Kun työpaikka on tarjolla, mutta matka on liian pitkä
15.7.2025 09:45:34 EEST | Avoin työttömyyskassa, A-kassa | Tiedote
Aina työ ei löydy oman asuinpaikan läheltä – pitkä välimatka ei välttämättä kuitenkaan ole este työn vastaanottamiselle. Moni ei tiedä, että työttömyyskassat voivat tietyin ehdoin maksaa liikkuvuusavustusta, jos työtön ottaa vastaan työn tai työhön liittyvän koulutuksen toiselta paikkakunnalta tai muuten kaukaa kotoa. Avustus voi helpottaa myös muuttamista työn perässä.

A-kassan ja Baronan välinen työnvälitysyhteistyö tähtää siihen, että työnhakijoille löydetään uusia työllistymismahdollisuuksia. Tällä hetkellä eniten avoimia paikkoja on palvelualoilla, rakennusalalla ja teollisuuden eri tehtävissä. Yhteistyön kautta useille A-kassan jäsenille on jo tarjottu töitä, ja ensimmäiset työsopimukset onkin jo allekirjoitettu rakennus- ja teollisuusalan tehtäviin.
Nyt myös elintarviketeollisuudessa on tarjolla monipuolisia työmahdollisuuksia eri puolilla Suomea. Barona Elintarviketeollisuus etsii tekijöitä esimerkiksi leipomoihin, lihanjalostamoihin ja valmisruokatehtaisiin.
Vaikka työmarkkinat ovat rauhalliset, alueellinen kohtaanto-ongelma vaikeuttaa työn ja tekijän yhdistämistä. Siksi A-kassa haluaakin lisätä tietoisuutta liikkuvuusavustuksesta – avustuksen avulla pitkä työmatka tai muutto työn perässä voi olla mahdollinen ja kannattava ratkaisu.
Milloin liikkuvuusavustusta voi hakea?
Liikkuvuusavustuksen tavoitteena on kannustaa työn vastaanottamiseen pitkänkin matkan päästä. Avustus korvaa työmatka- ja mahdollisia muuttokuluja, kun vastaanotat työn tai työhön liittyvän koulutuksen, ja päivittäinen työmatkasi on pitkä.
Voit hakea liikkuvuusavustusta, jos:
- olet saanut työttömyysetuutta juuri ennen työn tai koulutuksen alkua,
- työmatkasi kestää kokoaikatyössä yli kolme tuntia tai osa-aikatyössä yli kaksi tuntia päivässä (meno-paluu)
- työsuhde kestää vähintään kaksi kuukautta, ja
- haet avustusta kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta.
Liikkuvuusavustusta maksetaan työttömyysetuuteen oikeutetulle
Liikkuvuusavustuksen saamisen ehtona on, että olet saanut työttömyysetuutta välittömästi ennen työsuhteen tai koulutuksen alkua. Avustusta voidaan kuitenkin myöntää myös, vaikka työttömyysetuutta ei olisi maksettu ennen työn alkamista seuraavista syistä:
- korvaukseton määräaika eli karenssi
- alle 25-vuotiasta koskeva ammatilliseen koulutukseen liittyvä rajoite
- työssäolovelvoite
- ansiopäivärahan omavastuuaika.
Liikkuvuusavustuksen määrä vastaa peruspäivärahaa.
Esimerkki:
Lappeenrannassa asuva Raimo on ollut työttömänä ja päivärahan saajana ajalla 1.11.2024-31.5.2025. Hän ottaa vastaan 3 kuukautta kestävän kokoaikaisen kesätyön Turussa ajalle 1.6.-31.8.2025. Raimo päättää muuttaa Turkuun, koska siellä hänen on helpompi työllistyä jatkossakin.
Koska Raimon työmatka-aika päivässä olisi yhteensä yli 3 tuntia, ja Raimo muuttaa uuden työpaikan takia, hänellä on oikeus saada liikkuvuusavustusta 45 päivän jaksolta (maksetaan 5 päivältä viikossa).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa TikkaHallintojohtaja, Avoin työttömyyskassa A-kassa
Puh:050 411 5769kaisa.tikka@a-kassa.fiArto TöyräPalvelujohtaja, Barona
Puh:050 599 5007arto.toyra@barona.fiKuvat

Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, yleinen työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista. Yhdessä ammattiliittojen kanssa A-kassa muodostaa jäsenilleen vankan turvan työelämän eri käänteisiin. Ammattiliitot antavat turvaa työelämään, me A-kassassa työttömyyden varalta. Valtaosa jäsenistämme kuuluu kassan lisäksi myös ammattiliittoon.
Työttömyyskassa maksaa jäsenilleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa. A-kassa tukee jäseniään myös työllisyyspalveluilla, jotka helpottavat työnhakua ja nopeuttavat uudelleentyöllistymistä.
Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä.
Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija. Monta työtä, monta alaa – yksi työttömyyskassa!
A-kassa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa
Apurahalla voi työskennellä ja saada ansiopäivärahaa – neljän kuukauden sääntö voi tulla monelle yllätyksenä10.9.2026 06:47:00 EEST | Tiedote
Apurahatyöskentely ei automaattisesti estä ansiopäivärahan saamista. Jos apurahatyöskentelyn aloittaa työttömänä, ansiopäivärahaa voi saada ensimmäisten neljän kuukauden ajan ilman, että työvoimaviranomainen arvioi työskentelyn pää- tai sivutoimisuutta. Aihe herättää A-kassan jäsenissä tasaisesti kysymyksiä ja monelle tulee yllätyksenä, ettei apurahan saaminen tarkoita ansiopäivärahan välitöntä päättymistä.
Joka kolmas A-kassan hakemus liittyy osa-aikatyöhön – työn vastaanottaminen kannattaa edelleen3.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Osa-aikatyö on monelle työttömälle merkittävä osa arkea. Avoimen työttömyyskassan A-kassan tilastojen mukaan kesäkuussa 2026 soviteltua ansiopäivärahaa sai 2 895 jäsentä, mikä vastaa 17,5 prosenttia kaikista ansiopäivärahan saajista. Samalla peräti 33 prosenttia kaikista A-kassaan saapuneista ansiopäivärahahakemuksista oli sovitellun päivärahan hakemuksia.
Osa-aikatyö ei vapauta työnhausta – moni soviteltua ansiopäivärahaa saava voi yllättyä työnhakuvelvollisuudesta25.8.2026 07:32:58 EEST | Tiedote
Osa-aikatyötä tekevä voi saada palkkansa lisäksi soviteltua ansiopäivärahaa, mutta etuuden saaminen edellyttää yleensä myös työnhaun pitämistä voimassa ja työnhakuvelvollisuuden noudattamista. Vuoden 2026 alusta lähtien työnhakuvelvollisuus on pääsääntöisesti sama myös osa-aikatyötä tekeville kuin kokonaan työttömille työnhakijoille.
A-kassa: Lomautettujen määrä putosi 37 prosenttia – uusien työttömyysjaksojen määrä silti kasvaa18.8.2026 07:49:00 EEST | Tiedote
Avoimen työttömyyskassan A-kassan ansiopäivärahan saajien määrä jatkaa laskuaan elokuussa. Erityisen voimakkaasti ovat vähentyneet lomautukset: elokuun puolivälissä lomautusajan päivärahaa saaneita oli 37 prosenttia vähemmän kuin heinäkuun vastaavassa vaiheessa. Samaan aikaan ensihakemusten määrä on kuitenkin kasvanut, mikä kertoo työmarkkinatilanteen olevan edelleen kaksijakoinen.
Ikä ja työhistoria ratkaisevat ansiopäivärahan enimmäisajan – näin 300, 400 tai 500 päivää määräytyvät11.8.2026 07:43:16 EEST | Tiedote
Ansiopäivärahan enimmäisaika ei ole kaikille sama. Työttömyyskassa voi maksaa ansiopäivärahaa enintään 300, 400 tai 500 etuuspäivältä. Työhistorian pituus ratkaisee enimmäisajan. Pisin, 500 päivän enimmäisaika, edellyttää työhistorian lisäksi myös ikäehdon täyttymistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme