edelläkävijä, joka sai tunnustuksen onnistuneesta työstään luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi ja luontopositiivisuuden edistämiseksi.
Rehtori Jari Ojala: Yliopistot kovien ulkoisten paineiden kourissa2.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston lukuvuoden 2026-2027 avajaiset 2.9.2026 Rehtori Jari Ojalan avajaispuhe (Vapaa julkaistavaksi 2.9. klo 14)
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme