Salamoinnin aiheuttama asetinlaitevika haittaa metron liikennöintiä - korjaustyöt saattavat kestää tiistaihin

30.6.2025 10:26:29 EEST | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote

Jaa

Sunnuntain kesämyrskyn vuoksi metroliikenne ei jatka vielä maanantaiaamuna Kaitaan asemaa edemmäs. Liikenne palautetaan heti, kun viat on saatu korjattua ja tarvittavat turvallisuustestit tehtyä.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ahkeroitiin, jotta kolme läntisintä asemaa olisi saatu liikennöintikuntoon maanantain liikenteeseen, työt kuitenkin jatkuvat vielä. Tarkkaa arviota töiden kestosta ei osata vielä antaa. Tällä hetkellä välitavoitteena on saada toinen raide liikennöitävään kuntoon, jolloin voitaisiin alkaa ajaa yhdenraiteenajoa myös Soukka-Kivenlahti-osuudella.

– Tässä pitkäkestoisessa ja laajuudeltaan harvinaisessa viassa onnekasta ollut sen sijainti linjan päässä ja melko vähän kuormitetulla osuudella, kertoo Kaupunkiliikenteen turvallisuuspäällikkö Juhana Hietaranta.

Korvaavat bussit korjaustöiden ajan

Kaitaalta Kivenlahteen, Soukkaan ja Espoonlahteen pääsee bussilla 544. Kivenlahdesta ja Espoonlahdesta suositellaan ottamaan bussin 510, jolla pääsee muun muassa Helsingin ja Tapiolan suuntaan sekä Matinkylään (pysäkit Matinkylässä Länsiväylän varressa).

Lue lisää HSL:n uutisesta.

Yhteyshenkilöt

Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ­­­­­­­­­­­ ̶­  nyt ja tulevaisuudessa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Korjaus tiedotteeseen: Hakaniemen asemalla uusitaan eteläiset laituritasolle vievät liukuportaat - kulku metroon 1.10. alkaen vain pohjoisesta sisäänkäynnistä27.8.2026 13:15:12 EEST | Tiedote

Liitteenä olevaan karttakuvaan korjattu tietoja. Hakaniemen metroaseman laituritasolta torin puoleisille ratikka- ja bussipysäkeille vievät pitkät liukuportaat lippuhallin ja laiturin välillä suljetaan 1.10.2026. Käyttöikänsä päässä olevat liukuportaat uusitaan ja uudet liukuportaat otetaan käyttöön ennen kuin Kalasataman metrokatko alkaa. Liukuportaiden uusimisen arvioitu kesto on seitsemän kuukautta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye