Vihreiden Jenni Pitko: “On vaikea nähdä, mistä hallitus on riidellyt, kun vaikuttavat ilmastotoimet loistavat poissaolollaan”
4.7.2025 19:15:36 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jenni Pitkon mukaan hallituksen perjantai-iltapäivänä odotteluiden jälkeen lausuntokierrokselle lähettämä Energia- ja ilmastostrategia on surullista luettavaa. Epämääräiset toimet ilman aikatauluja ja rahaa eivät vie hänen mukaansa Suomea hiilineutraalisuuden polulle.

– Hallitus viivytteli ensimmäiset kaksi vuotta uusien keinojen päättämistä ja samalla purki lukuisia edellisen hallituksen päättämiä keinoja. Nyt esitetyt keinot vahvistavat ilmassa olleet pelot, että tämä hallitus jättää kaikki merkittävät päätökset tuleville hallituksille, Pitko harmittelee.
Strategian lähettämistä lausuntokierrokselle edelsi kokoomus- ja perussuomalaisministereiden julkinen riitely, jota Pitko pitää kummallisena. Ympäristöpuolueena itseään markkinoivalta kokoomukselta olisi tämän jälkeen voinut hänen mukaansa odottaa edes hieman linjakkaampaa politiikkaa.
– Olen äärimmäisen pettynyt erityisesti kokoomukseen, joka taipui tässäkin ympäristöasiassa perussuomalaisille. Toimimattomuus ilmastopolitiikassa tulee Suomelle valtavan kalliiksi. On vaikea nähdä, mistä hallitus on riidellyt, kun vaikuttavat ilmastotoimet loistavat poissaolollaan, Pitko sanoo.
Pitko on huolissaan myös esitettyjen keinojen rahoituksesta. Vaikka kustannusarvioita toimille onkin strategiassa esitetty, on samalla kertaa todettu hallituksen tekevän kaikki rahoituspäätöksensä vasta budjettikäsittelyiden yhteydessä.
– Näiltäkin megatonnin kymmenysten päästövähennyskeinoilta putoaa pohja pois, mikäli hallitus ei voi sitoutua niiden toteuttamiseen. Se vaatii myös rahaa. Itse miettisin hallituksessa kuitenkin sitä, kuinka valtava lasku ilmastotoimien tekemättömyydestä Suomelle koituu, Pitko toteaa.
Esimerkkinä höttöisestä politiikasta Pitko mainitsee metsien hiilinielupaketin, jossa lisätään tukia mutta ei velvoitteita metsänhoitoon. “Informaatio-ohjaus” mainitaan strategiassa kymmenen kertaa, mutta päästövähennyksiin velvoittavia toimia sieltä on vaikea löytää etsimälläkään.
– Pelkällä informaatio-ohjauksella metsiemme käyttö tuskin muuttuu kestäväksi ilman aitoa saastuttaja maksaa -periaatteen käyttöönottoa ja hiilen ja luontohaitan hinnoittelua. Nykyiset metsätalouden tuet tulisi muuttaa kompensaatioksi hiilensidonnasta, Pitko vaatii.
Yhteyshenkilöt
Jenni PitkoVihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:09 432 3168jenni.pitko@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hopsu kiittää ulkoministeriä siirtokuntarajoituksien ajamisesta, mutta pelkää Suomen toimien jäävän auttamattoman riittämättömiksi9.9.2026 17:00:33 EEST | Tiedote
Suomi on eilen liittynyt 12 maan joukkoon, jotka ovat vahvistaneet aikovansa asettaa kansallisia pakotteita tai tukevansa Euroopan kaupparajoituksia Länsirannan siirtokunnista tuleville tuotteille. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu sanoo tämän olevan tervetullut, mutta täysin riittämätön toimi, ja penää miten Suomi aikoo konkreettisesti asiaa edistää.
Vihreiden Tynkkynen: Googlen investointi osoittaa vihreän siirtymän vetovoiman9.9.2026 13:08:15 EEST | Tiedote
Googlen jätti-investointi on rohkaiseva uutinen Suomen taloudelle ja työllisyydelle. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen muistuttaa kuitenkin, että datakeskuksia on moneen lähtöön – ja Suomeen sijoittuvien hankkeiden pitää olla kestäviä.
Vihreiden Hanna Holopainen: Tyttöjen potentiaali luonnontieteellisillä aloilla on tunnistettava8.9.2026 15:54:43 EEST | Tiedote
Suomen PISA-tulokset ovat viimeisimmän tutkimuksen mukaan jälleen kerran heikentyneet. Tällä kertaa PISA:n painotuksena oli luonnontieteelliset aineet. Vihreiden Hanna Holopainen esittää peiliin katsomista ja korjaavia toimia nuorten luonnontieteellisen osaamisen vahvistamiseksi.
Virta: 3 ratkaisua PISA-luisun pysäyttämiseen8.9.2026 11:52:57 EEST | Tiedote
Tänään julkaistuissa PISA-tuloksissa Suomen oppimistulokset olivat jälleen heikentyneet. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esittää kolmea periaatetta, jolla lasten ja nuorten oppimistuloksia voidaan parantaa.
Vihreiden Holopainen ja Hopsu: PISA:n hälytyskellot ovat soineet jo pitkään – esittävät työrauhaa luokkahuoneeseen ja jokaiselle oppilaalle sopivasti haastetta8.9.2026 11:38:17 EEST | Tiedote
Suomen PISA-tulokset ovat viimeisimmän tutkimuksen mukaan jälleen kerran heikentyneet. Lukutaidon heikkeneminen on erityisen huolestuttavaa. Vihreiden kansanedustajat Inka Hopsu ja Mari Holopainen esittävät erityisluokkien lisäämistä, luokkahuoneiden työrauhan turvaamista riittävällä henkilöstöllä ja paluuta kirjojen äärelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme