Momentum Kirjat

Mikkeliläinen Marja-Liisa Kakkonen herättää kotikaupunkinsa menneisyyden henkiin historiallisessa romaanissa

11.8.2025 07:45:00 EEST | Momentum Kirjat | Tiedote

Jaa
Kansi: Iiris Kallunki
Kansi: Iiris Kallunki

Fiona-romaani kertoo nuoresta naisesta, joka saapuu opettajaksi Antellin neitien kouluun vuonna 1864. Hän on vielä 23-vuotiaana isänsä holhouksen alainen, mutta uhmaa tämän suunnitelmaa, jonka mukaan hänen pitäisi naida isän valitsema varakas kauppias. Hän on päättänyt aiemmin, ettei mene naimisiin eikä tee itse lapsia, vaan haluaa opettaa heitä. Fiona saa suostuteltua isänsä lykkäämään häitä vuodella sekä päästämään hänet opettajaksi Mikkeliin. Hän haaveilee pääsystä pienen kaupungin seurapiireihin, mutta tapahtumat eivät etene hänen toiveidensa mukaisesti. Hän joutuu muuttamaan suunnitelmiaan useiden yllätysten ja vastoinkäymisten jälkeen niin opettajana toimimisessa kuin henkilökohtaisessa elämässään. Lopulta hän tekee ratkaisun, jolla pyrkii itse muuttamaan elämänsä kulkua.

Teos ei ainoastaan kerro opettajan tarinaa, vaan kutsuu lukijan mukaan tutustumaan kaupungin kiehtoviin paikkoihin ja merkittäviin tapahtumiin: Pirttiniemen kylpylään, Billingin ravintolaan, Saksalan kartanoon, ja moniin muihin menneiden aikojen näyttämöihin. Kuvitteellisten henkilöhahmojen rinnalla tarinassa vilahtelevat kaupungin historian merkittävät henkilöt, Alexandra ja Alina Antellin lisäksi, mm. kaupungin ensimmäinen pormestari Julius Nygren, lääninsairaalan ylilääkäri ja Pirttiniemen kylpylän perustaja Johan Björkstén ja Saksalan kartanon musiikkitirehtööri David Neuman.

Marja-Liisa Kakkonen on kauppatieteiden ja kasvatustieteiden tohtori, jolla on pitkä ura opetus-, hallinnointi- ja esimiestehtävissä korkeakoulusektorilla sekä monipuolinen kokemus tietokirjoittajana. Hän vaihtoi lajia kaunokirjoittamiseen kirjoittamisen opintojen kautta ja maaliskuussa 2022 julkaisi omakustanteena suomenkielisen Kesämökki-esikoisromaanin, joka kertoo perintöriidoista ja neljän myöhäiskeski-ikäisen sisaruksen suhteista sekä heidän sukunsa salaisuuksista. Fiona on hänen toinen romaaninsa. Kirjoitustyön ohella hän toimii Mikkelin kirjoittajien hallituksen puheenjohtajana.

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen info@momentumkirjat.fi

Haastattelupyynnöt voi lähettää ja lisätietoja teoksesta saa ottamalla yhteyttä kirjailijaan: info@marjaliisakakkonen.fi

Teos: Fiona (historiallinen romaani)
Kirjoittaja: Marja-Liisa Kakkonen
Kustantaja: Momentum Kirjat
ISBN: 9789524171267

260 sivua
Nidottu, pehmeäkantinen

Ilmestymisaika: Elokuu 2025

Vuonna 2023 perustettu Momentum Kirjat kuuluu Aviador Oy:hyn, kuten myös vuonna 2012 perustettu Aviador Kustannus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansi: Iiris Kallunki
Kansi: Iiris Kallunki
Lataa
Marja-Liisa Kakkosen kuva © Pihla Liukkonen
Marja-Liisa Kakkosen kuva © Pihla Liukkonen
Lataa

Linkit

Momentum Kirjat

Suotie 15
05200 Rajamäki

Momentum Kirjat on kotimainen kirjankustantamo. Julkaisemme elämäkertoja, historiikkeja sekä kauno- ja tietokirjallisuutta kustanteina ja palvelukustanteina.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Momentum Kirjat

Vilja Vadelmalehdon esikoisteos on koskettava, henkilökohtainen kertomus kutsuvan kulkusuunnan kaipuusta lamaavien luopumisten keskellä10.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Vilja Vadelmalehdon lyyrinen muistelmakokoelma Huomennakin hengissä on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Elämän ennakoimattomuus kamppaa unelma­uraa elävän nuoren naisen alle kolmekymppisenä. Heittää äänettömän hädän, hukassaolon huudon: Kuka minä enää olen? Olen valmis. Kohtaamaan hämärän katveen. Herättämään huomisen hehkuvan katseen. Kokemisen kuumeen. Näkemisen nälän. Elämän. Vilja Vadelmalehto (s. 1977) on kiireettömyyttä kuluttava kohtaava kulkija. Villin vallaton lasten kanssa kujeilija. Sielultaan iäti kätilö. Sydämeltään ja sivistykseltään myös muotoilija ja kokemusasiantuntija. Huomennakin hengissä on Viljan sanoilla leikittelyn ensisato. VADELMALEHTO, VILJA : Huomennakin hengissä 53 sivua ISBN 9789524173919 Ilmestymisaika: Elokuu 2026 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt, haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista voi lähettää osoitteese

Katri Komin tietokirjallisessa tarinakokoelmassa laukataan niin suomalaisissa metsissä kuin maailman mantereilla10.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Katri Komin tietokirjallinen tarinakokoelma Hevosia ja hevosihmisiä on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Kirjassa opitaan ja luotetaan, kun hevonen ja ihminen ovat vuorovaikutuksessa mitä moninaisimmissa tilanteissa. Sivuilla ratsastetaan kylänmiesten työhevosella ja kiivetään eduskuntatalon portaita, roikutaan matkan varrella estetolpassa, lainataan silinteriä, kärsitään muistinmenetyksestä, kuullaan hevosmaisia ajatuksia, ajetaan karjaa ranchilla, ja paljon muuta. "Käymme mikrosekuntien aikana sanattoman kysymys–vastaus-vuoropuhelun portaiden kiipeämisen turvallisuudesta. Sitten Oden laskee päänsä, katsoo portaita ja astuu luottavaisesti ensimmäiselle askelmalle." MMM, FM Katri Komi (s. 1968) on joroislainen kirjoittaja, jolla on karjalaiset sukujuuret. Hän viimeistelee parhaillaan väitöskirjaa hevosista ja kirjoittamisesta. Komi yhdistää Hevosia ja hevosihmisiä -kirjan autofiktiivisissä esseenovelleissa hevoselämäkertaansa, väitöskirjahavaintoja, tutkimustietoa ja fiktiota.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye