Oma Häme

Tekoäly valjastetaan tunnistamaan nuorten mielenterveyshaasteet ja tuen tarve

27.6.2025 09:47:27 EEST | Oma Häme | Tiedote

Jaa

Oma Häme sai Sitralta rahoitusta MieliReitti-hankkeelle.

Oma Hämeen MieliReitti-hanke sai Sitralta sadan tuhannen euron rahoituksen tekoälypohjaisen mallin kehittämiseen, jonka avulla pyritään tunnistamaan 13–23-vuotiaita nuoria, joilla on riski ajautua mielenterveyspalveluiden piiriin. 

MieliReitti-hankkeessa kehitetään tekoälyratkaisua nuorten mielenterveyshaasteiden ennakoivaan tunnistamiseen. Tavoitteena on ohjata riskiryhmään kuuluvat nuoret ajoissa matalan kynnyksen palveluihin ja vahvistaa hyvinvointialueen kykyä kohdentaa tukea oikea-aikaisesti. Hankkeen sovelluskehitystyötä tekevät Oma Hämeen kehittämisyksikkö ja tietojohtamisen asiantuntijat yhdessä ulkoisen kumppanin kanssa. 

– Koemme, että kohderyhmänä nuoret ovat erittäin tärkeä, koska nuoruus on kriittinen elämänvaihe, jossa tuen saaminen ajoissa voi heijastua pitkälle tulevaisuuteen, sanoo Oma Hämeen tieto- ja vaikuttavuusjohtaja Katja Antikainen

Tekoälymallin pohjana hyödynnetään Kanta-Hämeen hyvinvointialueen tietoaltaan dataa sekä tutkimustietoa nuorten mielenterveyteen vaikuttavista tekijöistä. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti sellaiset taustatekijät, joihin varhaisella puuttumisella voidaan vaikuttaa. Mallin kehittämisessä ovat mukana Oma Hämeen perhekeskuspalvelut sekä mielenterveys- ja päihdepalvelut.  

Sitran rahoittama hanke on osa laajempaa pyrkimystä siirtää sosiaali- ja terveydenhuollon painopistettä ennaltaehkäisyyn. MieliReitti on yksi neljästä hyvinvointialueilla toteutettavasta kokeilusta, joissa hyödynnetään data- ja tekoälypohjaisia menetelmiä ennakoivien palveluiden kehittämiseksi. Hankkeet päättyvät kesäkuussa 2026.  

Sitra kirittää ennakoivien menetelmien käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollossa neljän hankkeen avulla - Sitra Rahoitushaku: Ennakoiva sosiaali- ja terveydenhuolto - Sitra 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Aluehallitus käsitteli neuvolasuunnitelmaa1.9.2026 11:03:48 EEST | Uutinen

Maanantaina 31. elokuuta koolla ollut aluehallitus käsitteli taloutta, neuvolasuunnitelmaa sekä suun terveydenhuollon palveluverkkoa koskevia aloitteita. Aluehallitus hyväksyi vuoden 2026 toisen muutoskäyttösuunnitelman. Päivitys perustuu aluevaltuuston toukokuussa hyväksymiin ehdollisiin talousarviomuutoksiin, jotka tulivat voimaan valtiovarainministeriön myönnettyä Oma Hämeelle lisäaikaa kertyneiden alijäämien kattamiseen vuoden 2029 loppuun saakka. Muutoskäyttösuunnitelmassa talousarviomuutokset kohdennetaan toimialoilta tulosalueille. Muutosten jälkeen vuoden 2026 talousarvio on 35 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Toiminnan tavoitteet säilyvät pääosin ennallaan. Lisäksi aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle Kanta-Hämeen hyvinvointialueen neuvolasuunnitelman hyväksymistä vuosille 2026–2028. Suunnitelma kuvaa alueen neuvolatoimintaa ja sen painopisteitä osana perhekeskuksen monialaisia palveluja. Uudessa suunnitelmassa äitiys- ja lastenneuvolan toimintamallit on yhtenäistetty kok

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye