SDP:n Kumpula-Natri: Suomen Vasemmistoliiton linja pitäisi kuulla selkeämmin
12.7.2025 08:01:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri kritisoi Euroopan vasemmiston linjaa aseellisessa tuessa Ukrainalle. Hänen mukaansa aatteellinen vastustus puolustustuelle vaarantaa ihmishenkiä ja horjuttaa Euroopan turvallisuutta. Kumpula-Natri peräänkuuluttaa yhtenäistä EU-linjaa ja pitkäjänteistä tukea Ukrainalle Venäjän brutaalin hyökkäyssodan keskellä.

Venäjän hyökkäyssota on perustavanlaatuisesti muuttanut turvallisuusympäristöä Euroopassa.
– Venäjä moukaroi parhaillaan ilmahyökkäyksillään siviilikohteita kaupungeissa ja käyttää Shahed-drooneja sekä ohjuksia. Näiden torjuminen edellyttää ulkomailta saatavaa aseellista tukea, Kumpula-Natri sanoo.
Euroopan parlamentti äänesti tällä viikolla Ukrainaa koskevasta päätöslauselmasta, jossa otetaan kantaa muun muassa maan tukemiseen. Vasemmistoryhmä hajosi, ja vain kolmannes tuki äänestyksessä Ukrainaa.
Kumpula-Natrin mukaan aseellisen maanpuolustustuen aatteellinen kieltäminen tappaa tuhansia. Venäjän jatkuvat hyökkäykset siviilikohteisiin edellyttävät konkreettista aseellista tukea ulkomailta.
– On surullista katsoa, jos Suomen Vasemmistoliitto alkaa liukua kohti eurooppalaisia sisarpuolueitaan, jotka eivät kykene näkemään maanpuolustuksen uusia vaatimuksia. Euroopan turvallisuuden ja puolustuksen vahvistaminen edellyttää investointeja, Kumpula-Natri toteaa.
Li Anderssonin toimiessa puheenjohtajana Vasemmistoliitto otti isoja askeleita tukien suurta, yhtenäistä kansallista tahtotilaa varmistaa Suomen ja Euroopan turvallisuutta. Esimerkkeinä tästä käyvät NATO-jäsenyys ja rajan sulkeminen.
– Andersson vakuutti vievänsä parlamenttiryhmäänsä viestiä Euroopan turvallisuuden vahvistamisen tärkeydestä. Näyttää kuitenkin siltä, että vaikuttamistyö on jäänyt puheiden tasolle, Kumpula-Natri sanoo.
Nyt Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo ulkoasiainvaliokunnasta ja puheenjohtaja Minja Koskela ovat Suomessa kritisoineet NATOn puolustukseen sopimia tavoitteita ja talouden vaativia lukuja. Tällä viikolla Euroopan vasemmistoryhmä esitti parlamentissa muun muassa Nato-huippukokouksen kritisoimista ja jälleen puolustusmateriaalien toimittamisen kieltoa Ukrainaan.
– Sopisi myös nykyvasemmistoliiton kotimaassa ottaa turvallisuuden uudet vaatimukset tosissaan – niin talouden kuin turvallisuuden kannalta, toivoo Kumpula-Natri.
Venäjän brutaali hyökkäyssota rikkoo räikeästi kansainvälistä oikeutta. Ukraina taistelee yhteisten arvojen ja sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän puolesta.
– Siksi on tärkeää, että Suomi ja myös EU pysyvät yhtenäisinä ja Ukrainan tukemista jatketaan niin pitkään kuin on tarpeen. Koko Euroopan on vahvistettava puolustuskykyään, jotta emme joudu enää kohtaamaan uutta sotaa, Kumpula-Natri päättää.
Yhteyshenkilöt
Miapetra Kumpula-NatriKansanedustaja
Puh:0505113004Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen: Pienyrittäjät maksavat hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan laskun6.9.2026 10:51:41 EEST | Tiedote
Kokoomusvetoisen hallituksen talouslinja on koko vaalikauden ajan suosinut suuryrityksiä, sanoo SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.
SDP:n Filatov: Järjestöleikkaukset voivat tulla Suomelle kalliiksi5.9.2026 14:11:10 EEST | Tiedote
Hallitus leikkaa järjestöjen rahoitusta samaan aikaan, kun niiden tarjoamaa matalan kynnyksen apua tarvitaan yhä enemmän. Varapuhemies Tarja Filatovin mukaan leikkaukset vähentävät ennaltaehkäisevää työtä, lisäävät painetta julkisiin palveluihin ja tulevat lopulta säästöjä kalliimmiksi.
SDP:n Tuppurainen: Pienet yritykset tarvitsevat enemmän tukea5.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Merkittävä osa suomalaisista yrityksistä on pieniä ja yhden hengen yrityksiä, jotka eivät ole juuri hyötyneet hallituksen politiikasta, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen muistuttaa yrittäjänpäivänä. Hän esittää neljää konkreettista keinoa pienten yritysten ja yksinyrittäjien tukemiseen.
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen Valkosen puheet ovat todellisuudesta irrallaan5.9.2026 13:09:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puheet pelkästään leikkauksin tehtävästä 8–11 miljardin sopeutuksesta eivät ole realismia, ja tämän tietävät kokoomuslaiset itsekin, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Joona Räsänen: Jos kantti kestäisi, kokoomus olisi voinut leikata yritystukia jo nyt5.9.2026 11:17:35 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkosen mukaan kokoomus leikkaisi seuraavassa hallituksessa yritystukia. SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsäsellä on kokoomukselle parempi idea: Leikataan yritystukia jo nyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme