Peltovalvonnat alkaneet Etelä-Savossa
7.7.2025 09:42:44 EEST | Etelä-Savon ELY-keskus | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus aloitti maatilojen peltotukien valvontakäynnit heinäkuun alussa. Paikan päällä valvontakäynti tehdään tänä vuonna 33 tilalle. Tilakäyntien ohella tukiehtojen toteutumista seurataan satelliittikuvien avulla.

Peltotukihakemuksia jätettiin 17.6. päättyneessä tukihaussa Etelä-Savon ELY-keskuksen alueella 1867 kappaletta. Määrä on 55 hakemusta vähemmän kuin vuonna 2024. Nyt vuorossa ovat heinäkuun alusta käynnistyneet ELY-keskuksen tarkastajien suorittamat tilakäynnit, joilla valvotaan tukiehtojen toteutumista.
– Peltovalvonnoissa tarkastetaan yhteensä noin kaksi prosenttia tuenhakijoista. Etelä-Savossa se tarkoittaa 33 tilaa tänä vuonna, valvontapäällikkö Elina Helttunen Etelä-Savon ELY-keskuksesta kertoo.
Peltovalvonnalla taataan tukiehtojen noudattaminen
Valvonnassa tarkastetaan esimerkiksi kaikkien kasvulohkojen pinta-alat, viljelykasvit sekä tukiehtojen noudattaminen. Valvonta on paitsi edellytys tukien maksamiselle myös tärkeää viljelijöiden oikeusturvan ja tasapuolisen kohtelun vuoksi.
– Tukiehtojen mukaan lohkoilta tulee pystyä korjaamaan markkinakelpoinen sato. Tässä on havaittu puutteita aiempina vuosina, ja myös tänä vuonna on jo tullut vastaan puutteita markkinakelpoisen sadon vaatimuksessa, jatkaa Helttunen.
Viljelijän voi halutessaan olla tarkastajan mukana valvontakäynnillä. ELY-keskuksen tarkastaja kertoo havaintonsa viljelijälle joko paikan päällä tai puhelimitse ja antaa neuvoja siihen, miten havaitut puutteet voisi korjata seuraavalle vuodelle.
Satelliitti seuraa monia asioita pellolla – mahdolliseen selvityspyyntöön tulee reagoida
Tilakäyntien ohella tukiehtojen täyttymistä seurataan satelliittikuvien avulla. Satelliittiseuranta eli monitorointi on jatkuvaa ja kattaa kaikki lohkot, joille tukea on haettu. Tiivistetysti kyse on läpi vuoden tapahtuvasta peltoalueiden viljelytoimenpiteiden seurannasta. Satelliittiseuranta on käytössä tänä kesänä kolmatta kertaa, ja korkeuksista seurattavien kohteiden määrä on hiljalleen kasvanut.
– Satelliittikuvien avulla tarkastellaan esimerkiksi sitä, onko lohko maatalousmaata ja käytetäänkö sitä maataloustoimintaan, onko kasvi sama kuin lohkolle on ilmoitettu peltotukien hakemuksessa ja onko lohko niitetty tai laidunnettu ehtojen mukaisesti syyskuun puoliväliin mennessä, kertoo Helttunen.
Satelliittiseurannassa tekoäly vertaa lohkolta otettua kuvasarjaa tukihakemuksella annettuihin tietoihin. Jos satelliittikuvien perusteella näyttää esimerkiksi siltä, että lohko ei ole maatalousmaata tai ilmoitettu kasvi vaikuttaa olevan eri kuin mikä hakemuksella on, lähtee viljelijälle selvityspyyntö mobiilisovellus Vipu-mobiiliin. Vipu-mobiili on Ruokaviraston julkaisema maksuton väline viljelijöiden ja viranomaisten väliseen viestintään. Selvityspyyntöjä lähetetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa satelliittiseurannan lisäksi suoraan peltotukien hakemuksessa ilmoitettujen tietojen perusteella.
Jos viljelijän mielestä ehto täyttyy, voi hän vastata Vipu-mobiilissa paikkaan sidotulla valokuvalla hallinnolle. Mikäli taas ehto ei täyty, tulee hakemusta muuttaa, tehdä vaadittu toimenpide tai perua tuki kyseiseltä lohkolta.
Tukihakemusta voi muuttaa 1.10. saakka
Satelliittiseuranta on tuonut viljelijälle muun muassa sen edun, että peltotukien hakemusta voi muuttaa 1.10. saakka, jos huomaa, ettei viljely ehtojen mukaisesti onnistukaan.
– Tukihakemuksen muutosmahdollisuus lukittuu siinä vaiheessa, kun paikalla tehtävästä valvonnasta ilmoitetaan, joten muutokset on hyvä tehdä viivytyksettä, muistuttaa Helttunen.
Viljelijätukia rahoitetaan EU:n maatalous- ja maaseuturahoituksella, sekä kansallisista varoista. Tukien tarkoituksena on turvata maataloustuotannon kannattavuus ja jatkuvuus EU:n pohjoisimmissa viljelyoloissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina HelttunenValvontapäällikkö
Puh:0295 024 249elina.helttunen@ely-keskus.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella ja koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savossa pitkäaikaistyöttömiä lähes 2 50023.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Savon kuntien työllisyyspalveluissa oli marraskuun lopussa 6 371 työtöntä eli saman verran kuin vuosi sitten. Työttömien naisten määrä nousi vuodentakaisesta 63:lla ja miesten laski 67:llä.
Luston asema-alue sai rakennussuojelupäätöksen19.12.2025 12:11:48 EET | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus on suojellut Savonlinnan Punkaharjulla sijaitsevan Luston asema-alueen. Aseman ja kahden vahtituvan muodostama kokonaisuus on valtakunnallisesti merkittävä.
Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoitus maakuntaan on ollut tasaisen varmaa 202516.12.2025 10:00:17 EET | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskuksen myöntämiä rahoituksia maakuntaan on kerätty yhteen rahoituskatsausta varten. Vuonna 2025 erinäisistä yritys- ja kehittämisrahoituksen elementeistä tulee yhteensä noin 46 miljoonan tuki maakunnan elinvoimalle.
Toimivat välityömarkkinat Pohjois-Karjalaan – työnhakijoille uusia mahdollisuuksia ja yksilöllisiä ratkaisuja11.12.2025 14:17:35 EET | Tiedote
Pohjois-Karjalan työllisyysalue käynnistää ELY-keskuksen rahoittamana laajan kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on luoda toimivat välityömarkkinat ja tarjota uusia työllistymisen mahdollisuuksia tai löytää muita yksilöllisiä ratkaisuja lähes 4000 työnhakijalle. Hankkeen keskeistä kohderyhmää ovat pitkäaikaistyöttömät, nuoret, maahanmuuttajat ja täsmätyökykyiset. Toimivat välityömarkkinat Pohjois-Karjalaan (TOIMI) -hanke toteutetaan osana Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelmaa. Hankkeen kokonaisbudjetti on yli 8,6 miljoonaa euroa, josta ELY-keskus rahoittaa 6,9 miljoonaa euroa.
Ahvenniemi lakisuojelukohteeksi4.12.2025 15:34:41 EET | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus on suojellut Pertunmaalla sijaitsevan entisen Ahvenniemen tilan vanhan päärakennuksen, luhtiaitan ja jyväaitan. Ahvenniemen tila on osa Suuren Savontien valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
