Pirkanmaan hyvinvointialue

Aluehallitus lähetti talousarvion alustavat tavoitteet lausunnoille valiokuntiin ja vaikuttamistoimielimiin

30.6.2025 13:23:53 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote

Jaa

Aluehallitus lähetti vuoden 2026 talousarvion alustavat tavoitteet valiokunnille ja vaikuttamistoimielimille lausunnoille maanantaina pidetyn seminaarin pohjalta.

Talousarvioon sisältyy muun muassa palvelujen saatavuutta koskevia tavoitteita. Hyvinvointialueella tavoitellaan edelleen nopeampaa hoitoon pääsyä perusterveydenhuollon kiireettömään hoitoon kuin laki edellyttää. Alustavasti tavoitteena on, että 90 prosenttia palvelua tarvitsevista pääsisi hoitoon kahdessa viikossa. Suun terveydenhuollon tavoitteeksi asetettaisiin se, että 75 prosenttia asiakkaista pääisi hoitoon neljässä kuukaudessa.

Ensi vuoden alustavissa tavoitteissa näkyy myös alle 23-vuotiaita koskevan terapiatakuun toteuttaminen. Tavoitteena olisi niin ikään muun muassa vähentää ympärivuorokautista palveluasumista odottavien määrää sekä lisätä pirkanmaalaisten etäasiointia Digiklinikalla. Henkilöstön suositteluindeksissä (eNPS) tavoiteltaisiin arvoa 10 ensi vuoden loppuun mennessä sekä sairaspoissaolojen vähentämistä.

Hyvinvointialueen valiokuntien ja vaikuttamistoimielinten tulee antaa lausunnot ensi vuoden talousarvion tavoitteista 31.8 mennessä. Aluevaltuusto käsittelee tavoitteita lokakuussa pidettävässä talousarvioseminaarissa.

Toimeentulotukiuudistuksesta lausunto

Aluehallitus hyväksyi myös lausunnon toimeentulotuen kokonaisuudistuksesta. Hyvinvointialue pitää erityisen huolestuttavana riskinä sitä, että Kela tekisi perusosan alennuksen sisältäviä päätöksiä aina automaattisesti useammalle kuukaudelle kerrallaan. Hyvinvointialueen lausunnon mukaan alennuksen kohtuullisuutta voitaisiin tarvittaessa arvioida kuukausittain. Uudistukseen sisältyy hyvinvointialueen mukaan myös riski, että vaativissa olosuhteissa elävien ihmisryhmien, kuten päihteiden ongelmakäyttäjien ja asunnottomien elämäntilanteet vaikeutuisivat entisestään.

Lausunnossa arvioidaan, että hyvinvointialueen täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen kysyntä kasvaisi esimerkiksi vuokrarästien ja häätöjen vuoksi, jos uudistus hyväksyttäisiin esitetyssä muodossa.  

Äänin 7–6 hyvinvointialueen lausuntoon jäi kohta, että hyvinvointialue ei kannata ehdotusta, jonka mukaan perustoimeentulotukea voitaisiin myöntää ainoastaan Suomessa laillisesti oleskelevalle henkilölle.

Yhteyshenkilöt

Pirkanmaan hyvinvointialue

Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000,  ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.

Lisätietoja pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Uusi syöpähoito käyttöön Taysissa – tavoitteena, että yhä useampi peräsuolisyöpäpotilas välttää leikkauksen ja avanteen11.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote

Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (Tays) on otettu ensimmäisenä Suomessa käyttöön uusi peräsuolisyövän sädehoitomenetelmä. Hoitoa kutsutaan Tampereella tyköhoidoksi, sillä siinä voimakas sädeannos viedään peräsuolen kautta aivan kasvaimen viereen. Tavoitteena on hävittää kasvain niin, että yhä useampi potilas voi välttää suuren leikkauksen ja mahdollisen pysyvän avanteen.

Ikäihmisten palvelujen kysyntä ja tarjonta kasvaneet alkuvuonna – sairaalasta pääsee nyt nopeammin asumispalveluihin7.9.2026 11:09:38 EEST | Tiedote

Asiakkaiden määrä ikäihmisten palveluissa on alkuvuonna kasvanut. Palveluja on vastaavasti lisätty ja monipuolistettu. Sairaalassa ympärivuorokautiseen palveluasumiseen jonottavien määrä on vähentynyt vuodessa 16 prosenttia, selviää aluehallituksen käsittelemistä alkuvuoden seurantatiedoista. Aluehallitus käynnisti maanantaina myös kuntoutuspalvelujen liikkeenluovutuksen valmistelun Tammenlehvä Oy:n kanssa.

Pirkanmaan hyvinvointialueella halutaan puuttua nikotiinin haittoihin7.9.2026 10:42:37 EEST | Tiedote

Vaikka tupakointi on Suomessa saatu laskusuuntaan, nikotiiniriippuvuus ei ole vähentynyt, koska markkinoille on tullut uusia nikotiinituotteita. Nikotiinipussien käyttö on lähes kaksinkertaistunut nuorten keskuudessa kahdessa vuodessa, ja nikotiinin aiheuttamat haitat ovat kasvussa. Pirkanmaan hyvinvointialueella tarjotaan nyt uudenlaista tukea sähkösavukkeiden ja nikotiinituotteiden käyttäjille.

Pitkäniemen sairaala-alueen myynti käynnistymässä3.9.2026 17:41:22 EEST | Tiedote

Pirkanmaan hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaostolle esitetään 8.9. kokouksessa, että hyvinvointialue ryhtyy myymään Nokian Pitkäniemen sairaala-aluetta. Nokialla Pyhäjärven rannalla sijaitseva alue on valtakunnallisesti merkittävä rakennetun ympäristön kokonaisuus, ja osa rakennuksista on suojeltu. Alue esitetään myytäväksi kolmessa osassa: yhtenä isona kokonaisuutena ja kahtena yksittäisenä kohteena. Hyvinvointialueelle jää Pitkäniemeen vammaispalveluiden rakennuksia, jotka se omistaa myös jatkossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye