Rauma Marine Constructions Oy

RMC:n liikevoitto koheni kymmeniä miljoonia euroja

11.7.2025 12:16:07 EEST | Rauma Marine Constructions Oy | Tiedote

Jaa

Rauma Marine Constructions (RMC) vuoden 2024 tilinpäätöstiedot osoittavat, että yhtiössä tehdyt kehittämistoimet ja telakkalähtöinen teollinen johtaminen tuottavat tulosta haastavien vuosien jälkeen.

RMC-konsernin vuoden 2024 liikevaihto oli 341 250 155,60 euroa. Yhtiön liikevoitto nousi sen kymmenentenä toimintavuonna merkittävästi edellisestä vuodesta ja oli 661 528,52 euroa, kun se vielä vuotta aiemmin oli yli 32 miljoonaa euroa miinuksella. Pääosaltaan pääomalainojen korkokuluista koostuneet rahoituskulut rasittivat kokonaistulosta.

Koronapandemia ja sen jälkeen neljättä vuotta jatkuva Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ovat vaikuttaneet laivanrakennukseen merkittävällä tavalla. Taloudellisesta näkökulmasta näistä merkittävin on kustannustason nousu lähes 40 prosentilla sen jälkeen, kun telakalla tällä hetkellä rakenteilla olevien laivojen sopimukset on solmittu. Toiminnan kannattavuuden kannalta onkin tärkeää, että tulevissa sopimuksissa ennakoidaan laivanrakennusindeksi ja kustannusten nousu.

Vuoden 2024 aikana RMC:ssa jatkettiin määrätietoista kehitystyötä toiminnan tehostamiseksi ja osaamisen kehittämiseksi. Samalla yhtiö teki tulevaisuuteen suuntautuvia investointeja muun muassa uivan telakkaproomun hankintaan ja raskassiirtoramppiin. Tilikauden aikana puolustusvoimien kanssa yhteistyössä toteutettavan korvettihankkeen ensimmäinen alus saavutti runkovalmiuden ja toinen alus aloitettiin aikataulusta etuajassa. RMC luovutti vuoden aikana myös ensimmäisen kahdesta TT-Linelle Tasmaniaan rakennettavasta matkustaja-autolautasta.

RMC näkee markkinoiden kehittyvän yhtiölle suotuisasti. Yhtiön osaamisalue vastaa erinomaisesti markkinoiden kysyntää ja Rauman telakalla on valmius käynnistää useita rakennushankkeita lähivuosina. Nato-jäsenyys luo mahdollisuuksia sotilas- ja viranomaisalusten rakentamiseen ja niiden elinkaarihuoltoon, jäänmurtajakalustojen uusimistarve erityisesti Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Yhdysvalloissa avaa uusia mahdollisuuksia, ja laivojen sähköistymiseen liittyvät uudisrakennus- ja modernisointihankkeet sopivat erinomaisesti kokonaan kotimaisesti omistetulle Rauman telakalle, joka on kehittynyt tehokkaaksi laivanrakennukseen, projektinjohtoon ja meriteknologiaan erikoistuneeksi yhtiöksi.

Lisätietoja:
Mika Nieminen, toimitusjohtaja, Rauma Marine Constructions Oy, mika.nieminen@rmcfinland.fi

Avainsanat

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rauma Marine Constructions Oy

Kaikki monitoimikorvetit ovat nyt tuotannossa Raumalla14.1.2026 13:54:05 EET | Tiedote

Rauma Marine Constructionsin (RMC) vuosi on lähtenyt liikkeelle vahvasti. Tänään todistettiin merkittävää virstanpylvästä, kun Laivue 2020 -hankkeen neljännen monitoimikorvetin tuotanto käynnistyi ja kolmannen köli laskettiin. Samalla se merkitsee, että kaikki neljä Pohjanmaa-luokan monitoimikorvettia ovat rakenteilla RMC:n telakalla samanaikaisesti. Lisäksi valmistelut etenevät vauhdilla Yhdysvalloille rakennettavien kahden jäänmurtajan rakentamiseksi.

RMC:lle sopimus kahden arktisen jäänmurtajan rakentamisesta Raumalla29.12.2025 23:03:11 EET | Tiedote

Rauma Marine Constructions (RMC) ja United States Coast Guard (U.S. Coast Guard, Yhdysvaltojen rannikkovartiosto) ovat solmineet sopimuksen kahden keskikokoisen jäänmurtajan, Arctic Security Cutter (ASC), rakentamisesta Rauman telakalla. Sopimus on historiallinen, kun RMC rakentaa kaksi ensimmäistä ASC-alusta U.S. Coast Guardille osana Yhdysvaltojen ja Suomen välistä sopimusta. Alusten rakentaminen käynnistyy välittömästi.

Puolustusministerit tutustuivat kolmeen korvettiin Rauman telakalla30.9.2025 15:53:23 EEST | Tiedote

Rauman telakalla merivoimien Laivue 2020 -hanke on edennyt hyvin, kun rakenteilla on samanaikaisesti kolme neljästä merivoimille rakennettavasta monitoimikorvetista. Erityisesti viime vuosina tehdyt panostukset osaamiseen ja kokonaisvaltaisen oman tuotantoprosessin kehittämiseen konkretisoituvat nyt parhaalla mahdollisella tavalla. Suomen ja Ruotsin puolustusministerit todistivat RMC:n kyvykkyyttä omin silmin tämän päivän telakkavierailullaan.

RMC liittoutuu Yhdysvaltain jäänmurtajakisassa maailman johtavien meriteollisuusyhtiöiden kanssa29.7.2025 21:28:39 EEST | Tiedote

Rauma Marine Constructions (RMC) on yksi meriteollisuuden johtavista kansainvälisistä toimijoista, jotka ovat liittoutuneet Yhdysvaltojen ASC-jäänmurtajaohjelman toimitusvaatimukset täyttäväksi yhteenliittymäksi. Konsortiota johtaa yhdysvaltalainen Bollinger Shipyards. RMC:n ja Bollingerin lisäksi mukana ovat suomalainen Aker Arctic ja kanadalainen Seaspan Shipyards. Yhdessä jätettävän tarjouksen tavoitteena on rakentaa kaksi ensimmäistä jäänmurtajaa 36 kuukaudessa Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye