Adlercreutz: Kaikilla on oikeus olla oma itsensä
28.6.2025 11:59:30 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
Tänään Helsingin kadut täyttyvät yhteisöllisydestä Pride-kulkueen myötä. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz osallistuu kulkueeseen yhdessä valtioneuvoston ja RKP:n kanssa.

– Oikeus olla oma itsensä tulisi tänä päivänä olla itsestäänselvyys. Näin ei kuitenkaan ole, sillä oikeutta omaan identiteettiin kyseenalaistetaan monin paikoin ympäri maailmaa – myös Euroopassa. Siksi on niin tärkeää puolustaa kaikkien yhdenvertaisuutta, sanoo Adlercreutz.
Tämän vuoden teema, Ylpeyttä ilman rajoja, nostaa esiin erityisesti sateenkaarevat siirtolaiset ja sen, miten tärkeää on, että Suomi on turvallinen maa myös heille, jotka ovat joutuneet jättämään kaiken taakseen.
– RKP haluaa, että Suomi on avoin yhteiskunta kaikille. Jotta näin olisi, meidän on huolehdittava siitä, ettei kukaan jää ulkopuolelle. Etenkin nuorten tilanne on huomioitava. Tiedämme, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat lapset ja nuoret voivat useammin huonosti ja kokevat turvattomuutta koulussa, Adlercreutz sanoo
– Tähän on saatava muutos, ja siksi julkistimme toukokuussa kehittämisohjelman, jonka tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kouluissa, Adlercreutz sanoo.
Kehittämishjelma tarjoaa kouluille ja opettajille konkreettisia työkaluja turvallisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi oppilaiden taustasta, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.
– Jokaisella lapsella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi koulussa ja tulla kohdelluksi kunnioittavasti. Meidän vastuullamme on varmistaa, että tämä toteutuu, sanoo Adlercreutz.
Yhteyshenkilöt
Andreas Elfvingspecialmedarbetare, erityisavustaja (Anders Adlercreutz)
Puh:+358 50 310 0274Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Lisa Björkskog ny praktikant för Europaparlamentariker Anna-Maja Henriksson11.9.2026 12:13:45 EEST | Pressmeddelande
Europaparlamentariker Anna-Maja Henrikssons stab i Bryssel fortsätter att erbjuda praktikplatser. I september började Lisa Björkskog i rollen som ny praktikant.
Lisa Björkskog Anna-Maja Henrikssonin uudeksi harjoittelijaksi11.9.2026 12:13:45 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikko Anna-Maja Henrikssonin toimisto Brysselissä jatkaa harjoittelupaikkojen tarjoamista. Syyskuussa Lisa Björkskog aloitti uutena harjoittelijana.
Henriksson lyfte försvarsfrågor med president Macron9.9.2026 19:01:01 EEST | Pressmeddelande
Europaparlamentariker, Renew Europes vice ordförande Anna-Maja Henriksson (SFP) träffade president Emmanuel Macron den 9 september i samband med Renew-gruppens möte i Paris.
Henriksson nosti puolustuskysymykset esille presidentti Macronin kanssa9.9.2026 19:01:01 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentin jäsen ja Renew Europe -ryhmän varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP) tapasi presidentti Emmanuel Macronin 9. syyskuuta Renew-ryhmän kokouksen yhteydessä Pariisissa.
SFP i Österbotten nominerar fler kandidater till riksdagsvalet 20278.9.2026 18:29:34 EEST | Pressmeddelande
SFP i Österbotten fortsätter att stärka sin kandidatlista inför riksdagsvalet 2027. Vid kretsstyrelsens sammanträde den 8 september nominerades ytterligare två kandidater.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme