Kelan lausunto: elatustukilain muutos selkeyttää elatusvastuita
9.7.2025 10:40:00 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Kela kannattaa esitystä elatustukilain muuttamisesta. Lainmuutos vahvistaisi elatustuen toissijaista asemaa lapsen elatuksen turvaamisessa. Kela korostaa, että nyt lausuttavana ollut esitysluonnos liittyy tarpeeseen uudistaa elatusjärjestelmää laajemmin.
Elatustukilakiin esitetään muutoksia 1.1.2026 alkaen. Esitysluonnoksesta oli mahdollista antaa lausuntoja 30.6.2025 saakka.
Kela kannattaa ehdotusta elatustukilain muutoksesta
Esitysluonnoksen mukaan Kela voisi tarkastella niiden elatusvelvollisten taloudellista tilannetta, joiden lapsesta on haettu tai maksetaan elatustukea elatusvelvollisen puutteellisen elatuskyvyn perusteella tai joille on myönnetty toistuvasti maksuvapautuksia. Tarkastelu tehtäisiin tulo- ja verotustietojen perusteella. Kela voisi jatkossa toimittaa hyvinvointialueelle tiedon elatusvelvollisen taloudellisesta tilanteesta niissä tapauksissa, joissa elatuskykyä voisi olla tarpeen arvioida uudestaan.
Kelan näkemyksen mukaan esitysluonnos elatustukilain muutoksesta on kannatettava. Kela toteaa lausunnossaan, että muutos parantaisi osaltaan lapsen oikeutta riittävään, vanhempien elatuskyvyn mukaiseen elatukseen ja edistäisi elatustuen tarkoituksenmukaista kohdentumista.
Elatustukijärjestelmää on kehitettävä kokonaisuutena
Esitysluonnos tehtiin osana sosiaali- ja terveysministeriön (STM) asettaman elatustukijärjestelmän uudistamista valmistelevan työryhmän työtä. Työryhmän tehtävänä oli laatia ehdotuksia elatustukijärjestelmän uudistamiseksi sekä valmistella mietintö ja hallituksen esitys elatustukilakiin sekä siihen liittyvään lainsäädäntöön tehtävistä muutoksista.
STM:n asettama työryhmä esittää loppumietinnössään useita ehdotuksia siitä, millä tavalla elatustukijärjestelmää tulisi jatkossa kehittää.
– Lapsen elatusjärjestelmä rakentuu usean eri lain ja toimijan varaan. Jatkokehittämisessä onkin tärkeää huomioida järjestelmä kokonaisuutena, Kelan juristi Kaisa Rainakari painottaa.
Hallituksen esitys elatustukilain muutoksesta on tarkoitus antaa eduskunnan käsittelyyn syyskuussa.
Lisätiedot
Työryhmä ehdottaa lapsen elatuksen järjestelmän kokonaisuudistusta (stm.fi)
Kelan lausunto (lausuntopalvelu.fi)
Elatustuki (kela.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heli HänninenOsaamiskeskuksen päällikköKela
11.7.2025 saakka
Kaisa RainakariJuristiKela
14.7.2025 alkaen
Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee 19.6.–1.8. arkisin klo 9–15. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Det nya BC-utlåtandet hjälper läkaren att göra upp ett utlåtande av hög kvalitet för FPA9.9.2026 08:59:46 EEST | Pressmeddelande
Det är viktigt att varje läkare som gör upp utlåtanden förstår vilka uppgifter FPA behöver så att patienternas rättigheter kan tillgodoses på ett jämlikt sätt och i rätt tid. Det nya BC-utlåtandet hjälper läkaren att göra upp ett bra utlåtande för FPA.
Uusi BC-lausunto tukee lääkäriä laadukkaan lausunnon laatimisessa Kelaa varten9.9.2026 08:59:46 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). IJokaisen lausuntoja laativan lääkärin on hyvä ymmärtää, mitä tietoja Kela tarvitsee, jotta potilaan oikeudet voivat toteutua yhdenvertaisesti ja oikea-aikaisesti. Uusi BC-lausunto tukee lääkäriä hyvän lausunnon laatimisessa Kelaa varten.
Minskad användning av hemvårdsstöd bland utlandsfödda mammor9.9.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Användningen av stöd för hemvård av barn har minskat både bland mammor som är födda utomlands och mammor som är födda i Finland. Av de mammor som är födda utomlands lyfter en mindre andel hemvårdsstöd, men stödperioderna är i genomsnitt längre. Här finns betydande skillnader mellan mammor från olika ursprungsländer, men inkomstnivå och utbildning förklarar en del av skillnaderna.
Maahan muuttaneet äidit vähentäneet kotihoidon tuen käyttöä9.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Kotihoidon tuen käyttö on vähentynyt sekä ulkomailla että Suomessa syntyneillä äideillä. Ulkomailla syntyneistä äideistä pienempi osuus käyttää tukea, mutta tukijaksot ovat keskimäärin pidempiä. Lähtömaiden välillä on huomattavia eroja, mutta tulotaso ja koulutus selittävät osan eroista.
FPA:s livesändning för seniorer och deras närstående 7.10.2026: Förbered dig inför morgondagen – en fungerande vardag när du blir äldre8.9.2026 09:00:09 EEST | Pressmeddelande
Hur kan du förbereda dig inför framtiden och försäkra dig om att vardagen fungerar också om din funktionsförmåga försämras eller krafterna börjar tryta? Välkommen att följa FPA:s livesändning, där du får praktiska tips om hur du förbereder dig inför framtiden samt information om förmåner, tjänster och hur du sköter ärenden för en annan person.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme