Lohjan kaupunki

Meiju Suvas Laurinpäivän kaupunkifestivaalin tähtenä

1.8.2025 15:16:46 EEST | Lohjan kaupunki | Tiedote

Jaa

Lohjan kesä on ollut tapahtumien täyttämä, ja tapahtumatarjonta jatkuu monipuolisena myös syksyllä. Tulevalla viikolla Lohjan tori on myös hyvällä käytöllä, kun tavallisen torimyynnin lisäksi torilla nautitaan keskiviikkona 6.8. iltatorista, lauantaina 9.8. Laurinpäivän kaupunkifestivaalista ja maanantaina 11.8. Säilättärien sirkusta ja musiikkiteatteria yhdistävästä Metrilaku-menuetti -näytöksestä.

Laurinpäivänä 2024 torille kerääntyi kansaa seuraamaan huutokauppakeisari Aki Palsanmäen esitystä
Laurinpäivänä 2024 torille kerääntyi kansaa seuraamaan huutokauppakeisari Aki Palsanmäen esitystä J. Kainulainen Photography

Laurinpäivän kaupunkifestivaali tarjoaa tekemistä koko perheelle

Laurinpäivän kaupunkifestivaalia juhlitaan Lohjan torilla lauantaina 9.8. monipuolisin menoin. Aamu käynnistyy keskustassa kirpputorimyynnillä, ja Lohjan torilavan on täynnä ohjelmaa kello 10 – 16.30. Tämän lisäksi torilla pääsee kiertelemään myyntikojuja, herkuttelemaan vatsan täyteen sekä esimerkiksi tutustumaan uusiin harrastusvaihtoehtoihin.

Torilavan aamupäivän ohjelma on suunnattu perheen pienemmille ja yleisössä päästäänkin uppoutumaan satuhetken lumoihin, matkustamaan Maddaleenan laululeikki ja taikashown matkassa maailman ympäri sekä Hejduli-klovnin kanssa uintiretkelle. Hejduli-klovni juttelee esityksen ajan suomea ja ruotsia suloisesti sekaisin. Lapsia viihdyttävät myös muun muassa maksuton pomppulinna, mahdollisuuksien mukaan paikalla oleva paloauto sekä kello 10 – 13 poniratsastus.

Lavalla huumorista hypätään toisenlaisiin tunnelmiin, kun on vuoro tutustua taekwondon saloihin. Ennen puolta päivää ehditään myös päivitellä tulisuutta pelkäämättömiä hurjapäitä, jotka osallistuvat Lohjan Chiliveikkojen chilinsyöntikilpailuun.

Kello 12. 15 torilavalle nousee koko kansan tuntema, valloittava Meiju Suvas orkestereineen. Luvassa täysilaidallinen lavaenergiaa, karismaa ja Meijun tuttuja hittejä.

Meijun nostettua tunnelman kattoon on Laurinpäivän perinteikkäimmän ohjelmanumeron vuoro. Meijun jälkeen nimittäin jännitetään, kuka perii Vuoden Laurin tittelin Amorphis-yhtyeen solistin Tomi Joutsenen jälkeen.

Iltapäivällä musiikkitarjoilua jatkaa laulaja-lauluntekijä ja näyttelijä Elias Gould, jonka musiikki on saanut vaikutteita niin rockista kuin indie-popista. Elias Gouldin jälkeen lavalla asteet taas kohoavat, kun Chiliveikot ry:n kisassa syödään äärettömän tulisia wingsejä. Vauhdikkaan päivän viimeistelevät tanssiesitykset sekä idie-pop artisti ja lauluntekijä Sinize.

Iltaa voi jatkaa vaikkapa Aurlahden rannassa Saunafest-tapahtumassa, jossa pääsee testaamaan erilaisia, idearikkaita saunatoteutuksia sekä tietysti pulahtamaan Lohjanjärven pehmeisiin aaltoihin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki

Lane4 Adventure Team kestävin Endurance Quest Lohjalla30.6.2026 11:19:29 EEST | Tiedote

Helle kiusasi urheilijoita – Lohjanjärven viilennykset helpottivat menoa Aurlahden uimarannalta startannut ja Lohjaa laajasti 26.-28.8.2026 kiertänyt seikkailu-urheilun Euroopan mestaruusosakilpailu ARWS Endurance Quest Lohja päättyi iloisiin suomalaisjuhliin Lohjanjärven rannalle Lohja Spa & Resortin maalisuoralla, kun hallitseva Euroopan mestari Lane 4 Adventure Team kesti parhaiten vaativan 230 kilometrin ja yli 25 asteen helteen rasitukset. Lähes 21 tunnin kilpailusuorituksen jälkeen eroa vaativalla reitillä toiseen tulleeseen Avanti Adventureen syntyi lopulta 2 tuntia 45 minuuttia. Lane 4 -joukkueessa urheilivat Pauliina Pohja, Jaakko Mäkelä, Mikko Sakala ja Ville Mäkelä. Nelikko oli sama kuin vuosi sitten Euroopan mestaruuden voittanut joukkue. Voiton myötä joukkue lunasti paikan elokuun viimeisenä viikonloppuna Tanskassa kilpailtavaan EM-finaaliin. Joukkue kertoo kuitenkin maalissa yllätysuutisen tulevan syksyn ohjelmasta. – Joukkueemme ensisijainen tavoite on Korsikan MM-kisois

Tunnetko olosi turvalliseksi Lohjan liikenteessä? Osallistu asukaskyselyyn ja vaikuta alueesi turvallisuuteen16.6.2026 13:46:28 EEST | Tiedote

Lohjan kaupunki laatii uutta liikenneturvallisuussuunnitelmaa yhteistyössä Uudenmaan elinvoimakeskuksen kanssa. Tavoitteena on tunnistaa Lohjan keskeiset liikenneturvallisuuden haasteet ja löytää toimenpiteet, joilla liikkumisesta tehdään turvallisempaa kaikille. Asukkaiden havainnot ovat tässä työssä avainasemassa, ja niitä kerätään nyt asukaskyselyllä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye