SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Toivotan Purralle tahdonlujuutta, nyt kun sitä viimein on työelämäasioissa löytynyt

30.6.2025 17:54:07 EEST | SDP | Tiedote

Jaa

SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar toteaa, että perussuomalaisten puheenjohtaja Purra on puoluetovereineen tekemässä aikamoista takinkäännön ilmaveiviä työelämäpuheissaan, mutta hyvä niin. Aiemmin ”henkisesti veltostuneet” suomalaiset kaipasivat Purran mielestä vähemmän paapomista ja puolueen ministeri puhui ammattiyhdistysliikkeestä ”ay-mafiana”.

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

- Perussuomalaiset on viimeisten kahden vuoden ajan antanut Suomen duunareille kerta toisensa jälkeen karmeita yllätyksiä. Ne yhdistettynä moniin arjen pärjäämistä heikentäviin leikkauksiin ovat olleet myrkkyä.

Nyt hallituksen suunnittelemat esitykset työsuhteiden pärstäkerroinirtisanomisista ja perusteettomista määräaikaisuuksista eivät kuulemma perussuomalaisille sellaisenaan enää kelpaa.

- Kaksi vuotta kokoomuksen asiamiehenä toimineet perussuomalaiset tuntuvat nyt kilvan vakuuttavan, että he kyllä ajattelevat myös työtätekeviä. Toistaiseksi sanat ja teot eivät juurikaan ole kohdanneet.

Razmyar toteaa, että on sinänsä sama, onko perussuomalaisten uusi huoli duunareista löytänyt innoitteensa hallitusohjelmakirjauksista vaiko puolueen galluppylvään pituudesta.

- On tietysti hyvä asia, jos perussuomalaiset ovat onnistuneet löytämään hallitusohjelmastaan edes jonkinlaisen perälaudan sille, kuinka paljon työssäkäyviä suomalaisia saa kyykyttää. Toivotan puolueelle tahdonlujuutta. Kunpa sitä olisi ollut työelämäasioissa jo aiemmin, Razmyar toteaa.

Yhteyshenkilöt

Nasima RazmyarSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja

Eduskunta-avustaja Merja Pulliainen p. +358 50 306 1120

nasima.razmyar@eduskunta.fi

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

SDP

Siltasaarenkatu 18-20 C

00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)

https://www.sdp.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Työpaikkoja alkaa syntyä – mutta missä ovat toimet työttömille?2.9.2026 13:59:03 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpo vakuutti budjettiriihen tiedotustilaisuudessa, että työpaikkoja alkaa syntyä ja työllisyyden voi odottaa paranevan tämän syksyn aikana. SDP:n 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm kysyy, missä ovat hallituksen konkreettiset toimet niille suomalaisille, jotka ovat työttöminä juuri nyt. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli heinäkuussa 289 000 työtöntä ja alle 25-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli 16,9 prosenttia.

SDP:n Malm vaatii pääministeri Orpoa selvittämään Kotkan akkumateriaalitehtaalla ilmennyttä työntekijöiden hyväksikäyttöä31.8.2026 14:03:27 EEST | Tiedote

Yle on tänään uutisoinut laajasti Kotkan akkumateriaalitehdaan työmaalla paljastuneista ongelmista, jotka kohdistuvat sen työntekijöihin. Työmaan kiinalaisia työntekijöitä on vaadittu allekirjoittamaan sopimus, joka on lainvastainen ja sallisi esimerkiksi palkkojen takaisinperinnän ja kieltää valitukset. Rakentamisesta vastaava tehdasyhtiö on osin valtio-omisteinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye