Kehärata täyttää tänään kymmenen vuotta – I- ja P-junat ovat löytäneet paikkansa HSL:n liikenteessä
1.7.2025 10:59:20 EEST | HSL Helsingin seudun liikenne | Tiedote
I- ja P-junat viettävät merkkipäiväänsä tänään. Muun muassa Helsingin keskustan, lentoaseman sekä Itä- ja Länsi-Vantaan yhdistävä Kehärata valmistui tasan kymmenen vuotta sitten, 1.7.2015.

Kyseessä oli HSL:n siihenastisen historian suurin liikenteen muutos. Kehärata-hankkeessa oli rakennettu yhteensä 18 kilometriä uutta rataa, josta 8 kilometriä tunneliin. Uudelle rataosuudelle avautui viisi uutta asemaa: Vehkala, Kivistö, Aviapolis, Lentoasema ja Leinelä. Samalla uudistettiin myös Tikkurilan asemarakennus.
Kymmenen vuoden aikana Kehäradasta on tullut oleellinen osa HSL:n joukkoliikenneverkkoa.
- I- ja P-junilla on matkustanut vuoden 2025 arkivuorokautena keskimäärin noin 94 000 matkustajaa.
- Uudella osuudella kaikkein suosituimmat asemat ovat olleet Lentoasema (n. 11 500 käyttäjää arkipäivässä) ja Kivistö (n. 9 400 käyttäjää arkipäivässä).
- Vuonna 2024 I- ja P-junilla tehtiin yhteensä noin 28,4 miljoonaa matkaa, mikä oli noin 8 prosenttia kaikista HSL-alueella tehdyistä matkoista. '
Kehärata teki HSL:n lähijunista verkoston
Kehärata mullisti useita yhteyksiä paitsi Vantaalla myös koko Suomessa. Vaikka kaikki HSL:n lähijunalinjat kulkevat edelleen Helsinkiin ja Helsingistä, Kehäradan myötä lähijunista muodostui todellinen verkosto.
Tikkurilan asema kuvaa tätä muutosta hyvin: vaikka asemalla on ennenkin vaihdettu kaukojunista lähijuniin, nyt Tikkurilasta on tullut oleellinen osa monen lentomatkustajan matkaketjua, niin ulkomaisten kuin suomalaistenkin. Lentoaseman matkustajat voivat vaihtaa kaukojuniin nimenomaan Tikkurilassa. Vuoden 2023 lippulajitutkimuksen perusteella Kehäradan junien matkustajista noin kymmenen prosenttia asuu muualla kuin pääkaupunkiseudulla tai sen ympäryskunnissa, mikä on selvästi suurempi osuus kuin muilla linjoilla. Tätä selittänee nimenomaan Kehäradan rooli lentomatkojen yhteydessä.
Samalla kehärata muutti Vantaan poikittaisia yhteyksiä, kun kaupungin kahden suurimman keskuksen, Tikkurilan ja Myyrmäen, välillä alkoi kulkea suoria junia. Kehäradan avaamisen yhteydessä myös Vantaan bussit saivat uudet reitit ja uudet linjanumerot – tätä ennen Vantaan sisäisillä busseilla saattoi olla päällekkäisiä linjanumeroita Helsingin ja Espoon bussien kanssa. Espoossa sama linjanumeroiden uudistus toteutui Länsimetron avautumisen jälkeen tammikuussa 2018.
Kehäradan I- ja P-junat olivat myös HSL-alueen ensimmäisiä lähijunalinjoja, joita ajettiin kokonaan matalalattiaisella kalustolla. Vielä vuonna 2015 HSL:n liikenteessä kulki myös korkealattiaisia SM2-junia – nykyään kaikki HSL:n junavuorot ajetaan SM5- eli Flirt-junilla. Kehäradan aloittaessa nämä junat olivat vielä sinivihreässä YTV-värityksessä, mutta sittemmin kaikki HSL-junat ovat saaneet värikseen violetin.
Kehärata vauhditti Vantaan kasvua
Kehäradan uusi osuus kulkee kokonaisuudessaan Vantaalla, ja siellä rata on vauhdittanut kaupungin kasvua. Kivistöön ja Leinelään on rakentunut kokonaan uudet asuinalueet, ja Aviapolis ja lentoasema taas muodostavat yhteensä yli 35 000 työpaikallaan Suomen toiseksi suurimman työpaikka-alueen.
Kehäradan avautumisen jälkeen moni asemanseutu on myös jatkanut kehittymistään: Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi lähtöaula on tuonut rautatieaseman entistä lähemmäs lentomatkustajia. Kivistöön taas avautui vuonna 2023 uusi kauppakeskus.
Junaradat rakennetaan kymmeniksi, jopa sadoiksi vuosiksi. Niinpä myös Kehäradan historia on vasta alussa. Paikallisjunaliikenne Helsingin seudulla alkoi vuonna 1886, kun Helsingin ja Järvenpään välillä alkoi kulkea neljä junaparia. Ne junat liikennöivät kuitenkin aivan erilaisella kaupunkiseudulla, jos aluetta nyt edes saattoi kaupunkiseuduksi kutsua.
Helsingissä oli tuolloin noin 20 000 asukasta. Nykyään Helsingin asukasluku on noin 687 000, ja yhteensä HSL-alueella ihmisiä on 1,4 miljoonaa.
Yhteyshenkilöt
HSL viestinnän päivystys
Puh:040 163 2818viestinta@hsl.fiKuvat

Linkit
Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2024 HSL:n toimintakulut olivat 894 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 872 miljoonaa euroa. HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuoden 2024 aikana 361 miljoonaa kertaa, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista.
Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/medialle
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Raitiovaunuliikenne Kruunusilloilla alkaa 7.11.31.8.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin raitiovaunuverkko laajenee itään lauantaina 7.11.2026, kun Kruunusillat-hankkeessa rakennettu raitiotie aukeaa liikenteelle. Uudella reitillä liikennöivät linjat 11 (Pasila–Kruunuvuorenranta) ja 12 (Rautatientori–Yliskylä).
HSL LOOKS -muotinäytöstapahtuma järjestetään keskustassa lauantaina 29.8. – Lue kaikki tarvittava tieto koottuna27.8.2026 10:13:00 EEST | Tiedote
Mitä: HSL LOOKS on kaikille avoin ja maksuton muotinäytöstapahtuma, jossa esitellään stylisti Minttu Vesalan, HSL:n, nousevien suomalaisten suunnittelijoiden ja Stadin ammattiopiston yhteistyöstä syntynyttä tyylikokonaisuutta. Lookit on luotu täysin kierrätysmateriaaleista ja liikennevälineisiin unohtuneista löytötavaroista. Sekä tyylikokonaisuus että tapahtuma juhlistavat kaupunkikulttuuria ja joukkoliikenteen monimuotoisuutta. Missä: Helsingin päärautatieaseman Kompassiaukio (Rautatientorin metroasema). Näytöstä voi seurata livenä myös HSL:n Instagramissa ja TikTokissa. Milloin: lauantaina 29.8. järjestetään kaksi samansisältöistä näytöstä klo 16 ja klo 18 Muuta: Tapahtumassa esiintyy lisäksi artisti Olga. Näytöksen malleina nähdään muun muassa Jorma Uotinen, Ina Mikkola, Isaac Sene, Sini Sabotage ja Jekku Berglund. Tapahtuma on osa Helsinki Design Weekin ohjelmistoa.
HSL ja stylisti Minttu Vesala järjestävät ainutlaatuisen kaupunkikulttuuria ja katutyyliä juhlistavan HSL LOOKS -muotinäytöstapahtuman Helsingin Päärautatieaseman Kompassiaukiolla lauantaina 29.8.20.8.2026 14:39:12 EEST | Tiedote
Helsingin seudun liikenne (HSL) toteuttaa stylisti Minttu Vesalan kanssa yhteistyössä HSL LOOKS -nimisen tapahtuman, joka juhlistaa pääkaupunkiseudun erilaisia tyylejä, kaupunkikulttuuria, joukkoliikenteen monimuotoisuutta ja kierrätysmuotia. Lisäksi se kannustaa matkustajia tuomaan rohkeasti esiin omaa tyyliään, sekä muistuttaa, että joukkoliikenteessä on tilaa kaikille ja jokainen voi olla siellä oma itsensä sekä kantaa omaa tyyliään ylpeydellä.
HSL:n hallituksen päätöksiä 18.8.202618.8.2026 14:22:23 EEST | Tiedote
HSL:n hallituksen käsiteltävinä olivat muun muassa HSL-korttien ja lippujen myynti- ja latauspalveluista vastaavien toimijoiden kilpailutus ja osavuosikatsaus 2/2026.
HSL:n liikennevälineisiin unohtuneista tavaroista noudetaan noin neljännes13.8.2026 14:38:10 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun julkisiin unohtuu vuosittain yli 30 000 tavaraa, joista noudetaan vain neljännes – mukana hääpuku, kalkkuna ja lehmien rapsutusharja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme